M3 Lee

M3 Lee, taustalla M3 Grant.

M3-panssarivaunujen valmistusta Chryslerin panssarivaunutehtaassa Detroitissa.

M3 Grant

M3 (M3 Medium Tank) oli yhdysvaltalainen keskiraskas panssarivaunu, jota liittoutuneet käyttivät toisessa maailmansodassa. Britit antoivat vaunuilleen nimen ”Lee” kenraali Robert E. Leen mukaan, ja myöhempi matalammalla tornilla brittispesifikaation mukaan valmistettu malli sai nimekseen ”Grant” kenraali Ulysses S. Grantin mukaan. Vaunuja rakennettiin yli 6 200 kappaletta, joista puolet toimitettiin briteille, näistä 1 700 Australiaan, 900 Intiaan, ja 1 200 Neuvostoliittoon.

M3 kehitettiin vuonna 1939 tuotantoon tulleen M2A4-panssarivaunun pohjalta, joka oli Yhdysvaltojen liittyessä toiseen maailmansotaan vuonna 1941 aseistukseltaan ja panssaroinniltaan jo vanhentunut. Yhdysvaltain armeija halusi 75 millimetrin tykillä varustetun uuden panssarivaunumallin, mutta vaatimukset täyttävä M4 Sherman ei kuitenkaan ollut vielä valmis sarjatuotantoon.

Korvikkeeksi suunniteltiin M2:n alustalle vahvemmin panssaroitu ja rungon oikeaan laitaan kasematti-tyyliseen sijoitukseen asennetulla 75 millimetrin M2- tai M3-tykillä aseistettu M3, lisäksi vaunussa oli myös pieni 37 millimetrin M5- tai M6-tykillä varustettu tykkitorni. Vaunun huonoja puolia olivat muun muassa sen korkea profiili, runkoon sijoitetun tykin pieni kääntymäsektori ja niitit, joilla panssarilevyt niitattiin paikoilleen. Se kuitenkin tarjosi tärkeissä taisteluissa Pohjois-Afrikassa vastuksen Panzerkampfwagen III:lle ennen Shermanin tuloa rintamalle.

Yleisin Leessä käytetty moottori oli yhdeksänsylinterinen, ilmajäähdytteinen Wright (Continental) R975 EC2 -tähtimoottori, joka oli tarkoitettu alun perin lentokonemoottoriksi. Moottorin koko ja sen muoto johtivat vaunun korkeaan profiiliin. Moottorin keskeltä lähtevä akseli kulki miehistötilan lattian alta, mitä pakotti korottamaan sitä. Vaihteistona oli Mackin kehittämä viisinopeuksinen (+ yksi taaksepäin) Synchromesh-vaihteisto. Jousituksessa käytettiin jo M1 Combat Carissa 1930-luvulla käyttöön otettua Vertical volute spring suspension (VVSS) -ratkaisua. Monia Leen alustan ja voimansiirron osia käytettiin myöhemmin M4 Sherman -vaunussa. Sherman käytti myös samaa 75 millimetrin tykkiä.

M3-vaunuja käytettiin Kaukoidässä sodan loppuun asti. Yli 1 200 dieselmoottorista M3A3- ja M3A5-vaunua toimitettiin Neuvostoliittoon vuosina 1942–1943. Vaunu ei ollut suosittu. Neuvostoliitossa sitä pidettiin suuresta siluetistaan huolimatta alitehoisena, nirsona polttoaineen ja öljyjen suhteen ja liikkumiskyvyltään heikkona. Vaunu soveltui huonosti Venäjän teille ja jäi helposti jumiin telaketjujen mennessä rikki.

M3:n alustalle rakennettiin 3 490 kappaletta 105 millimetrin M1/M2-haupitsilla aseistettua M7 Priest -panssarihaupitsia, sata 155 millimetrin tykillä aseistettua M12-panssarihaupitsia ja erilaisia huolto- ja kuljetusvaunuja. Kanadassa M3:n alustalle suunniteltiin Ram-vaunu.

Tekniset tiedot

• Aseistus: 75 mm M3-tykki, 37 mm M6-ilmatorjuntatykki, 3 × .30–06 (7,62 mm) -kaliiperinen Browning M1919 -konekivääri
• Panssarointi: edessä 51 mm, kyljissä 38 mm
• Paino: 27,9 tonnia
• Moottori: Wright (Continental) R975 EC2, 400 hv
• Huippunopeus: 34 km/h
• Kokonaispituus: 6,12 m
• Leveys: 2,72 m
• Korkeus: 3,12 m
• Miehistö: 6
• Valmistuksessa: 1941–1942

Lähteet

• Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 33. (2. painos) Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M3 Lee Wikimedia Commonsissa