Matti Petäjä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Petäjä
Matti Petäjän omakuva
Matti Petäjän omakuva
Henkilötiedot
Syntynyt12. tammikuuta 1912
Tampere
Kuollut19. elokuuta 1995 (83 vuotta)
Tampere
Ammatti taidegraafikko ja -maalari
Puoliso

1. 19341980 kuvanveistäjä Sisko Petäjä o.s. Himberg

2. 19821995 kotitalousopettaja Anja Petäjä o.s. Kuukankorpi

Matti Kullervo Petäjä (12. tammikuuta 1912 Tampere19. elokuuta 1995 Tampere) oli suomalainen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän teki aluksi öljyvärimaalauksia ja siirtyi myöhemmin taidegraafikoksi. Hänet tunnetaan erityisesti puupiirtäjänä ja serigrafian uranuurtajana Suomessa.[1]

Matti Petäjä opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa, Turun piirustuskoulussa ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa sekä Kungliga Akademien för de Fria Konsterna -akatemian taidekorkeakoulussa, Académie André Lhotessa ja Académie de la Grande Chaumièressa.[1] Hänen töitään oli ensimmäisen kerran näytteillä vuonna 1932 Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä. Petäjän merkittävimpiin töihin kuuluvat monumentaalimaalaukset muun muassa Nekalan lastentalossa, Kaupin parantolassa ja Sampolan kansalaiskoulussa[1] sekä Kylmäkosken kirkon alttaritaulu.

Petäjälle myönnettiin vuonna 1964 Pro Finlandia -mitali.[2]

  1. a b c Linder, Marja-Liisa (toim.): Matti Petäjä. Tampereen taidemuseon julkaisuja 42, s. 6–7. Tampereen taidemuseo, 1991. ISBN 952-9549-12-1
  2. Marja-Terttu Kivirinta: Matti Petäjä – Muistokirjoitus Helsingin Sanomat.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.