Kari Neilimo
Kari Kullervo Neilimo (s. 31. maaliskuuta 1944 Viipuri[1]) on suomalainen vuorineuvos. Taloustieteiden tohtori Neilimo on toiminut muun muassa kolmen yliopiston professorina, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajana ja Yleisradion sekä Tampereen yliopiston hallitusten puheenjohtajana. Hän on toiminut myös Suomen vapaamuurareiden yhdyskuntasuhteiden suurneuvojana.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neilimo on koulutukseltaan taloustieteiden tohtori, joksi hän valmistui vuonna 1975 Tampereen yliopistosta. Hänen väitöskirjansa on nimeltään Kehitysaluepoliittisten toimenpiteiden yritystaloudellinen tehokkuus. Akateemisella urallaan Neilimo on toiminut liiketalouden professorina Lapin korkeakoulussa (1989–1991), Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa (1991–2000) ja Tampereen yliopistossa (2000–2002).[1] Hän on työskennellyt myös muun muassa tutkijana ja lehtorina Vaasan kauppakorkeakoulussa sekä taloustieteen lehtorina ja laskentatoimen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa[3].
Vuodesta 1991 Neilimo oli Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) hallintoneuvoston puheenjohtaja. Elokuussa 2002 hänestä tuli SOK:n pääjohtaja Jere Lahden jälkeen ja hän toimi tehtävässä heinäkuun loppuun 2007, jolloin siirtyi eläkkeelle. Neilimo aloitti S-ryhmässä vuonna 1988, jolloin hänestä tuli Pirkanmaan Osuuskaupan hallituksen jäsen.[4] Neilimolle myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi vuonna 2007.[3]
Luottamustoimia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neilimo toimi Yleisradion hallituksen puheenjohtajana vuosina 2008–2014.[5][6] Ennen puheenjohtajanimitystä Neilimo oli ollut Ylen hallituksen jäsen vajaan vuoden.[5] Hänen muita luottamustehtäviään ovat olleet muun muassa Kaupan Liiton hallituksen[3], HelsinkiMission valtuuskunnan[7] sekä Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin hallituksen[8] puheenjohtajuudet. Syyskuussa 2009 hänet valittiin Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi[9], mutta puheenjohtajuus jäi yhteen kauteen. Huhtikuusta 2010 lähtien Neilimo on toiminut investointipankki Aalto Capitalin senior advisor -neuvonantajana.[10] Vuonna 2016 Neilimo aloitti hallituksen puheenjohtajana pirkanmaalaisessa kiinteistöalan pääomasijoitusyhtiö Kiinteistötarina Oy:ssalähde?. Neilimo on Särkänniemi Oy:n hallituksen jäsen.[11]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neilimo on ollut naimisissa vuodesta 1968 ja hänellä on kolme aikuista lasta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Haapakoski, Kati: 5kari neilimo Taloussanomat. 9.9.2004. Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Vuorinen, Risto: MOT-käsikirjoitus: Hyvät veljet muurarit yle.fi. 21.1.2013. Viitattu 2.4.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Nummi, Markku: Pääjohtaja Kari Neilimosta vuorineuvos Viikko-Pellervo. 29.6.2007. Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Toimitusjohtaja Arto Hiltusesta SOK:n pääjohtaja 1.8.2007 alkaen Cision Wire. 7.11.2006. Viitattu 2.4.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Ylen Jungner sai uuden vahtikoiran Kauppalehti. 23.9.2008. Viitattu 18.4.2018.
- ↑ Ylen hallituksen puheenjohtaja vaihtuu ensimmäistä kertaa 7 vuoteen Markkinointi & Mainonta. 12.12.2014. Viitattu 18.4.2018.
- ↑ Salo, Irmeli: Usko elää vaikka kirkko jää Talouselämä. 16.12.2005. Arkistoitu 13.5.2007. Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Kari Neilimo SPR:n Hämeen piirin puheenjohtajaksi ESS.fi. 17.4.2011. Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Vuorineuvos Kari Neilimo Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi. uta.fi. 23.9.2009. Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Kari Neilimo investointipankkiliiketoimintaan privanet.fi. 26.4.2010. Arkistoitu 14.1.2018. Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Särkänniemi yrityksenä sarkanniemi.fi. Viitattu 6.2.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vihola, Teppo: Vuorineuvos Kari Neilimo (1944–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.