Mulholland Drive

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mulholland Drive
Ohjaaja David Lynch
Käsikirjoittaja David Lynch
Tuottaja Pierre Edelman
Säveltäjä Angelo Badalamenti
Kuvaaja Peter Deming
Leikkaaja Mary Sweeney
Tuotantosuunnittelija Jack Fisk
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Levittäjä Universal Studios
Ensi-ilta 16. toukokuuta 2001 (Cannes)
Kesto 146 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 15 miljoonaa dollaria
Tuotto 20,1 miljoonaa dollaria[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Mulholland Drive (tyyliteltynä Mulholland Dr.) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut David Lynchin käsikirjoittama ja ohjaama surrealistinen neo-noir-elokuva, jonka pääosissa näyttelevät Naomi Watts, Laura Harring ja Justin Theroux. Elokuva nimitettiin Oscar-ehdokkaaksi parhaan ohjauksen kategoriassa vuonna 2002.[3] Se kertoo kahden naisen peloista ja mielihaluista Los Angelesissa.[4][5]

Juonikuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ennen elokuvan alkukohtausta näytetään surrealistinen tai unenomainen alkukuva, jossa joukko jitterbug-tanssijoita esittelee taitojaan. Hahmojen keskellä kulkee nainen, joka paljastuu myöhemmin Bettyksi. Tanssin kadotessa kameran kuva vaipuu kohti tyynyä.

Elokuva alkaa Mulholland Drivellä, jossa tummahiuksinen nainen (Harring) selviää murhayritykseltä vaikuttavasta tilanteesta jouduttuaan auto-onnettomuuteen. Hän laahustaa shokissa alas Los Angelesiin ja livahtaa vieraaseen asuntoon. Myöhemmin aamulla lupaava näyttelijänalku Betty Elms (Watts) saapuu uudelle asunnolleen, joka oli aikaisemmin hänen tätinsä käytössä. Betty löytää asunnosta muistinsa menettäneen naisen, joka kutsuu itseään Ritaksi nähtyään julisteen näyttelijä Rita Hayworthista. Betty alkaa Ritan kanssa selvittämään tämän henkilöllisyyttä ja hänen laukustaan löytyneiden rahojen ja sinisen avaimen merkitystä.

Elokuva siirtyy Winkie’s-nimiseen pikaruokaravintolaan, jossa kaksi miestä keskustelee unesta. Toinen miehistä kertoo nähneensä painajaisen, jossa hän kohtaa kauhistuttavan hahmon Winkie’sin takana. Miehet lähtevät ravintolan taakse selvittämään asiaa. Hahmo ilmestyy miesten eteen, jolloin painajaisestaan kertonut mies romahtaa kauhuissaan maahan.

Toisaalla elokuvaohjaaja Adam Kesher neuvottelee ohjaamansa elokuvan roolituksista. Joukko mafiosomaisia miehiä painostaa häntä valitsemaan naispääosaan Camilla Rhodes -nimisen näyttelijättären. Keshner kieltäytyy ja ajautuu riitaan miesten kanssa. Hän palaa kotiinsa ja huomaa vaimonsa Lorrainen pettävän häntä. Lorrainen kanssa käymänsä riidan jälkeen Kesher lähtee hostelliin. Hostellissa Keshneriä käsketään tavata Cowboyksi kutsuttu hahmo, joka painostaa häntä valitsemaan rooliin Rhodesin.

Alkaa kohtaus, jossa hutiloiva palkkatappaja on ryöstämässä kirjaa, jossa on puhelinnumeroita. Hän ampuu varsinaisen kohteensa lisäksi vahingossa myös viereisessä huoneessa olevan naisen. Hän joutuu lopulta tappamaan myös tapahtumaa todistaneen siivoojan.

