Munkkisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hietalahden telakka.
Pihamaa Munkkisaaressa vuonna 1907.

Munkkisaari (ruots. Munkholmen) on entinen saari Helsingin kanta­kaupungin etelä­rannalla, nykyisin Länsisataman kaupungin­osaan kuuluvalla Herne­saaren osa-alueella. Aikaisemmin myös osa-alueen nimi oli Munkkisaari, mutta vuonna 2012 sen nimi muutettiin kaupunginhallituksen päätöksellä Hernesaareksi.[1][2] Alku­peräisen Munkki­saaren lisäksi osa-alueeseen kuului myös sitä kohti manterella työntynyt niemi sekä etelämpänä sijaitseva varsinainen Herne­saari.

Alkuperäisen Munkkisaaren erotti manteresta kapea Matala­salmi (ruots. Grund­sundet)[3], joka sijaitsi hieman nykyisen Hylkeen­pyytäjän­kadun länsipuolella. Siellä oli 1800-luvulla joukko kalastajien mökkejä, ja sinne johti manterelta puusilta, jonka ali veneet pääsivät kulkemaan.[4] Myöhemmin salmi täytettiin, ja Munkkisaari muutettiin teollisuusalueeksi. Suurin osa entisestä saaresta on nykyisin osa STX Europen omistaman Hietalahden telakan aluetta.

  1. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirja 26.11.2012, § 1329: Kaupungin piirijaon tarkistaminen ja kaupunginosajaon muutokset Helsingin kaupunki. Viitattu 18.2.2013.
  2. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirjan liite 26.11.2012: Muutoskohteet Helsingin kaupunki. Viitattu 18.2.2013.
  3. Helsingin kadunnimet, s. 120, hakusana Matalasalmenkatu. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970.
  4. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 244. Sanoma Oy, 1998. ISBN 951-9134-69-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.