Mamia Company
Mamia Company on vuonna 2014 perustettu nykytanssiteatteriyhdistys, jonka ovat perustaneet näyttelijä Kasperi Nordman ja koreografi Nina Mamia. 2021 Mamia Company hyväksyttiin ensimmäisenä suomalaisena tanssiteatterina kansainvälisen tanssinjärjestön CID UNESCO:n jäseneksi.[1]
Mamia Companyllä on järjestänyt 18 kantaesitystä Vantaalla ja VanDance-festivaalia 2019 alkaen. Lisäksi ohjelmassa on ollut Finnradion kanssa luotu Tanssii Naapureiden kanssa -lähiötanssit sekä Juperojuhlat, lasten monitaiteinen festivaali.
Lisäksi Mamia Company on esiintynyt 8 eri kantaesitysteoksella Helsingissä, ja kiertänyt esiintymässä yli 28 kaupungissa Suomessa sekä aikuisille, että koko perheelle suunnattuja esityksiä. Vuonna 2019 Mamia Company edusti Suomea Pohjois-Amerikan toiseksi suurimmalla esittävän taiteen festivaalilla Washington D.C.:ssä Yhdysvalloissa[2] Sammakkolammikko -teoksellaan englannin kielellä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Leena Koivisto: Vantaalaiselle Mamia Companylle myönnettiin arvovaltaisen kansainvälisen tanssiorganisaation jäsenyys Vantaan Sanomat. 3.12.2021. Viitattu 28.10.2024.
- ↑ Kids Euro 2019 – Dance Theater: Frogpond by Mamia Company Finland abroad: United States of America. Viitattu 28.10.2024. (englanti)