Michael Larson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Michael Larson (10. toukokuuta 194916. helmikuuta 1999) oli yhdysvaltalainen jäätelöauton kuljettaja, joka osallistui vuonna 1984 CBS:n Press Your Luck -kilpailuohjelmaan ja voitti yhteensä 110 237 Yhdysvaltain dollaria (vuoden 2023 rahassa noin 290 000 euroa), mikä oli silloin suurin kilpailuohjelmassa koskaan saman päivän aikana voitettu rahasumma. Larson onnistui voittamaan suuren rahasumman tutkimalla ohjelman käyttämän palkintotaulun rakennetta, jolloin hän huomasi siinä lainalaisuuksia, jotka hän opetteli ulkoa ennen osallistumistaan.[1]

Larson oli työskennellyt muun muassa jäätelöauton kuljettajana. Hän sai ajatuksen, että television kilpailuohjelmien saattaisi olla suunnittelupuutteita, ja että pelaamalla tietyllä tavalla voisi taata itselleen suuria palkintoja. Larsonin huomio kiinnittyi lopulta Press Your Luckiin, jonka keskeinen osa on palkintotaulu. Taulu koostuu näytön reunalla olevasta 18 ruudusta, joista aina yhtä valaistaan kerrallaan, ja kilpailijan on painettava nappia oikealla hetkellä pysäyttääkseen haluamaansa ruutuun. Ruuduissa olevat palkinnot vaihtelevat, ja raha- sekä muiden palkintojen lisäksi kilpailija voi voittaa lisää vuoroja tai kohdata Whammyn, jolloin kilpailija menettää kaikki siihen asti keräämänsä voittorahat ja palkinnot.

Osa yhdestä palkintotaulujen ruutujen valaistusjärjestyksestä. Larson opetteli tämän osan järjestystä ulkoa ja pystyi näin varmistamaan pysähtyvänsä aina ruutuun 4.
Palkintotaulun ruutujen mahdolliset palkinnot. Ruuduissa 4 ja 8 (ks. edellinen kuva) on aina rahapalkinto ja lisävuoro.

Larson katseli VHS-kasetille nauhoitettuja Press Your Luckin jaksoja kuukausien ajan ja huomasi, että kahdessa ruudussa ei koskaan voinut olla Whammyä, ja mikä tärkeintä, niissä oli aina sekä rahapalkinto että lisävuoro. Tämän lisäksi järjestyksiä, jolla ruudut valaistiin, oli vain viisi erilaista, joten jokaiseen niistä pystyi opettelemaan ulkoa tavan jäädä aina toiseen kahdesta edellä mainitusta ruudusta. Näin Larson pystyi varmistamaan saavansa rajattomasti lisää vuoroja ja rahapalkintoja. Hän pelasi ohjelmassa lopulta itselleen yhteensä 104 950 dollaria käteistä ja niiden lisäksi yhteensä 5 287 dollarin arvosta muita palkintoja.[1]

Ohjelman tuottajat eivät aluksi suostuneet maksamaan Larsonille voittojaan, koska he epäilivät häntä huijaamisesta, mutta eivät lopulta keksineet syytä hylätä häntä kilpailusta ja maksoivat hänelle voittorahansa. Pian tämän jälkeen ohjelman palkintotaulu suunniteltiin uudelleen ja valaistusjärjestysten lukumäärää nostettiin 32:een, jolloin niiden opettelemisesta ulkoa tuli käytännössä mahdotonta.[1]

Larson menetti rahansa melko pian tämän jälkeen muun muassa erinäisiin huijauksiin, ja murtovaras varasti noin 50 000 dollaria käteistä hänen kotoaan.[1] Larson kuoli kurkkusyöpään vuonna 1999.

  1. a b c d Big Bucks: The Press Your Luck Scandal. 2003. (englanniksi)