Lahden yliopistokampus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lahden yliopistokampus
engl. Lahti University Campus
Perustettu 2004 (Lahden yliopistokeskus)
Budjetti noin 10 milj. euroa
Henkilökunta 230 (2021)
Sijainti Lahti, Päijät-Hämeen maakunta
(61.0060°N, 25.6547°E)
Osoite Niemenkatu 73, 15140 Lahti[1]
Sivusto https://www.lahdenyliopistokampus.fi/

Lahden yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; aiemmin Lahden yliopistokeskus), sijaitsee Lahden kaupungin Niemen kaupunginosassa. Lahden yliopistokampus on kansainvälinen tutkimuksen ja opetuksen osaamiskeskittymä, yksi kuudesta Suomen yliopistokeskuksesta.[2][3] Siellä toimivat erityisesti Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto.[4][3] Nämä kirjasivat yliopistokampuksen toiminnan kokonaislaajuudeksi 10 miljoonaa euroa, josta TKI-hankkeiden osuus oli 4,4 miljoonaa euroa (2021). Henkilökuntaa oli noin 230. Vuoden aikana suoritettiin noin 150 ylempää korkeakoulututkintoa ja 15 tohtoritutkintoa (2021).[5]

Näiden yliopistojen ohella alueella toimii myös sekä LAB-ammattikorkeakoulu. Sijaintinsa mukaan fyysistä kampusaluetta kutsutaan myös Niemen kampukseksi.[4][3]

  1. Yhteystiedot Lahden yliopistokampus, lahdenyliopistokampus.fi. Viitattu 24.7.2022.
  2. Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä (toimittajat): Radio Suomi Lahti: Lahden yliopistokampus riemuitsee runsaista hakijamääristä – Lahti näytti vetovoimansa 7.2.2018. Radio Suomi Lahti, yle.fi. Viitattu 24.7.2022.
  3. a b c Kam­pu­sa­lue Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 24.7.2022.
  4. a b Yli­opis­to­kaupunki lahtibusinessregion.fi. Viitattu 24.7.2022.
  5. Lahden yliopistokampus Lahden yliopistokampus, lahdenyliopistokampus.fi. Viitattu 24.7.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]