Betty ja Rita pyrkivät selvittämään Ritan oikeaa henkilöllisyyttä. He menevät Winkie’siin, jossa heitä palvelee Diane-niminen tarjoilija. Yllättäen Rita muistaa nimen ”Diane Selwyn”. Naiset ryhtyvät selvittämään, kenelle nimi kuuluu. He yrittävät tuloksetta soittaa Selwynin numeroon. Tämän jälkeen Betty lähtee elokuvaroolien koekuvaukseen. Tuotantoryhmä ylistää Bettyn näyttelijäntaitoja, ja hänet viedään vielä Keshnerin ohjaaman Sylvia North Story -nimisen elokuvan koekuvaukseen. Betty esiintyy Kesherille, joka kuitenkin valitsee rooliin Camilla Rhodesin.

Betty ja Rita jatkavat Ritan henkilöllisyyden selvittämistä. He menevät osoitteeseen, joka on merkitty Diane Selwynille. Oven avaa nainen, joka kertoo vaihtaneensa asuntoja Selwynin kanssa. Selwynin uudella asunnolla kukaan ei avaa ovea. Naiset murtautuvat asuntoon ja löytävät sängystä kuolleen naisen. Näky saa Ritan pois tolaltaan. Kun naiset palaavat Bettyn asunnolla, Rita pukee päälleen vaalean peruukin. Illan päätteeksi Betty ja Rita rakastelevat.

Aamuyöllä Rita herää ja vaatii Bettyä lähtemään kanssaan Silencio Club -nimiseen kabareehen. Silencio Clubissa esiintyy taikuri, joka julistaa kaiken olevan harhaa. Esitys saa Bettyn vapisemaan voimakkaasti. Esitys jatkuu lauluesityksellä, jonka päätteeksi laulaja romahtaa musiikin jatkuessa nauhalta. Betty löytää laukustaan sinisen laatikon. Naiset palaavat asunnolle. Betty katoaa, ja Ritan avattua laatikon myös hän katoaa.

Elokuva siirtyy asuntoon, josta Betty ja Rita löysivät kuolleen naisen. Asunnossa Diane Selwyn herää. Wattsin näyttelemä Diane muistuttaa muuten Bettyä, mutta on olemukseltaan masentuneempi ja nuhjuisempi. Paljastuu, että Ritan oikea nimi on Camilla ja että Dianen ja Camillan välillä on ollut romanttinen suhde. Suhde on kuitenkin päättynyt Camillan aloitteesta, mikä on ajanut Dianen masennukseen.

Riitaisan eron jälkeen Diane saa puhelun Camillalta, ja Diane kutsutaan juhliin Keshnerin asunnolle. Camilla saattaa Dianen juhliin samalta paikalta, jossa elokuvan alun auto-onnettomuus tapahtui. Juhlissa Diane kertoo taustastaan ja epäonnistumisistaan roolien saamisessa, ja sanoo tutustuneensa itseään paremmin menestyneeseen Camillaan Sylvia North Story -nimisen elokuvan kuvauksissa. Paljastuu, että juhlat ovat Camillan ja Adam Kesherin kihlajaisjuhlat. Juhlavieraiden iloitessa kihlaparin puolesta Diane itkee, ja kohtaus päättyy.

Nöyryytetty Diane tapaa Winkie’sissä saman palkkatappajan, joka nähtiin aiemmin epäonnisen murhakohtauksen yhteydessä. Tappaja kertoo antavansa Dianelle sinisen avaimen merkiksi siitä, että on suorittanut tehtävän. Kuva siirtyy Winkiesin taakse, jossa pelottava hahmo paljastuu tavalliseksi kodittomaksi. Hahmolla on sininen laatikko, josta lähtee ulos kaksi pienoiskokoista vanhusta.

Elokuvan päätöskohtauksessa Diane on asunnossaan, ja hänen pöydällään on sininen avain. Asunnon oveen koputetaan. Diane ei avaa, mutta aiemmin nähdyt vanhukset tunkeutuvat sisälle ovenraosta. Täysikokoisiksi ihmisiksi muuttuneina he hyökkäävät Dianen kimppuun pelotellen tätä, kunnes Diane romahtaa sängylleen ja ampuu itsensä. Kuvaan tulee kodittoman hahmon ja Wattsin roolihahmojen kasvot, ja elokuva päättyy Club Silenciossa nähdyn naisen lausuessa ”silencio”.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Naomi Watts … Betty Elms / Diane Selwyn  
 Laura Harring … Rita / Camilla Rhodes  
 Ann Miller … Catherine ”Coco” Lenoix  
 Dan Hedaya … Vincenzo Castigliane  
 Justin Theroux … Adam Kesher  
 Brent Briscoe … Etsivä Neal Domgaard  
 Robert Forster … Etsivä Harry McKnight  
 Katharine Towne … Cynthia Jenzen  
 Lee Grant … Louise Bonner  
 Scott Coffey … Wilkins  
 Billy Ray Cyrus … Gene  
 Chad Everett … Jimmy Katz  
 Rita Taggart … Linney James  
 James Karen … Wally Brown  
 Lori Heuring … Lorraine Kesher  

