Marlen Hutsijev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marlen Hutsijev vuonna 2018.

Marlen Martynovitš Hutsijev (ven. Марле́н Марты́нович Хуци́ев, 4. lokakuuta 1925 Tbilisi19. maaliskuuta 2019[1]) oli georgialaissyntyinen[2] venäläinen elokuvaohjaaja.

Marlen Hutsijev syntyi Stalinin vainoissa kuolleeen kommunistin ja näyttelijättären perheeseen.[3] Hän valmistui vuonna 1952[4] Neuvostoliiton elokuvainstituutin ohjaajalinjalta, jossa hän opiskeli Igor Savtšenkon johdolla.[3] Diplomityö Gradostroiteli (”Rakentajat”, yhdessä Feliks Mironerin kanssa, 1950) kertoo Moskovan nuorista rakennustyöläisistä.[5]

Hutsijev työskenteli vuosina 1953–1958 ohjaajana Odessan elokuvastudiolla. Hänen esikoisteoksensa Vesna na Zaretšnoi ulitse (”Kevät Zaretšnaja-kadulla”, Feliks Mironerin kanssa, 1956) on lyyrinen ja yksityiskohdiltaan todenmukainen rakkaustarina[6] ja yksi ensimmäisistä Neuvostoliiton kulttuurielämän ”suojasäätä” heijastaneista elokuvista.[7] Orpopojan ja perheensä menettäneen sotilaan ystävyydestä kertova psykologinen draama Dva Fjodora (”Kaksi Fjodoria”, 1959) on jäänyt historiaan Vasili Šukšinin näyttelijädebyyttinä.[5]

Hutsijev työskenteli vuosina 1959–1965 Gorkin elokuvastudiolla ja vuodesta 1965 lähtien Mosfilmin studiolla.[5] Erityinen sija ohjaajan tuotannossa on nuorisosta ja sen ihanteista kertovalla elokuvalla Zastava Iljitša, jota pidetään Neuvostoliiton ”kuusikymmenlukulaisuuden” avainteoksena.[8] Vuonna 1962 valmistunut elokuva[9] joutui Nikita Hruštšovin rajun kritiikin kohteeksi,[10] ja se julkaistiin uudelleen muokattuna nimellä Olen 20-vuotias (Mne dvadtsat let, 1964).[9] Elokuvan alkuperäinen versio ilmestyi vuonna 1988.[10] Kuusikymmenlukulaisten aikuistumista ja suojasään päättymistä kuvaa Heinäkuun sade (Ijulski dožd, 1967).[7] Sukupolven alustavan tilinpäätöksen ohjaaja tekee elokuvassa Posleslovije (”Jälkisana”, 1983).[9]

1960–1970-lukujen vaihteessa Hutsijev työskenteli televisio- ja dokumenttielokuvien parissa. Yhdessä Elem Klimovin ja German Lavrovin kanssa hän viimeisteli Mihail Rommin aloittaman dokumenttielokuvan I vsjo-taki ja verju (”Silti uskon”, 1976).[5] Vuonna 1991 valmistui näytelmäelokuva Beskonetšnost (”Loputtomuus”).[10] Hutsijev on toiminut myös käsikirjoittajana, näyttelijänä ja teatteriohjaajana.[9] Hänet valittiin vuonna 1965 Neuvostoliiton elokuvatyöntekijäliiton sihteeriksi. Hän toimi vuodesta 1978 lähtien elokuvainstituutin opettajana ja vuodesta 1987 professorina.[10] Hutsijev sai Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimen vuonna 1986 ja Venäjän valtionpalkinnon vuonna 1993.[3]

  • Gradostroiteli (”Rakentajat”, lyhytelokuva, Feliks Mironerin kanssa, 1950)
  • Kevät Zaretšnaja-kadulla (Vesna na Zaretšnoi ulitse, Feliks Mironerin kanssa, 1956)
  • Dva Fjodora (”Kaksi Fjodoria”, 1959)
  • Olen 20-vuotias (Zastava Iljitša, Mne dvadtsat let, 1965)
  • Heinäkuun sade (Iljulski dožd, 1967)
  • Byl mesjats mai (”Oli toukokuu”, televisioelokuva, 1970)
  • Alyi parus Pariža (”Pariisin punainen purje”, dokumenttielokuva televisiota varten, 1971)
  • I vsjo-taki ja verju (”Silti uskon”, dokumenttielokuva, yhdessä Mihail Rommin, Elem Klimovin ja German Lavrovin kanssa, 1976)
  • Posleslovije (”Jälkisana”, 1983)
  • Beskonetšnost (”Loputtomuus”, 1991)
  • Ljudi 1941 goda (”Vuoden 1941 ihmiset”, dokumenttielokuva, 2001)
  1. https://www.mk.ru/social/2019/03/19/skonchalsya-marlen-khuciev.html
  2. Peter Rollberg: Historical Dictionary of Russian and Soviet Cinema, s. 382. Rowman / Littlefield, 2016. ISBN 978-1-442-26842-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c Kto jest kto v sovremennoi kulture slovari.yandex.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)[vanhentunut linkki] (Arkistoitu: Archive.is)
  4. Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 474. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  5. a b c d Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 475. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  6. Istorija sovetskogo kino, tom 4, s. 149–150. Moskva: Iskusstvo, 1978.
  7. a b Inoje kino: Marlen Martynovitš Hutsijev inoekino.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)
  8. Zorkaja, N. M.: Istorija sovetskogo kino, s. 385–389. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2.
  9. a b c d Rossijski gumanitarnyi entsiklopeditšeski slovar slovari.yandex.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)[vanhentunut linkki] (Arkistoitu: Archive.is)
  10. a b c d Entsiklopedija Krugosvet krugosvet.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ”Kun poeettinen elokuvakieli muuttuu poliittiseksi…”, Marlen Hutsijevin haastattelu, Filmihullu 4/2004.
  • Varjola, Markku & Stranius, Pentti: ”Marlen Hutsijev – suojasään lapsi, 60-lukulainen kapinallinen”, Filmihullu 4/2004.