Niklas Friman
Niklas Friman | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. elokuuta 1993 Rauma, Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Jääkiekkoilija | |
Lempinimi | Nikke,[1] Taisto[2] |
Pelipaikka | puolustaja |
Maila | vasen |
Pituus | 189[3] cm |
Paino | 94[3] kg |
Seura | |
Seura | Ilves |
Sarja | SM-liiga |
Pelinumero | 3 |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2011– |
Aik. seurat |
TPS (SML) HPK (SML) JYP (SML) Jokerit (KHL) Brynäs IF (SHL) |
Niklas Aleksi Friman[4] (s. 30. elokuuta 1993 Rauma) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SM-liigajoukkue Tampereen Ilveksessä.[5] Hän toimii joukkueen kapteenina. Friman on pelannut aiemmin myös hyökkääjänä.[6]
Friman aloitti uransa Turussa TuTon ja TPS:n riveissä. Hän nousi TPS:n edustusjoukkueeseen kaudella 2012–2013. Kaudella 2016–2017 hän voitti JYPissä SM-pronssia. Tuon kauden jälkeen hän siirtyi HPK:hon, jossa hän voitti Suomen-mestaruuden kaudella 2018–2019. Hän on pelannut myös KHL:ssä Jokereissa ja SHL:ssä Brynäs IF:ssä. Kaudeksi 2022–2023 Friman siirtyi Ilvekseen, jonka kapteeniksi hänet nimettiin.
Maajoukkuetasolla Friman on pelannut kaksissa maailmanmestaruuskilpailuissa ja yksissä olympialaisissa. Hän voitti vuonna 2022 sekä olympiakultaa että maailmanmestaruuden.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Friman on TuTon kasvatti. Hän pelasi aiemmin hyökkääjänä ja toimi kaudella 2008–2009 joukkueen C-nuorten kapteenina. Kaudeksi 2009–2010 Friman siirtyi Turun Palloseuraan, jossa hän edusti suurimmaksi osaksi B-nuoria. Friman vahvisti myös TPS:n B2-nuoria kevään 2010 pudotuspeleissä, jotka päättyivät Suomen-mestaruuteen. Keväällä 2011 hän voitti B-nuorten SM-hopeaa.[5]
Kaudella 2011–2012 Friman oli TPS:n A-nuorten tehoilla 13+17=30, joilla hän sijoittui koko A-nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssissä seitsemänneksi.[7] Friman teki samalla kaudella myös SM-liigadebyyttinsä. Hän pelasi ensimmäisen ja kauden ainoaksi jääneen liigaottelunsa 26. marraskuuta 2011 vieraissa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan.[8] Friman merkittiin TPS:n kakkospuolustajapariin Mario Scalzon viereen.[9] Hän sai ottelussa jääaikaa 8.14 minuuttia.[10] Friman pelasi kauden aikana miesten pelejä myös kolmen ottelun verran lainalla Suomi-sarjajoukkue Salon Kiekkohaissa.[5] Suurimman osan kaudestaan hän pelasi kuitenkin TPS:n A-nuorissa, joiden Toukokuussa 2012 Friman teki TPS:n SM-liigajoukkueen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[11]
Kauden 2012–2013 Friman aloitti TPS:n A-nuorten kapteenina. Hän pelasi harjoituskaudella TPS:n SM-liigajoukkueessa viisi European Trophy -ottelua, mutta Frimanin kausi on edennyt kuitenkin suurimmaksi osaksi A-nuorissa. Hän teki liigauransa avausmaalin kauden viidennessä SM-liigaottelussaan 8. tammikuuta 2013 Tampereen Ilvestä vastaan.[12] Friman nousi SM-liigassa Juha Pajuojan alaisuudessa myös keskushyökkääjäksi ja pelasi roolia kauden loppuun asti. Yhteensä hänen tulokaskautensa toi 26 runkosarjaottelussa tehot 2+3=5.[6] Kaudella 2014–2015 Friman pelasi myös seitsemän Mestis-ottelua lainalla kasvattajaseurassaan TUTOssa.[5] Maaliskuussa 2015 hän teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen TPS:n kanssa.[13]
Friman pelasi kaudella 2015–2016 runkosarjassa vain 27 ottelua leikkaushoitoa vaatinen ylävartalovamman vuoksi.[14] Kevään 2016 pudotuspeleissä hänen teholukemansa +3 oli kolmen muun pelaajan ohella TPS:n paras.[15]