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta pilottijaksona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mulholland Drive alkoi alun perin televisiosarjaan tähdänneestä projektista. Lynchin itsensä mukaan hän ei olisi halunnut tehdä enää televisiotuotantoja, mutta tuottaja Tony Krantz, joka osallistui myös Twin Peaksin tekemiseen, taivutteli hänet uuden televisiosarjan kehittämiseen.[6] Elokuva kuvattiin alun perin vuonna 1999 kahdeksan miljoonan dollarin budjetilla pilottijaksoksi uudelle sarjalle,[7] ja sarja oli tarkoitus tuottaa ABC-televisioyhtiölle.[6] Lynchin on arvioitu kaavailleen sarjasta jopa menestyssarja Twin Peaksin seuraajaa.[8][9]

Vaikka ABC oli aluksi kiinnostunut tuotannosta, Lynchin laatima pilottijakso oli kanavan edustajille pettymys, ja projekti keskeytettiin. Projektin hautaaminen oli Lynchille kova pettymys. Lynchin ystävä Pierre Edelman kuitenkin ehdotti, että pilottijaksosta olisi ehkä mahdollista laatia televisiosarjan sijaan täysmittainen elokuva. Noin vuoden kestäneiden neuvottelujen jälkeen Canal+ tarjosi Lynchille rahoituksen elokuvaprojektille.[6] Rahoitus oli seitsemän miljoonaa dollaria, jolla oli tarkoitus rahoittaa yhteensä 45 minuuttia lisäkohtauksia pilottijakson laajentamiseksi.[8]

Roolitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roolitusta Lynchin mukaan hankaloitti se, että näyttelijöitä oltiin aluksi kiinnittämässä televisiosarjaan. Koska televisiosarjan roolit vaativat elokuvia pitkäaikaisempia sopimuksia, ”supertähdet” eivät Lynchin mukaan ole useinkaan halukkaita kiinnittymään niihin. Mulholland Driven näyttelijät valittiinkin alun perin niiden joukosta, jotka saattaisivat olla valmiita kiinnittymään televisiosarjaan ja jotka eivät olleet vielä kaikkein tunnetuimpia huipputähtiä.[6]

Lynch valitsi pääosia näyttelevät Naomi Wattsin ja Laura Harringin alustavasti pelkkien kuvien perusteella. Ennen lopullista valintaa hän kutsui molemmat puolen tunnin mittaiseen haastatteluun, jossa hän myös kertoi, ettei ollut nähnyt kummankaan aiempia töitä.[10] Harring kertoi joutuneensa kohtalon oikkuna pieneen autokolariin matkalla haastatteluun, ja että hänen roolihahmonsa joutuisi vastaavasti elokuvassa auto-onnettomuuteen.[11] Watts puolestaan saapui omaan haastatteluunsa suoraan lennolta pukeutuneena arkisesti farkkuihin. Lynchin kerrotaan pyytäneen häntä saapumaan seuraavana päivänä paremmin ehostettuna uudestaan haastateltavaksi.[12] Lopulta haastatteluja käytiin kolme,[6] ja roolia Wattsille tarjottiin pari viikkoa myöhemmin.[12]

Wattsin tavoin myös keskeiseen miesrooliin valittu Justin Theroux saapui Lynchin haastateltavaksi suoraan lennolta, hiukset sekaisin ja pukeutuneena kokomustiin vaatteisiin. Lynchin kerrotaan pitäneen tästä ulkoasusta ja kehittäneen Theroux’n näyttelemän roolihahmon Adam Kesherin puvustuksen ja hiustyylin tästä kohtaamisesta.[13]

Kuvaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa koskevan sopimuksen varmistuttua Lynch kertoo olleensa aluksi kauhuissaan, sillä hän ei itsekään tiennyt, miten pilottijakso olisi mahdollista laajentaa elokuvaksi. Lynch kertoo ratkaisseensa ongelman meditoimalla ja kuvitelleen session aikana ongelman olevan helminauha, josta uudet ideat virtaavat yksi toisensa jälkeen. Lynch pääsi aloittamaan elokuvamittaiseksi muutetun Mulholland Driven kuvaukset lopulta hieman yli vuosi pilottijakson valmistumisen jälkeen. Erityisiä haasteita aiheutti se, että pilottijaksossa käytetyt lavasteet, asusteet ja muu rekvisiitta oli ehditty jo suurimmalta osin hävittää. Lynch kertoo ratkaisseensa ongelman ”ideoimalla”.[6] Pilottijaksoa laajentaneet osat kuvattiin suurimmilta osin lokakuun 2000 aikana.[10]

Pilottia laajennettiin etenkin kuvaamalla kohtauksia, jotka tapahtuvat elokuvassa sinisen laatikon avaamisen jälkeen ja jotka kuvaavat muun muassa Dianen ja Camillan romanttista suhdetta. Erityisesti Watts piti muutoksista, sillä hänen roolihahmonsa Betty oli pilottijaksossa kuvattu vielä melko yksiulotteisena hahmona. Laajennus käänsi elokuvaa ja Bettyn hahmoa synkempään suuntaan.[14]

Theroux puolestaan kertoi, että ei kuvausten aikaan ymmärtänyt täysin elokuvan juonta. Hän kertoi jälkikäteen kokeneenssa kuin olisi ollut ”puoliksi silmät sidottuina”. Käsikirjoitus oli jaettu näyttelijöille kokonaisuudessaan, mutta elokuvan luonne teki siitä vaikeasti ymmärrettävän. Lynch puolestaan ei juurikaan vastannut näyttelijöiden tarkentaviin kysymyksiin elokuvan juonta tai tematiikkaa koskien. Theroux’n mukaan Lynch kuitenkin paljasti, että hänen roolihahmonsa Adam Kesher ei symboloi Lynchiä itseään.[10]

Päänäyttelijöistä Harring kertoi kokeneensa erityisesti Wattsin kanssa näytellyn rakastelukohtauksen häiritsevänä kokemuksena. Hän myös sanoi tunteneensa olonsa hyvin haavoittuvaksi kyseisen kohtauksen kuvausten yhteydessä.[9]

Teemat ja tulkinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynchin tuotannolle ominaista on teosten monitulkintaisuus ja salaperäisyys. Lynch myös harvoin kommentoi teoksiaan, eikä hän yleensä anna haastatteluja, jotka voisivat ohjata teosten tulkintaa mihinkään tiettyyn suuntaan. Myös Mulholland Driven tulkinnasta kiistellään, eikä edes elokuvan juonen yksityiskohdista vallitse täyttä yksimielisyyttä.[15][16][17]

Vaikka Lynch yleensä on pidättyväinen elokuviensa tulkintaa koskevien kannanottojen suhteen, hän on kuitenkin ilmoittanut, että Mulholland Drive esittää sisäisesti koherentin ja ymmärrettävissä olevan tarinan.[16] ”Kaikki irtonaiset langanpätkät solmitaan yhteen”, Lynch sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa Cannesin elokuvajuhlilla 2001, kaksi päivää maailmanensi-illan jälkeen[18].

