Mauritius Post Office

Mauritius Post Office kahden pennyn syvänsininen ja yhden pencen oranssinpunainen merkki. Kuvan on Jakubekin vuoden 1985 huutokaupasta.

Mauritius Post Office -nimellä kutsutaan brittiläisessä Mauritiuksen siirtokunnassa syyskuussa 1847 julkaistua kahta postimerkkiä: oranssinpunaista yhden pennyn ja syvänsinistä kahden pencen merkkiä. Merkkien nimi tulee niissä lukevasta ”Post Office” -tekstistä, joka muutettiin myöhempiin painoksiin ”Post Paidiksi”. Mauritius Post Office -postimerkit kuuluvat maailman harvinaisimpien merkkien joukkoon. Säilyneitä yksilöitä tunnetaan 27.

Mauritius oli neljäs maa, joka julkaisi omia merkkejään ja merkit olivat ensimmäisiä brittiläisessä imperiumissa Britannian ulkopuolella.

Historiaa

Postimerkit kaiversi Englannissa vuonna 1816 syntynyt ja Mauritiukselle vuonna 1838 muuttanut Joseph Osmond Barnard. Malli mukaili olemassa olevia Britannian merkkejä, joista ensimmäiset oli julkaistu 1841. Merkissä on kuvattuna kuningatar Viktoria ja arvojen värit olivat vastaavat kuin Britannian yhden ja kahden pencen merkeissä.

Molempia arvoja painettiin viisisataa kappaletta käyttäen painolaattaa, jolla oli molemmat merkit. Julkaisu tapahtui 21. syyskuuta 1847 ja monet merkeistä käytettiin Mauritiuksen kuvernöörin vaimon samana viikonloppuna järjestämien tanssijaisten kutsuihin. Merkit painettiin syväpainomenetelmällä ja niissä on kaivertajan nimikirjaimet (JB) kasvokuvan oikeassa alanurkassa. Merkkien vasemmassa reunassa on teksti ”Post Office”, joka muutettiin seuraavassa vuoden 1848 painoksessa ”Post Paidiksi”.

Merkki filateliassa

Bourdeaux-kuori, jolla on sekä yhden pennyn että kahden pencen Post Office -merkki. Kuorta on pidetty filateliahistorian suuremmoisimpana kohteena.

Mauritiuksen Post Office -merkit olivat tuntemattomia filateeliselle maailmalle aina vuoteen 1864, jolloin bordeaux’laisen kauppiaan rouva madame Borchard löysi yhden pennyn ja kahden pencen merkit miehensä kirjeenvaihdosta. Hän myi ne toiselle keräilijälle ja useiden vaiheiden jälkeen merkit päätyivät kuuluisalle keräilijälle Philipp von Ferrarylle ja sitten huutokauppaan vuonna 1921.

Vuosien varrella merkkien hinta on kohonnut. Merkit ja ne sisältävät kuoret ovat olleet monien kuuluisien keräilijöiden kokoelmien arvokkaimpia kohteita. Näitä ovat muun muassa Sir Ernest de Silva, Arthur Hind, Sir William Beilby Avery, Alfred F. Lichtenstein ja Alfred H. Caspary. Vuonna 1904 kuningas Yrjö V maksoi 1 450 puntaa käyttämättömästä kahden pencen merkistä, joka oli tuo ajan ennätyssumma.

Kaikkien aikojen kuuluisimmassa Mauritius-kokoelmassa, Hiroyuki Kanain kokoelmassa oli kaikkiaan kuusi tunnetusta 27 merkistä. Näitä olivat käyttämättömät yhden pennyn ja kahden pencen merkit sekä ”Bordeaux”-kuori, jota on kutsuttu luonnehdinnalla la pièce de résistance de toute la philatélie (”filatelian kaikkien aikojen suuremmoisin kohde”). Tässä Englannin kautta Bordeaux’hon lähetetyssä kuoressa on molemmat merkit. Kanai myi kokoelmansa huutokaupalla vuonna 1993. Yhden pennyn merkki myytiin 1 072 260 dollarin hinnalla ja kahden pencen merkki 1 148 850 dollarilla. Bordeaux-kuoresta maksettiin maailmanennätyshinta 3,8 miljoonaa dollaria.

Merkit maailmalla

”Post Office”-merkit kuten niitä seuranneet julkaisut ovat erittäin arvostettuja ja arvokkaita keräilykohteita, sillä ne ovat harvinaisia, vanhoja ja paikallisina julkaisuina ulkoasultaan primitiivisiä. Säilyineistä merkeistä suurin osa on yksityisillä keräilijöillä, mutta muutama on julkisesti näytteillä:

• Lontoon British Library: merkin sisältävä kuvernöörin tanssijaisten kutsu ja käyttämätön kahden pencen merkki.
• Britannian kuninkaallinen postimerkkikokoelma (The Royal Philatelic Collection): yhden ja kahden pencen merkit.
• Tukholman Postimuseo: molemmat merkit.
• Museum voor Communicatie Den Haag: käyttämätön kahden pencen merkki.
• Blue Penny Museum, Port Louis, Mauritius: molemmat merkit.

Painolaatta ja uudelleenpainokset

Vuonna 1912 lontoolainen Nevile Lacy Stocken osti merkkien alkuperäisen painolaatan eversti Colnaghilta, joka oli vuoden 1847 Mauritiuksen kuvernöörin lapsenlapsi. Colnaghi oli löytänyt laatan suvun arkistoista, muttei tajunnut sen arvoa. Stocken sen sijaan painoi alkuperäisellä laatalla merkkejä. Osassa merkeistä lukee takapuolella "reprint", muttei kaikissa. Painettua määrää ei tunneta ja nämä uusintapainokset ovat suhteellisen harvinaisia.