Mikroskooppi

Tämä artikkeli käsittelee optista laitetta. Artikkeli tähdistöstä, katso Mikroskooppi (tähdistö).

Mikroskooppi (kreikasta: mikrós = pieni ja skopeîn = nähdä) on optinen laite, jonka avulla ihmissilmin näkymätön (eli mikroskooppisen pieni) hiukkanen – esimerkiksi solu tai bakteeri – voidaan nähdä suurennettuna. Mikrobiologian kehitys on ollut riippuvainen mikroskooppien teknisestä kehityksestä, erityisesti erotuskyvyn eli resoluution lisäyksestä.

Erotuskyvyksi nimitetään pienintä etäisyyttä, joka kahdella pisteellä voi olla, jotta ne havaittaisiin erillisinä. Ihmissilmän erotuskyky rajoittuu kohteisiin, joiden läpimitta on yli 0,01 mm eli 10 µm. Tätä pienempien kohteiden tarkasteluun on käytettävä mikroskooppia. Yksinkertaisin optinen mikroskooppi on vain telineeseen kiinnitetty suurennuslasi eli kupera linssi, jonka polttopisteessä on peili, jonka päälle tutkittava näyte kiinnitetään.

Mikroskooppi Webster’s New International Dictionarystä

Varsinaisissa mikroskoopeissa on vähintään kaksi linssiä. Objektiivissa – joka on lähinnä tutkittavaa näytettä – oleva linssi muodostaa varsinaisen kuvan tarkasteltavasta kohteesta. Okulaarissa – jota vasten silmä asetetaan – olevalla linssillä tarkennetaan objektiivin heijastama kuva. Näyte kiinnitetään objektiivin polttopisteeseen, ja silmä painetaan okulaaria vasten. Liikuttamalla linssiä ja okulaaria lähemmäs toisiaan mikroskooppi tarkennetaan haluttuun kohteeseen. Moderneissa mikroskoopeissa on vielä enemmän linssejä, joilla kompensoidaan aberraatiota. Peilin sijasta näytteen valaisuun käytetään lamppua.

Tärkein valomikroskoopin erotuskykyä rajoittava tekijä on käytettävän valon aallonpituus. Optinen mikroskooppi suurentaa enintään 2 000-kertaiseksi.^[1]

Mikroskoopin historia

Mikroskooppien käyttö tieteessä kasvoi 1600-luvun loppupuolella, kun Robert Hooke julkaisi ohjeet leikkeiden valmistamisesta. Kun biologisesta kohteesta leikataan läpikuultavan ohut leike, sen tarkastelu mikroskoopilla kertoo paljon sen rakenteesta.

Kiinteitä aineita, kuten kiviä, tutkitaan mikroskoopissa ohuthieinä: kivi sahataan ja hiotaan niin ohueksi, että tietyt mineraalit muuttuvat läpikuultaviksi.

Stereomikroskoopissa kummallekin silmälle on oma okulaarinsa, mikä yhdessä silmien syvyysnäön kanssa mahdollistaa kohteen tarkastelun kolmiulotteisena.

Elektronimikroskooppi käyttää näkyvän valon sijasta elektronisuihkua ja sillä "nähdään" jo molekyylitason yksityiskohtia tutkittavasta kohteesta.