Mulholland Driven vuoden 2002 DVD-julkaisu sisälsi vihjelistan, jonka on tarkoitus auttaa elokuvan tulkinnassa. Lista esittää kymmenen Lynchin antamiksi vihjeiksi ilmoitettua neuvoa Mulholland Driven ”ratkaisemiseksi”. Listan kohdat ovat:[15]

  1. Kiinnitä erityistä huomiota elokuvan alkuun: ainakin kaksi vihjettä paljastetaan ennen alkutekstejä.
  2. Kiinnitä huomiota punaiseen lampunvarjostimeen.
  3. Minkä nimiseen elokuvaan Adam Kesher etsii näyttelijätärtä? Mainitaanko elokuva myöhemmin?
  4. Onnettomuus on kauhea tapahtuma – kiinnitä huomiota onnettomuuspaikkaan.
  5. Kuka antaa avaimen ja miksi?
  6. Kiinnitä huomiota leninkiin, tuhkakuppiin ja kahvikuppiin.
  7. Mitä Club Silenciossa tunnetaan, ymmärretään ja saadaan?
  8. Oliko jostain muustakin kuin lahjakkuudesta apua Camillalle?
  9. Kiinnitä huomiota tapahtumiin Winkie’sin takana olevan miehen yhteydessä.
  10. Missä Ruth-täti on?

Listasta huolimatta Mulholland Drivea ei ole onnistuttu tulkitsemaan tyhjentävästi.[15] Osa elokuvaa analysoineista elokuvakriitikoista on myös sitä mieltä, että elokuvan selittäminen ei edes ole mahdollista. Esimerkiksi Chicago Sun Times -lehden kriitikko Roger Ebert toteaa ”Mulholland Drive ei ole kuin Memento, jonka voi toivoa ratkaisevansa katsomalla sitä tarpeeksi tarkasti. Selitystä ei ole olemassa. Mitään arvoitusta ei edes mahdollisesti ole.” Myös monet muut elokuvaa analysoineet kriitikot ovat painottaneet, ettei sitä tulisi analysoida liikaa, vaikka osia siitä pystyisikin ratkaisemaan, ja että sen merkitys liittyy enemmän sen välittämään kokemukseen kuin arvoitusten analysoimiseen. Monet kriitikot myös muistuttavat, että elokuva on saanut alkunsa pilottijaksosta. Tästä syystä siinä saattaa edelleen olla materiaalia, joka olisi televisiosarjassa kehittynyt varsinaisiksi juonikuvioiksi, mutta joiden kehittyminen jää elokuvassa kesken.[17]

Uniteoria, todellisuus ja fantasia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka monet kriitikot pyrkivät välttämään Mulholland Driven ylianalysointia, ratkaisuesityksiä elokuvalle on kuitenkin esitetty. Mahdollisesti suoraviivaisin ja suosituin tulkinnoista on elokuvan jakaminen kahteen osaan. Elokuvan alku kuvaa tulkinnan mukaan roolihahmo Dianen unta ja jälkimmäinen puolisko todellisuutta, jossa Diane elää.[19] Tässä tulkintalinjassa alun hahmot ovat muuntuneita tai uusia funktioita saaneita hahmoja, jotka myöhemmin kohdataan oikeassa valossa elokuvan lopun valvejaksossa.[19] Tulkinnalla on useita tukijoita, ja esimerkiksi The Guardian -lehden tekemässä kuuden elokuvakriitikon haastattelussa neljä kuudesta kriitikosta tulkitsee elokuvaa tavalla tai toisella uniteorian kautta. Unitulkinnan suosiosta huolimatta sen yksityiskohdista kiistellään.[17]

The Sun -lehden kriitikko Neil Roberts pitää unitulkintaa helpoimpana ja suoraviivaisimpana ratkaisuna ja sanoo itse uskovansa kyseiseen teoriaan. Robertsin mukaan elokuvan alkupuolisko on unijakso, joka esittää idealisoidun unelman kahden naisen välisestä suhteesta. Elokuvan loppu taas kuvaa kerronnaltaan suoraviivaisesti etenevän tarinan siitä, miten kyseinen suhde on todellisuudessa kariutunut. Traaginen ero johtaa lopulta siihen, että Diane päättää tilata rakastamansa Camillan palkkamurhan. Jaksoka erottava käännekohta elokuvassa on sinisen laatikon avaaminen. Time Out -lehden Tom Charity tulkitsee elokuvaa pitkälti samalla tavalla. Charityn mukaan ensimmäinen jakso kuvaa Dianen haavetta olla menestyvä näyttelijä, joka onnistuu myös rakkauselämässään. Jälkimmäinen puolisko paljastaa todellisuuden, jossa Diane on näyttelijänä epäonnistunut tarjoilija, joka on tullut rakastamansa naisen jättämäksi. Daily Mirror -lehden Jonathan Ross sanoo hänelle olevan selvää, että elokuva jakautuu alun kuvaamaan Bettyn unimaailmaan ja lopussa esitettyyn todelliseen maailmaan.[17] Myös elokuvakriitikko Philip Lopate pitää tulkintaa alun unimaailmasta ja lopun valvemaailmasta mahdollisena.[19]

