Liisa Kauppinen
Liisa Kauppinen (o.s. Salokorpi,[1] s. 12. toukokuuta 1939[2] Nurmo)[3] on suomalainen järjestöneuvos, joka toimii kansainvälisesti kuurojen oikeuksien puolesta. Kauppiselle myönnettiin Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuspalkinto ensimmäisenä suomalaisena ihmisoikeuksien päivänä 10. joulukuuta 2013. Hän sai palkinnon kansainvälisestä kuurojen oikeuksien puolesta tehdystä elämäntyöstä.[4]
Kauppinen toimi vuosina 1995–2003 Kuurojen maailmanliiton (World Federation of the Deaf) puheenjohtajana ja vuosina 1976–2006 Kuurojen Liiton toiminnanjohtajana. Kauppinen on myös työskennellyt erilaisissa YK:n organisaatioissa kuten YK:n neuvonantotehtävissä vuosina 1995–2006 sekä Maailman terveysjärjestö WHO:ssa ja Unescossa.[4]
Kauppinen on saanut kunniatohtorin arvon kolmesti: vuonna 1998 yhdysvaltalaiselta Gallaudetin yliopistolta, vuonna 2004 Jyväskylän yliopistolta ja vuonna 2013 irlantilaiselta Trinity Collegelta.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nurmolaissyntyinen Liisa Kauppinen sai YK:n ihmisoikeuspalkinnon Pohjalainen.fi. 8.12.2013. I-Mediat Oy. Viitattu 10.12.2013.
- ↑ Ihmisoikeuspalkittu Liisa Kauppinen: Espoo nuukailee viittomakielisten tuen kanssa Länsiväylä. 20.12.2013. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 15.5.2014.
- ↑ An Audience with Liisa Kauppinen (pdf) Trinity College Dublin. Viitattu 2.12.2013. (englanniksi)
- ↑ a b Lapintie, Lassi: YK:n ihmisoikeuspalkinto Suomeen - kuurojen oikeuksien puolesta tehdystä työstä yle.fi. 3.12.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 4.12.2013.
- ↑ Kuukauden vieras: Liisa Kauppinen (video, 12 min) areena.yle.fi. 1.9.2013. Yleisradio Oy. Arkistoitu 5.10.2013. Viitattu 4.12.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Former WFD President Liisa Kauppinen receives 2013 United Nations Human Rights Award Prize wfdeaf.org. World Federation of the Deaf. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
- Liisa Kauppinen: Hyvä yhteiskunta – hyvä elämä (viittomakielinen videoluento, Kantti.net) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ihmisoikeustaistelija Liisa Kauppinen on edistänyt viittomakielen asemaa ja puolustanut kuurojen oikeuksia Seura.fi. 12.7.2019. Viitattu 14.7.2019.