Elokuussa 2016 Friman siirtyi kuukauden mittaiselle tryoutille Hämeenlinnan Pallokerhon riveihin.[16] Hän jäi neljän harjoitus- ja kahden runkosarjaottelun jälkeen ilman jatkosopimusta.[17] Muutamaa päivää myöhemmin Friman siirtyi kaksivuotisella ja vuoden 2016 loppuun kestävän koeajan sisältävällä sopimuksella JYPiin.[18] Tammikuussa 2017 hän sai joukkueeseen loppukauden jatkosopimuksen.[19] Friman voitti JYPin sisäisen tehotilaston lukemalla +18.[20] Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[5]
Kaudeksi 2017–2018 Friman palasi kaksivuotisella sopimuksella Hämeenlinnan Pallokerhoon.[21] Kaudeksi 2018–2019 hänet nimettiin joukkueen varakapteeniksi.[22] Lokakuussa 2018 Friman teki HPK:n kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[23] Hän teki kaudella 2018–2019 SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 5+10=15. Friman oli HPK:n eniten maaleja tehnyt puolustaja.[24] Viidennessä puolivälieräottelussa 27. maaliskuuta 2019 Turun Palloseuraa vastaan hän teki pudotuspelikeväänsä ainoan maalin, joka ratkaisi HPK:lle 2–1-voiton. Tony Virta valitsi Frimanin ottelun Alumnien tähtien ykköstähdeksi.[25] Hän jakoi koko pudotuspelien puolustajien tehotilaston voiton Kärppien Jani Hakanpään kanssa lukemalla +9.[26] Friman voitti kauden päätteeksi Suomen-mestaruuden.[5] Kaudeksi 2019–2020 hänet nimettiin HPK:n kapteeniksi.[27] Hän teki SM-liigan yhden kauden maaliennätyksensä ja sivusi piste-ennätystään tehoilla 6+9=15.[5]
Friman siirtyi kaudeksi 2020–2021 kaksivuotisella sopimuksella KHL-seura Jokereihin.[28] Kaudella 2021–2022 hän voitti joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +16.[29] Helmikuussa 2022 Jokerit purki Frimanin sopimuksen joukkueen kauden päätyttyä ennenaikaisesti Venäjän ja Ukrainan sodan vuoksi. Hän palasi loppukauden kattavalla sopimuksella HPK:n SM-liigajoukkueeseen.[30]
Kaudeksi 2022–2023 Friman siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Ruotsin SHL-liigan Brynäs IF:ään. Joukkuetta valmensi hänelle Suomen A-maajoukkueesta tuttu Mikko Manner, minkä lisäksi Brynäsiin sopimukset olivat tehneet myös hänen kanssaan Jokereissa pelanneet Hannes Björninen ja David Sklenička.[31] Joukkue putosi kauden päätteeksi kuitenkin HockeyAllsvenskaniin ja Frimanin sopimus purettiin huhtikuussa 2023.[32]
Friman palasi kaudeksi 2023–2024 SM-liigaan ja hän siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Tampereen Ilvekseen. Joukkuetta valmensi Frimanille HPK:sta ja Suomen A-maajoukkueesta tuttu Antti Pennanen.[33] Hänet nimettiin Ilveksen kapteeniksi.[34]
Maajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Miesten jääkiekko | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Peking 2022 | jääkiekko | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Suomi 2022 | jääkiekko |
Friman teki Suomen A-maajoukkuedebyyttinsä Channel One Cupin Tampereen Hakametsän jäähallissa pelatussa avausottelussa 13. joulukuuta 2018 Tšekkiä vastaan. Hänet merkittiin Suomen nelospuolustajapariin Santeri Lukan viereen.[35] Hän putosi viimeisten joukossa Suomen lopullisesta MM-joukkueesta vuoden 2021 turnaukseen.[36]
Vuonna 2022 Friman oli mukana Suomen joukkueissa Pekingin olympialaisissa ja MM-kilpailuissa, joissa molemmissa Suomi voitti kultaa. Ensimmäisen A-maajoukkuemaalin Friman teki MM-kilpailujen alkulohkon ottelussa 20. toukokuuta 2022 Tampereen Nokia Arenassa Britanniaa vastaan. Hänen osumansa jäi Suomen 0–6-voittoon päättyneen ottelun voittomaaliksi. Friman sai ottelussa myös syöttöpisteen Joel Armian tekemään 0–4-maaliin.[37] Hänet valittiin joukkueensa ottelun parhaaksi pelaajaksi.[38] Yhteensä hän on pelannut 59 A-maaottelua tehopistein 1+7=8.[5][39]