The Observer -lehden kriitikon Philip Frenchin mukaan elokuva on ”kollektiivinen uni”. Hän kuvaa elokuvan olevan kokonaisuudessaan ikään kuin goottilaistyylinen satu, jossa hyväntahtoiselta ja harmittomalta näyttävät hahmot paljastuvat naamioituneiksi demoneiksi, ja katsoja pakotetaan kulkemaan paikkoihin, joihin hän ei haluaisi kulkea.[17] Myös Philip Lopate tunnistaa yhdeksi mahdolliseksi tulkinnaksi sen, että elokuva kuvaa kokonaisuudessaan unta. Hän ei kuitenkaan pidä tätä tulkintaa kovinkaan hedelmällisenä, koska koko elokuva typistyisi tällöin rakenteeltaan tasapaksuksi ja tyystin kuvitteeliseksi kertomukseksi.[19]

Kaikki elokuvaa analysoineet kriitikot eivät kuitenkaan allekirjoita uniteoriaa. Esimerkiksi BBC:n Jane Douglasin mukaan teoria on liian helppo ratkaisu ja elokuvalla täytyy olla pelkkää Dianen unta suurempi merkitys. Hänen mukaansa elokuva ei kenties jakaudu kahteen erilliseen todellisuuteen. Pikemmin elokuva saattaa muistuttaa narratiiviltaan kehää, jossa tarina ei kulje alusta loppuun, vaan toistuu ikuisesti.[17] Hieman samansuuntaisesti Lopate vertaa elokuvaa Möbiuksen nauhaan, jolla ei ole alkua tai loppua ja jonka eri kohdat paikoin limittyvät toisiinsa.[19]

Chicago Sun-Timesin Roger Ebert ei myöskään suoraan kannata unitulkintaa. Hänen mukaansa elokuva on pikemmin hypnoottinen ja kaleidoskooppimainen kokemus, jossa hahmot hajoavat ja muuntautuvat toisikseen. Ebertin mukaan elokuvaa ei ole edes mielekästä yrittää ratkaista.[17]

Myös erikoisempia tulkintalinjoja voidaan esittää. Philip Lopate mainitsee näistä esimerkkinä tulkinnan, jonka mukaan alussa kuvattu Bettyn todellisuus ja lopussa kuvattu Dianen todellisuus ovat rinnakkaistodellisuuksia tai eri universumeita, jotka vuorovaikuttavat keskenään. Lopaten mukaan kyseinen tulkintalinja on myös saavuttanut suosiota. Hän itse ei pidä kyseistä tulkintalinjaa mielekkäänä ja epäilee sen liittyvän keinotekoiseen pyrkimykseen liittää elokuvan tulkintaan scienfe fictionista lainattuja elementtejä.[19]

Toisaalta Lopate esittää, että koko Mulholland Drive voidaan ajatella olevan joukko fantasioita tai painajaisia. Elokuva voi Lopaten mukaan olla paitsi roolihahmo Dianen fantasioima rinnakkaistodellisuus, jonka hän kuvittelee elokuvan lopun itsetyydytyskohtauksen aikana, mutta laajemmin kyseessä voi olla myös jonkin muun roolihahmon fantasia tai Lyncin itsensä fantasia. Lopaten mukaan elokuvasta lopulta tulee katsojan oma ”rinnakkaistodellisuus”, jos hän antautuu elokuvalle ja sen kokemiselle.[19]

