Keskinen divisioona (NHL)
Keskinen divisioona (engl. Central Division) on yksi pohjoisamerikkalaisen jääkiekkoliiga NHL:n divisioonista, joka perustettiin vuonna 1993 osaksi Läntistä konferenssia.
Vuosina 2013–2020 divisioonassa oli seitsemän joukkuetta, poiketen muiden divisioonien kahdeksasta. Arizona Coyotes liittyi divisioonaan kaudella 2021–2022, kun laajennusjoukkue Seattle Kraken otti sen paikan Tyynenmeren divisioonassa.[1]
Kaudella 2020–2021 COVID-19-pandemian aiheuttamien uudelleenjärjestelyjen vuoksi liigan divisioonat menivät uusiksi ja Itä–Länsi -konferenssijaottelu jätettiin pois. Uusi kahdeksan joukkueen Keskinen divisioona oli ainoa neljästä divisioonasta, joka toimii samalla nimellä kuin ennen. Kuitenkin vain kolme kahdeksasta uuden divisioonan joukkueesta olivat mukana Keskisessä edellisellä kaudella.[2]
Keskisen divisioonan viimeisin mestari on Colorado Avalanche kaudelta 2021–2022. Eniten mestaruuksia on Detroit Red Wingsillä, yhteensä 13.
Divisioonan kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1993–1996
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muutokset kaudelta 1992–1993
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keskinen divisioona perustetaan osana NHL:n joukkueiden uudelleenjärjestelyä
- Minnesota North Stars siirtyy Dallasiin ja muuttaa nimensä Dallas Starsiksi
- Blackhawks, Stars, Red Wings, Blues ja Maple Leafs liittyvät Norris-divisioonasta
- Jets liittyy Smythe-divisioonasta
1996–1998
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chicago Blackhawks
- Dallas Stars
- Detroit Red Wings
- Phoenix Coyotes
- St. Louis Blues
- Toronto Maple Leafs
Muutokset kaudelta 1995–1996
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Entinen Winnipeg Jets siirtyy Phoenixiin, Arizonaan ja muuttaa nimensä Phoenix Coyotesiksi
1998–2000
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chicago Blackhawks
- Detroit Red Wings
- Nashville Predators
- St. Louis Blues
Muutokset kaudelta 1997–1998
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Stars ja Coyotes siirtyvät Tyynenmeren divisioonaan
- Maple Leafs siirtyy Koilliseen divisioonaan
- Predators lisätään laajennusjoukkueena
2000–2013
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chicago Blackhawks
- Columbus Blue Jackets
- Detroit Red Wings
- Nashville Predators
- St. Louis Blues
Muutokset kaudelta 1999–2000
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Blue Jackets lisätään laajennusjoukkueena
2013–2020
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chicago Blackhawks
- Colorado Avalanche
- Dallas Stars
- Minnesota Wild
- Nashville Predators
- St. Louis Blues
- Winnipeg Jets
Muutokset kaudelta 2012–2013
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luoteinen divisioona lopetetaan NHL:n uudelleenjärjestelyn seurauksena
- Blue Jackets siirtyy Metropolien divisioonaan
- Red Wings siirtyy Atlantin divisioonaan
- Avalanche ja Wild liittyvät Luoteisesta divisioonasta
- Stars liittyy Tyynenmeren divisioonasta
- Jets liittyy Kaakkoisesta divisioonasta
2020–2021
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Carolina Hurricanes
- Chicago Blackhawks
- Columbus Blue Jackets
- Dallas Stars
- Detroit Red Wings
- Florida Panthers
- Nashville Predators
- Tampa Bay Lightning
Muutokset kaudelta 2019–2020
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- COVID-19 -rajoitusten vuoksi NHL järjestetään uudelleen neljään divisioonaan ilman konferensseja
- Avalanche, Wild ja Blues siirtyvät Läntiseen divisioonaan
- Jets siirtyy Pohjoiseen divisioonaan
- Hurricanes ja Blue Jackets liittyvät Metropolien divisioonasta
- Red Wings, Panthers ja Lightning liittyvät Atlantin divisioonasta
2021–2024
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arizona Coyotes
- Chicago Blackhawks
- Colorado Avalanche
- Dallas Stars
- Minnesota Wild
- Nashville Predators
- St. Louis Blues
- Winnipeg Jets
Muutokset aiemmilta kausilta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Coyotes liittyy Tyynenmeren divisioonasta
2024–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chicago Blackhawks
- Colorado Avalanche
- Dallas Stars
- Minnesota Wild
- Nashville Predators
- St. Louis Blues
- Utah Hockey Club
- Winnipeg Jets
Muutokset kaudelta 2023–2024
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Entinen Arizona Coyotes siirtyy Salt Lake Cityyn, Utahiin ja muuttaa nimensä Utah Hockey Clubiksi
Divisioonan mestarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1994 – Detroit Red Wings (100 p.)
- 1995 – Detroit Red Wings (70 p.)
- 1996 – Detroit Red Wings (131 p.)
- 1997 – Dallas Stars (104 p.)
- 1998 – Dallas Stars (109 p.)
- 1999 – Detroit Red Wings (93 p.)
- 2000 – St. Louis Blues (114 p.)
- 2001 – Detroit Red Wings (111 p.)
- 2002 – Detroit Red Wings (116 p.)
- 2003 – Detroit Red Wings (110 p.)
- 2004 – Detroit Red Wings (109 p.)
- 2005 – ei pelattu (työsulku)
- 2006 – Detroit Red Wings (124 p.)
- 2007 – Detroit Red Wings (113 p.)
- 2008 – Detroit Red Wings (115 p.)
- 2009 – Detroit Red Wings (112 p.)
- 2010 – Chicago Blackhawks (112 p.)
- 2011 – Detroit Red Wings (104 p.)
- 2012 – St. Louis Blues (109 p.)
- 2013 – Chicago Blackhawks (77 p.)
- 2014 – Colorado Avalanche (112 p.)
- 2015 – St. Louis Blues (109 p.)
- 2016 – Dallas Stars (109 p.)
- 2017 – Chicago Blackhawks (109 p.)
- 2018 – Nashville Predators (117 p.)
- 2019 – Nashville Predators (100 p.)
- 2020 – St. Louis Blues (94 p.)
- 2021 – Carolina Hurricanes (80 p.)
- 2022 – Colorado Avalanche (119 p.)
- 2023 – Colorado Avalanche (109 p.)
- 2024 – Dallas Stars (113 p.)
Stanley Cup -voittajat divisioonasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1997 – Detroit Red Wings
- 1998 – Detroit Red Wings
- 2002 – Detroit Red Wings
- 2008 – Detroit Red Wings
- 2010 – Chicago Blackhawks
- 2013 – Chicago Blackhawks
- 2015 – Chicago Blackhawks
- 2019 – St. Louis Blues
- 2022 – Colorado Avalanche
President’s Trophy -voittajat divisioonasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1995 – Detroit Red Wings
- 1996 – Detroit Red Wings
- 1998 – Dallas Stars
- 2000 – St. Louis Blues
- 2002 – Detroit Red Wings
- 2004 – Detroit Red Wings
- 2006 – Detroit Red Wings
- 2008 – Detroit Red Wings
- 2013 – Chicago Blackhawks
- 2018 – Nashville Predators
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Seattle approved as 32nd NHL franchise, to start play in 2021-22 NHL. Viitattu 19.1.2021. (englanniksi)
- ↑ NHL teams in new divisions with realignment for 2020-21 season NHL. Viitattu 19.1.2021. (englanniksi)