Friman on pelannut myös kuusi nuorten maaottelua.[5]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Friman on toisen polven liigapuolustaja, sillä hänen isänsä Kari-Pekka Friman pelasi omalla urallaan pudotuspelit mukaan lukien yhteensä 499 SM-liigaottelua TPS:ssä, Lukossa ja TuTossa.[40] Niklaksella on myös pikkuveli Matias, joka pelasi jääkiekkoa hyökkääjänä A-junioriksi asti.[41]
Friman valmistui ylioppilaaksi Aurajoen urheilulukiosta keväällä 2012.[1][42]
Tilastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runkosarja | Pudotuspelit | Palkinnot | Arvokisat | |||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | Turnaus | O | M | S | Pist. | RM | ||||||||||
2009–2010 | TPS | A-SM | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
2010–2011 | TPS | A-SM | 26 | 2 | 2 | 4 | 4 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
2011–2012 | TPS | A-SM | 43 | 13 | 17 | 30 | 20 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
TPS | SM-liiga | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
Kiekkohait | Suomi-sarja | 3 | 0 | 2 | 2 | 0 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
2012–2013 | TPS (C) | A-SM | 24 | 6 | 10 | 16 | 18 | 7 | 1 | 2 | 3 | 2 | ||||||||||||||||
TPS | SM-liiga | 26 | 2 | 3 | 5 | 8 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
2013–2014 | TPS | A-SM | 8 | 1 | 4 | 5 | 12 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
TPS | SM-liiga | 45 | 1 | 4 | 5 | 18 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
2014–2015 | TPS | SM-liiga | 50 | 0 | 4 | 4 | 24 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
TUTO Hockey | Mestis | 7 | 1 | 3 | 4 | 6 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
2015–2016 | TPS | SM-liiga | 27 | 0 | 3 | 3 | 14 | 6 | 1 | 0 | 1 | 6 | ||||||||||||||||
2016–2017 | HPK | SM-liiga | 2 | 0 | 0 | 0 | 2 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
JYP | SM-liiga | 45 | 3 | 6 | 9 | 10 | 15 | 1 | 3 | 4 | 4 | |||||||||||||||||
JYP-Akatemia | Mestis | 8 | 2 | 1 | 3 | 2 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
2017–2018 | HPK | SM-liiga | 53 | 3 | 7 | 10 | 14 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
2018–2019 | HPK (A) | SM-liiga | 56 | 5 | 10 | 15 | 28 | 17 | 1 | 3 | 4 | 6 | ||||||||||||||||
2019–2020 | HPK (C) | SM-liiga | 58 | 6 | 9 | 15 | 22 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
2020–2021 | Jokerit | KHL | 26 | 1 | 5 | 6 | 8 | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | ||||||||||||||||
2021–2022 | Jokerit | KHL | 43 | 5 | 11 | 16 | 10 | – | – | – | – | – | OK | 5 | 0 | 1 | 1 | 0 | ||||||||||
HPK | SM-liiga | 11 | 1 | 3 | 4 | 4 | 2 | 0 | 0 | 0 | 2 | MM | 10 | 1 | 3 | 4 | 2 | |||||||||||
2022–2023 | Brynäs IF | SHL | 51 | 3 | 7 | 10 | 14 | – | – | – | – | – | MM | 8 | 0 | 2 | 2 | 0 | ||||||||||
2023–2024 | Ilves (C) | SM-liiga | 52 | 1 | 9 | 10 | 18 | 5 | 1 | 0 | 1 | 2 | ||||||||||||||||
11 kautta | yhteensä | SM-liiga | 426 | 22 | 58 | 80 | 162 | 45 | 4 | 6 | 10 | 20 | ||||||||||||||||
2 kautta | yhteensä | KHL | 69 | 6 | 16 | 22 | 18 | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | ||||||||||||||||
1 kausi | yhteensä | SHL | 51 | 3 | 7 | 10 | 14 | – | – | – | – | – |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Niklas Friman The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Niklas Friman Eurohockey.com. (englanniksi)
- Niklas Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hopsu, Hanni: Niklas Friman:"Kun jotain tehdään, se tehdään kunnolla" hc.tps.fi. 8.4.2014. HC TPS Turku Oy. Arkistoitu 10.4.2016. Viitattu 25.3.2016.