Elokuva kuvauksena Hollywoodista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mulholland Driven tapahtumat sijoittuvat Hollywoodiin, ja tapahtumien keskiössä ovat elokuvateollisuudessa toimivat hahmot. Elokuvan onkin ajateltu kertovan Lynchin näkemyksiä Hollywoodista tai elokuvateollisuudesta, ja sen on luonnehdittu ainakin osin olevan luonteeltaan Hollywood-kommentaari tai Philip Lopaten sanoin ”elokuva elokuvista”.[15][19]

Elokuvan monet elementit vihjaavat Hollywoodin synkkään puoleen. Juonen keskiössä ovat esimerkiksi mafiosomaiset studiopääliköt, jotka sanelevat elokuvatuotantoja. Mulholland Drive myös kuvaa nuoren näyttelijänaisen heikkoa ja haavoittuvaista asemaa elokuvatuotannossa, jossa vanhemmat miespuoliset henkilöt käyttävät valtaa. Elokuvan maailmassa Los Angeles myös näyttäytyy Hollywoodin ”yrityskylänä”, jossa kaikki ihmiset kytkeytyvät elokuvabisnekseen ja jonne ihmiset saapuvat lähinnä tähtihaaveiden perässä.[19]

Elokuvan näyttelijöistä Laura Harring on kommentoinut elokuvaa ja sen suhdetta Hollywoodiin. Harringin mukaan hän ajatteli nähtyään elokuvan sen kertovan Hollywoodista ja siihen liittyvistä unelmista, illuusioista ja pakkomielteistä. Kuitenkin seuraavilla katsomiskerroilla Harring kääntyi sen kannalle, että elokuva kertoo ennen kaikkea ihmisen identiteetistä. Harringin mukaan elokuva on katsomiskokemuksena hyvin henkilökohtainen eikä oikeaa vastausta siihen, mistä elokuva kertoo, ole ehkä olemassa.[20]

Rakkaustarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa on analysoitu myös sen kuvaaman traagisen rakkaustarinan näkökulmasta. Esimerkiksi elokuvakriitikko Thierry Jousse on kuvannut elokuvan rakkaustarinan olevan ”lyyrisyydessään käytännössä vailla vertaa” nykyelokuvan kentällä.[21]

Philip Lopate kiinnittää huomiota erityisesti Bettyn ja Ritan rakastelukohtaukseen. Kohtaus on Lopaten tulkinnassa käänne, jota ennen roolihahmo Betty ei ole ymmärtänyt motiiveja, joiden vuoksi haluaa auttaa Ritaa. Betty tajuaa yllättäen auttamishalunsa taustalla olevan seksuaalinen tai romanttinen halu Ritaa kohtaan. Tässä vaiheessa elokuvaa naisten välinen rakkaus näyttäytyy vielä kauniina ja hellänä. Aiemmin passiivinen Rita toimii kuitenkin kohtauksessa aloitteellisena, ja pian tämän kohtauksen jälkeen haavoittuvaisen Ritan korvaa kontrolloiva ja petollinen Camilla.[19]

Edelleen Lopate kontrastoi elokuvan lopussa esitettyä Dianen ja Camillan epäonnista suhdetta tunnelmaltaan lämpimään Bettyn ja Ritan rakastelukohtaukseen. Elokuvan lopussa Dianen ja Camillan rakkaussuhde esitellään katsojalle vain lyhyiden intiimien kohtausten kautta ja suhdetta määrittävät Camillan petollisuus sekä Dianen kokema nöyryytys ja hylätyksi tulemisen pelko. Tässä vaiheessa elokuvan painajaismainen uhka ei siis enää synnykkään elokuvajohtajien salaliitosta, vaan pikemmin rakkaudesta ja sen hauraudesta.[19]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naomi Watts, David Lynch, Laura Harring ja Justin Theroux Cannesin elokuvajuhlilla 2001.

