Leo Lähteenmäki
Leo Ludvig Lähteenmäki (8. kesäkuuta 1907 Tampere – 16. lokakuuta 1982 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Tampereen ja Helsingin näyttämöillä vaikuttanut taiteilija oli mukana myös yli neljässäkymmenessä elokuvassa vuosina 1928–1965. Lähteenmäki sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1958.
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leo Lähteenmäen vanhemmat olivat kupariseppä Vilhelm Lähteenmäki ja Vilhelmiina Lähteenmäki.[1]
Teatteriura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tampereen Teatterin nouseva tähti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteenmäen taiteellinen ura alkoi Tampereen Teatterissa, jossa hän työskenteli Eino Salmelaisen johtajakaudella 1925–1934. Hän oli yksi viidestä tulokkaasta, jotka Salmelainen otti TT:n palvelukseen kautensa alussa. Lähteenmäen varhaisia rooleja olivat muun muassa Hölmölän ruusun sulhanen Larin-Kyöstin komediassa Aarteenetsijät, jota TT esitti nimellä Viisauden kaivo (ensi-ilta 23. syyskuuta 1925), prinssin osa näytelmässä Tuhkimo (kevät 1926) sekä nuoren hurmaajan osa Georg Kaiserin jälkiekspressionistisessa näytelmässä Oopperapalo (syksy 1926). Emmerich Kálmánin operetissa Sirkusprinsessa hän muodosti yleisön rakastaman subrettiparin Sirpa Tolosen kanssa. Minna Canthin Anna Liisassa vuonna 1931 Lähteenmäellä oli Mikon rooli, nimiosa oli Anni Hämäläisellä, jonka kanssa Lähteenmäki niin ikään muodosti TT:ssa erään tähtiparin.
Lähteenmäki seurusteli ja kulki kaupungilla avoimesti Eino Salmelaisen kanssa, suhteen laatua arveltiin homoseksuaaliseksi. Asia oli arkaluontoinen, sillä homoseksuaalisuus oli tuohon aikaan laitonta Suomessa.
Helsingin Kansanteatterin vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1934 Lähteenmäki siirtyi Helsingin Kansanteatteriin, joka oli aloittanut toimintansa edellisenä vuonna. Siellä hän muodosti suositun komediatrion aviopari Siiri ja Kaarlo Angerkosken kanssa. Kolmikon yhteistyö alkoi jo Tampereen Teatterissa. Lähteenmäki oli Angerkoskien tyttären kummi. Myöhempinä vuosina hän tulkitsi muun muassa komediassa Edvardin lapset yhtä näytelmän kolmesta isästä. Kuten monet muut aikansa näyttelijät, myös Lähteenmäki oli mukana suosituissa Niskavuori-näytelmissä. Niskavuoren Hetassa hän tulkitsi Lammentaustan Santeria.
Toukokuussa 1936 Lähteenmäki vieraili Tampereen Työväen Teatterissa Vappu Elon lahjanäytännössä Shirasin prinssi. Marraskuussa 1949 hän vieraili taasen saman teatterin komediassa Huhtikuu tulee toimittaja Huhtikuuna. Mika Waltari oli alkuaan kirjoittanut Huhtikuun roolin Lähteenmäkeä ajatellen. Toisen maailmansodan aikana hän näytteli muun muassa hupailussa Palvelukseen halutaan. Puolustusvoimien viihdytystoimiston tuotantoa ollut näytelmä kiersi kesällä 1944 Suomen varuskunnissa ja sairaalasaleissa.