- ↑ Virtanen, Vinski: TPS:n Karvonen nauttii pelaamisesta Westparkin Datsjukin kanssa Jatkoaika.com. 24.3.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.3.2016.
- ↑ a b Tilastot - Niklas Friman liiga.fi. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 28.5.2024.
- ↑ https://verokone.hs.fi/henkilo/1993Friman%20Niklas%20Aleksi
- ↑ a b c d e f g h i Niklas Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ a b Strozyk, Matias: TPS:n pelaaja-arvioinnit 2012-2013: Murheenkryyni 3.0 Jatkoaika.com. 13.3.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.3.2013.
- ↑ Elite Prospects - U20 SM-liiga Stats 2011-2012 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
- ↑ Toisen polven TPS-kiekkoilija debytoi Hämeenlinnassa yle.fi. 26.11.2011. Yleisradio Oy. Viitattu 18.3.2021.
- ↑ TPS:llä jälleen uusi tulokas - katso kokoonpanot! MTVuutiset.fi. 26.11.2011. Telia Company AB. Viitattu 18.3.2021.
- ↑ Tilastot - Liiga liiga.fi. 26.11.2011. Jääkiekon SM-liiga Oy. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 26.11.2011.
- ↑ TPS:lle kasa uusia sopimuksia Jatkoaika.com. 2.5.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 11.1.2013.
- ↑ Laakkonen, Arimo: Heikko Ilves kävi häviämässä Turussa Jatkoaika.com. 8.1.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.8.2020.
- ↑ TPS:lle kaksi uutta hyökkääjää ja jatkosopimus Jatkoaika.com. 31.3.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.4.2015.
- ↑ TPS:ltä kaksi pelaajaa sivuun - Frimanin vamma vaatii leikkaushoitoa Jatkoaika.com. 31.3.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.3.2016.
- ↑ Elite Prospects - TPS eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
- ↑ Friman HPK:n testiin Jatkoaika.com. 24.8.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 24.8.2016.
- ↑ Friman ei jatka HPK:ssa Jatkoaika.com. 23.9.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2016.
- ↑ JYPin puolustukseen kaksi uutta nimeä Jatkoaika.com. 26.9.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 26.9.2016.
- ↑ JYP facebook.com. 3.1.2017. JYP Jyväskylä Oy. Viitattu 28.10.2018.
- ↑ Elite Prospects - JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
- ↑ Kerhon tulevan kauden joukkueessa kokoa ja paluumuuttajia jatkoaika.com. 28.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.4.2017.
- ↑ HPK:n kapteenisto kaudella 2018-2019 hpk.fi. 8.8.2018. HPK Liiga Oy. Viitattu 6.9.2018.
- ↑ HPK solmi jatkosopimukset Niklas Frimanin ja Jere Innalan kanssa hpk.fi. 25.10.2018. HPK Liiga Oy. Viitattu 28.10.2018.
- ↑ Elite Prospects - HPK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
- ↑ Otteluseuranta liiga.fi. 27.3.2019. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 14.5.2019.
- ↑ Elite Prospects - Liiga Stats 2018-2019 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
- ↑ HPK:n juhlakauden kapteeniksi Niklas Friman hpk.fi. 3.8.2019. HPK Liiga Oy. Viitattu 3.8.2019.
- ↑ Hurmerinta, Eero: HPK-kapteeni Friman jokeripaitaan − "Aineksia kasvaa vieläkin paremmaksi" jatkoaika.com. 13.5.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.5.2020.
- ↑ Elite Prospects - Jokerit eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 3.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Wennström, Antti: Olympiakultaa ja HPK:ssa mestaruuden voittanut Niklas Friman palaa Hämeenlinnaan jatkoaika.com. 28.2.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.3.2022.
- ↑ Tallskog, Mika: Niklas Friman suuntaa ensi kaudeksi SHL:ään jatkoaika.com. 13.5.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.5.2022.
- ↑ Hellanto, Riku: SHL:stä pudonneen perinneseuran suomalaisviisikko vaihtaa maisemaa MTVuutiset.fi. 13.1.2021. Telia Company AB. Viitattu 4.8.2023.
- ↑ Ilvekselle neljätoista pelaajasopimusta ilves.com. 8.5.2023. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 4.8.2023.