Vuonna 2016 Mulholland Drive äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan parhaaksi elokuvaksi. Äänestäjinä oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[22] The New York Timesin kriitikot valitsivat Mulholland Driven vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[23] Vuonna 2010 suomalaiskriitikot äänestivät sen 2000-vuosikymmenen toiseksi parhaaksi elokuvan In the Mood for Love jälkeen[24].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mulholland Dr. (2001) BFI. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Mulholland Drive (2001) – Box Office Mojo Box Office Mojo. Viitattu 17.10.2021. (englanniksi)
  3. ↑ http://www.imdb.com/title/tt0166924/awards
  4. ↑ http://www.lynchnet.com/mdrive/
  5. ↑ Sinisalo, Kati: Mulholland Drive. Helsingin Sanomat 2.8.2002. Viitattu 29.3.2018. (maksullinen)
  6. ↑ a b c d e f https://www.youtube.com/watch?v=jGd6lnYTTY8&t=1905s: David Lynch in Conversation. Haastattelu Queensland Art Gallery & Gallery of Modern Art:ssa. 15. kesäkuuta 2015. - taltioitu YouTubeen
  7. ↑ http://www.imdb.com/title/tt0166924/trivia
  8. ↑ a b Laelma, Jyrki: Illan leffat. Iltalehti, 2008, nro 12.9., s. 51.
  9. ↑ a b Seth Abramovitch: “Walk Like a Kitty Cat, Laura”: How David Lynch Directed ‘Mulholland Drive’ The Hollywood Reporter. 9.4.2019. Viitattu 22.11.2023. (englanti)
  10. ↑ a b c Anna David: Twin Piques. Premiere 3, Marraskuu 2001 (3 (15): 80–81).
  11. ↑ Bruce Newman: How pair got to intersection of Lynch and 'Mulholland'. U-T San Diego, 10. lokakuuta 2001.
  12. ↑ a b Scarlet Cheng: It's a Road She Knows Well; 'Mulholland Drive ' Star Naomi Watts Has Lived the Hollywood Metaphor Behind the Fabled Highway. Los Angeles Times, 12. lokakuuta 2001.
  13. ↑ Daniel Neman: Indie Actor Theroux Puts in 'Drive' Time. Richmond Times Dispatch, 19. lokakuuta 2001.
  14. ↑ Graham Fuller: Naomi Watts: Three Continents Later, An Outsider Actress Finds her Place. Interview, Marraskuu 2001: 11: 132–137..
  15. ↑ a b c d Oletko Pähkäilijä vai Huuhtoutuja? Mulholland Drive on täysosuma, kumpaan Lynch-fanien leiriin sitten kuulutkin yle.fi. Viitattu 22.11.2023.
  16. ↑ a b Lynch's twisty map to 'Mulholland Drive' Christian Science Monitor. Viitattu 22.11.2023.
  17. ↑ a b c d e f g Interviews by Robyn Lewis: Nice film - if you can get it The Guardian. 17.1.2002. Viitattu 23.11.2023. (englanti)
  18. ↑ CANNESIN ELOKUVAJUHLAT 9. - 20.5. | David Lynchin päiväunista löytyi taas painajaisia Helsingin Sanomat. 20.5.2001. Viitattu 18.6.2024.
  19. ↑ a b c d e f g h i j k Mulholland Drive Film Comment - Welcome to LA www.lynchnet.com. Viitattu 23.11.2023.
  20. ↑ Laura Elena Harring Explores The World of David Lynch By Ian Spelling  David Lynch web.archive.org. 9.2.2012. Arkistoitu 9.2.2012. Viitattu 23.11.2023.
  21. ↑ Thierry Jousse: L'amour à mort," in Pendant les travaux, le cinéma reste ouvert. Cahiers du cinéma, 2003.
  22. ↑ The 21st Century’s 100 Greatest Films. BBC Culture 24.8.2016. (englanniksi)
  23. ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)
  24. ↑ Ala-Kyyny, Juuso (toim.): Vuosikymmenen elokuvat 00-luku.blogspot.com. Viitattu 16.7.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Itäranta, Emmi: ”Mulholland Drive – Illuusioiden sielunmessu peilimaailmassa”, Filmihullu 6/2002.
  • Hongisto, Ilona: Mulholland Drive. Film-o-holic.com 2.8.2002.
  • Mulholland Drive. Episodi 2.8.2002.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mulholland_Drive&oldid=22836683”