Lähteenmäen näyttämötehtäviä olivat myös muun muassa Veli (kappaleessa Nero ja veli), Olavi (Laulu tulipunaisesta kukasta), Joe (Elämän leikki) ja Gabriel (Gabriel, tule takaisin).[1]
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leo Lähteenmäki esiintyi 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa useissa päärooleissa, mutta 1940-luvun puolivälin jälkeen elokuvaura käsitti lähinnä sivurooleja. Hänen debyyttinsä valkokankailla oli vuonna 1928 valmistunut Uuno Eskolan hiihtourheiluaiheinen mykkäelokuva Lumisten metsien mies, josta on säilynyt vain pieni pätkä. Tampereen lähistössä kuvatussa elokuvassa oli mukana kuusi muuta Tampereen Teatterin näyttelijää, pääosa oli teatterin ulkopuolisella Viljo Hurmeella. Huonosti menestynyt elokuva vei Eskolan yhtiön, Aquilan konkurssiin. Elokuvassa Mies Marseillesta (1937) Lähteenmäellä on pääosa Petterinä, tekniikan ylioppilaana. Iskelmäelokuvassa SF-paraati (1940) hän näyttelee polyteekkari Leo Paalua ja elokuvassa Rykmentin murheenkryyni (1938) hän tulkitsee maisteri Lauri Auermaata.
Toisen maailmansodan aikana Lähteenmäellä oli kysyntää keskeisiin osiin muun muassa elokuvissa Ketunhäntä kainalossa, Totinen torvensoittaja, Poikamies-pappa ja Maskotti. 1950-luvulla hän näytteli esimerkiksi Niskavuoren Heta -elokuvassa Lammentaustan Santeria, joka oli hänelle tuttu hahmo myös teatterin puolelta. 1950-luvulta alkaen sivuroolit olivat melko usein konnanrooleja. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa elokuvat Kipparikvartetti, Lentävä kalakukko, Kaksi vanhaa tukkijätkää ja Oksat pois. Lähteenmäen viimeinen elokuvaosa on työnjohtaja Järvelä Edvin Laineen Pinsiön paroonissa vuodelta 1962, ellei varsinaiseksi elokuvaosaksi katsota pienehköä avustajatehtävää osin Suomessa kuvatussa Tohtori Živagossa. Lähteenmäen näyttelemä henkilö estää kirveellä uhaten Omar Sharifin tulkitseman nimihenkilön pääsyn kellarin suojaan. Sen jälkeen Lähteenmäki oli mukana vielä useissa teatterikappaleissa.
Lähteenmäki on haudattu Maunulan uurnalehtoon Helsinkiin.[2]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1920-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lumisten metsien mies (1928)
1930-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mies Marseillesta (1937)
- Rykmentin murheenkryyni (1938)
- Vihtori ja Klaara (1939)
- Helmikuun manifesti (1939)
- Halveksittu (1939)
- Eteenpäin – elämään (1939)
1940-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- SF-Paraati (1940)
- Ketunhäntä kainalossa (1940)
- Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1940)
- Totinen torvensoittaja (1941)
- Poikamies-pappa (1941)
- Niin se on, poijaat! (1942)
- Tyttö astuu elämään (1943)
- Maskotti (1943)
- Rakkautensa uhri (1945)
- Mikä yö! (1945)
- Isäntä soittaa hanuria (1949)
1950-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rion yö (1951)
- Yhden yön hinta (1952)
- Niskavuoren Heta (1952)
- Kipparikvartetti (1952)
- Lentävä kalakukko (1953)
- Alaston malli karkuteillä (1953)
- Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954)
- Niskavuoren Aarne (1954)
- Minä soitan sinulle.. illalla... (1954)
- Kaksi vanhaa tukkijätkää (1954)
- Hilmanpäivät (1954)
- Kaunis Kaarina (1955)
- 1918 (1957)
- Sven Tuuva (1958)
- Pieni luutatyttö (1958)
- Äidittömät (1958)
1960-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Skandaali tyttökoulussa (1960)
- Oho, sanoi Eemeli (1960)
- Kankkulan kaivolla (1960)
- Tyttö ja hattu (1961)
- Toivelauluja (1961)
- Oksat pois... (1961)
- Kultainen vasikka (1961)
- Pinsiön parooni (1962)
- Tohtori Živago (1965)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rajala, Panu: Tunteen tulet, taiteen tasot. 2004. ISBN 952-99437-0-9.
- Teatterin maailma – Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1950.
- Elonet
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Teatterin maailma, sivut 197 ja 198
- ↑ Helsingin seurakunnan hautahaku Hautahaku. Viitattu 6.12.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Leo Lähteenmäki Elonetissä.