- ↑ Seppä, Lassi: Eemeli Suomi ei jatka Ilveksen kapteenina, Niklas Frimanille C-kirjain rintaan Jatkoaika.com. 10.8.2023. Jatkoaika r.y. Viitattu 10.8.2023.
- ↑ FIN - CZE (Line Up) stats.swehockey.se. 13.12.2018. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 12.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Niemeläinen, Jonne: Tässä on Leijonien lopullinen MM-kisajoukkue – Olli Määttä mukaan NHL:stä yle.fi. 15.5.2021. Yleisradio Oy. Viitattu 15.5.2021.
- ↑ GAME SUMMARY (pdf) iihf.com. 20.5.2022. IIHF. Viitattu 13.11.2022. (englanniksi)
- ↑ BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) iihf.com. 29.5.2022. IIHF. Viitattu 13.11.2022. (englanniksi)
- ↑ Tilanne 11.2.2024
- ↑ Kari-Pekka Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Matias Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Keväällä 2012 Lounais-Suomesta ylioppilaaksi kirjoittaneet ts.fi. 16.5.2012. Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 12.8.2020. Viitattu 13.5.2020.
Edeltäjä: Otto Paajanen |
Hämeenlinnan Pallokerhon kapteeni SM-liigassa 2019–2020 |
Seuraaja: Markus Nenonen |
Edeltäjä: Eemeli Suomi |
Tampereen Ilveksen kapteeni SM-liigassa 2023– |
Seuraaja: – |
2 Pokka | 3 Friman | 4 Lehtonen | 10 Armia | 12 Anttila (A) | 21 Innala | 23 Lindell | 24 Björninen | 25 Rajala | 29 Säteri | 35 Tuohimaa | 38 Hietanen | 41 Heiskanen | 42 Vatanen (A) | 45 Olkinuora | 50 Seppälä | 51 Filppula (C) | 55 Ohtamaa | 64 Granlund (A) | 65 Manninen | 70 Hartikainen | 76 Sallinen | 80 Mäenalanen | 82 Pesonen | 91 Lammikko | Valmentaja Jukka Jalonen
2 Pokka | 3 Määttä (A) | 4 Lehtonen | 6 Friman | 10 Armia | 12 Anttila (C) | 19 Merelä | 23 Matinpalo | 24 Björninen | 29 Oksanen | 30 Heljanko | 33 Larmi | 42 Kapanen | 45 Olkinuora | 50 Koivisto | 52 Seppälä | 55 Ohtamaa | 65 Manninen | 70 Hartikainen | 74 Suomela | 76 Sallinen | 82 Pesonen | 84 Kakko | 91 Lammikko | 96 Rantanen (A) | Valmentaja Jukka Jalonen
2 Pokka | 3 Friman | 4 Lehtonen | 12 Anttila (A) | 13 Kemiläinen | 15 Aaltonen | 20 Ojamäki | 24 Björninen | 25 Rajala | 28 Nättinen | 29 Säteri | 35 Tuohimaa | 38 Hietanen | 40 Lindbohm | 42 Vatanen | 45 Olkinuora | 51 Filppula (C) | 55 Ohtamaa (A) | 60 Granlund | 65 Manninen | 70 Hartikainen | 71 Komarov (A) | 80 Mäenalanen | 81 Pakarinen | 82 Pesonen | Valmentaja Jukka Jalonen
3 Friman (C) |
6 Soini |
8 Hietanen |
10 Suomi (A) |
11 Borg |
12 Mäntykivi |
15 Kos |
17 Ratinen |
18 Meskanen |
19 Niskanen |
20 Björkqvist (A) |
21 Bau |
22 Hietaniemi |
22 Krook |
22 Kåsastul |
23 Johansson |
25 Heikkinen |
27 Laurell |
28 Harkimo |
29 Lööke |
31 Málek |
33 Gazda |
34 Joutsi |
35 Kuivila |
37 Utunen (A) |
39 Pavlát |
43 Latvala (A) |
48 Klingberg |
52 Könönen |
53 Pelli |
56 Rautanen |
57 Parikka |
58 Väisänen |
71 Najman |
72 Svejkovsky |
86 Nättinen (A) |
-- Fajmon |
-- Frolo |
-- Seppänen
Valmentajat Niemelä – Saarinen – Merikivi – Tanska – Näppilä – Korhonen – Peltomaa