Mia Mironoff
Mia Mironoff | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Mia Marjukka Mironoff |
Syntynyt | 7. toukokuuta 1967 Lahti |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | tanssitaiteilija, rehtori ja näyttelijä |
Käsikirjoittaja | |
Alma mater | Teatterikorkeakoulu |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Mia Marjukka Mironoff (ent. Liski, ent. Klemola[1], s. 7. toukokuuta 1967 Lahti) on suomalainen tanssitaiteilija, rehtori, näyttelijä ja kulttuurivaikuttaja. Hän valmistui vuonna 1995 Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi.[2][3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mia Mironoff valmistui tanssitaiteen maisteriksi vuonna 1995 Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta.[2] Opintojensa jälkeen hän toimi freelance-tanssijana ja näyttelijänä pääkaupunkiseudulla ja New Now Dancers -tanssiryhmässä Tanskassa.
Vuodesta 1990 Mironoff on ollut perustajajäsenenä improvisoituun musiikkiin ja tanssiin erikoistuneessa Suomussalmiryhmässä esiintymällä lukuisissa ryhmän esityksissä sekä osallistumalla tuotantojen suunnitteluun.[1] Ryhmä palkittiin taiteellisesta läpimurrostaan Kritiikin Kannuksilla vuonna 1993, Vuoden valopilkku -kunniamaininnalla 1995 ja Nuori-Suomi-palkinnolla 1996.
Vuosina 1997–2000 Mironoff vieraili Lahden kaupunginteatterissa toimien näyttelijänä, tanssijana sekä koreografina. Tärkeimmät koreografiset tuotantonsa hän on toteuttanut yhteistyössä Lahden Kansainvälisen Urkuviikon kanssa vuosina 1998–2000 (Visions, Tango del alma Mia, Musical Mystery Tour).
Vuodesta 2004 syksyyn 2016 Mironoff työskenteli lehtorina ja tanssin vastuuopettajana Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutissa sekä vuodesta 2016 Muotoiluinstituutin oppilaitoshallinnossa kehittäen oppilaitoksen ohjauspalveluja ja kouluttaen henkilökuntaa. Vuodesta 2018 Mironoff on toiminut Nurmijärven tanssiopiston rehtorina.[4][5]
Mironoff on toiminut Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen alaisuudessa toimivan Lahden seudun tanssin ammattilaiset ry:n puheenjohtajana.[5] Mironoff toimi Hämeen taidetoimikunnan puheenjohtaja kaudella 2017–2018.[6]
Mironoffin viimeisimpiä televisiotöitä ovat olleet Ou nou! -sarja Nelosella[7], syyskaudella 2002 TV1:llä esitetty Tosi kuin vesi -nuortensarja sekä Firman tähdet -sarja, jossa hän toimi koreografina.[8]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mia Mironoff ja näyttelijä Petri Liski olivat naimisissa 1995–2016. Heillä on kaksi lasta (2002, 2006). [9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b 3.3.1 Suomussalmiryhmästä – Soile Lahdenperä actascenica.teak.fi. Viitattu 28.2.2021. (englanti)
- ↑ a b Mia Liskin CV Tanka Suomalaisen tanssin tietokanta. Viitattu 27.2.2021.
- ↑ Henkilökunta Nurmijärven tanssiopisto. Viitattu 28.2.2021.
- ↑ Nurmijärven Tanssiopistossa puhaltavat uudet tuulet – 30 vuotta opistoa luotsannut Ulla Lehtinen jää eläkkeelle Nurmijärven Uutiset. 13.3.2018. Viitattu 28.2.2021.
- ↑ a b Mia Liski Linkedin. Viitattu 28.2.2021.
- ↑ Uudet taidetoimikunnat ja jäsenet 2017–2018 | Dance Info Finland www.danceinfo.fi. 26.10.2016. Arkistoitu 17.4.2021. Viitattu 28.2.2021.
- ↑ Ou Nou! FilmiFIN.net. Viitattu 28.2.2021.
- ↑ Suomalaisia laululintuja Helsingin Sanomat. 13.10.2007. Viitattu 28.2.2021.
- ↑ Näyttelijä Petri Liskille lopullinen ero – 20 vuoden avioliitto ohi mtvuutiset.fi. 10.3.2016. Viitattu 28.2.2021.