Omena putoaa...

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Omena putoaa...
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Valentin Vaala
Usko Kemppi
Mika Waltari
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Einar Englund
Kuvaaja Eino Heino
Leikkaaja Valentin Vaala
Lavastaja Roy
Pääosat Toini Vartiainen
Tauno Palo
Reino Valkama
Valtteri Virmajoki
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 1952
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Omena putoaa... on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen komediaelokuva vuodelta 1952. Se perustuu Mika Waltarin Omena putoaa -näytelmään. Elokuva palkittiin viidellä Jussilla. Pääosia esittävät Toini Vartiainen ja Tauno Palo. Elokuvan ensi-ilta oli 26. syyskuuta 1952.

Elokuvan käsikirjoitus perustuu Mika Waltarin näytelmään Omena putoaa, joka sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 1947. Waltari ei ollut ensin halukas tekemään näytelmästään elokuvasovitusta, mutta suostui lopulta ohjaajan pyyntöihin, Panu Rajalan mukaan lähinnä taloudellisista syistä. Käsikirjoittajaryhmässä olivat Waltarin lisäksi ohjaaja Vaala ja Usko Kemppi.[1]

Waltari oli omistanut näytelmän mäyräkoiralleen Tiukulle, jota hän nimitti ”uskollisimmaksi ja hartaimmaksi ystäväkseen”.[2] Waltari näyttäytyy elokuvassa cameoroolissa mäyräkoiraa taluttamassa. Rajala arvelee Waltarin suostuneen rooliin siksi, että hän oli ihastunut Ilonaa näyttelevään Toini Vartiaiseen.[3]

Tapahtumaympäristöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva perustuu Waltarin näytelmään, mutta siinä on myös muutamia eroja. Näytelmän tapahtumapaikka on Jonssonien asunto, mutta elokuvassa tapahtumaympäristönä on useita paikkoja. Alussa on kymmenen minuutin prologi, jossa näkyy teollisuusneuvos Österbergin liikepalatsi ja hänen yksinäisyytensä ja terveyshuolensa. Sitten seuraa Ilonan hukuttautumisnäytös, joka näytelmässä tulee esiin vain kerrottuna.[4] Näytelmässä Jonssonit huijaavat johtaja Judasta, jonka tilalla elokuvassa on kilpaileva rikollisliiga. Ilonan poikaystävä Usko on poistettu, ja Ilona rakastuu hänen sijastaan Ventti-Villeen. Lopussa on vielä teollisuusneuvoksen kotona kuvattu illalliskohtaus, jota ei ole näytelmässä.[5]

Aikalaisarvioissa Vaalaa luonnehdittiin kansainvälisen tason ohjaajaksi, käsikirjoitusta pidettiin Waltarin parhaana ja erityisesti dialogia hyvin elokuvaan luontuvana.[6]

Rajalan mukaan Vaalan elokuvaa on pidetty harvinaisen onnistuneena näytelmän elokuvasovituksena, mutta hänen mielestään se on silti liian alleviivaavana ja osoittelevana ”hyvän komedian vesitys”. Rajala pitää erityisesti epäonnistuneena ratkaisuna Ilonan ja Ventti-Villen suhdetta, joka tuhoaa jälkimmäisen henkilöhahmon.[7]

Televisioesityksen yhteydessä esitetyn arvion mukaan komedia toimii hauskan tyyppigallerian varassa, eikä se pääse irti teatteritaustastaan. Kokonaisuutena sitä luonnehditaan pikkunäppäräksi.[8] Tauno Palo, joka esitti rikostoveria teatterissakin, on saanut luonnehdinnan valloittava[9].

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Toini Vartiainen  Ilona Jonsson  
 Tauno Palo  Ventti-Ville  
 Reino Valkama  Jonsson, Perämies-Jaska  
 Valtteri Virmajoki  teollisuusneuvos Walter Österberg  
 Leo Riuttu  asianajaja Karhunen  
 Senni Nieminen  Anderssonska  
 Tarmo Manni  filosofi-maisteri  
 Pentti Viljanen  Murto-Kalle  
 Matti Lehtelä  Viski-Vihtori  
 Mauno Hyvönen  Emil  
 Uuno Laakso  elostelija  
 Kirsti Ortola  tyttö  
 Emma Väänänen  teollisuusneuvoksen palvelija  
 Kyösti Käyhkö  ”johtaja”  
 Kaarlo Aavajoki  ”tilanomistaja”  
 Hilkka Kinnunen  sukulaistyttö  
 Yrjö Ikonen  vankilan johtaja  
 Vilho Ruuskanen  komisario  
 Osmo Pöntinen  etsivä  
 Erkki Kalakari  Tenu-Kustaa  
 Paavo Hukkinen  autonkuljettaja  
 Mika Waltari  koiraa taluttava mies  
 Ruth Johansson  vuodemirri  
 Artturi Laakso  teollisuusneuvoksen serkku  
 Onni Timonen  poliisi  
 Ester Lindgren  ahne täti  

Elokuva sai vuonna 1952 viisi Jussi-palkintoa:[10]

  • käsikirjoitus: Mika Waltari
  • ohjaus: Valentin Vaala
  • miespääosa: Tauno Palo
  • naissivuosa: Senni Nieminen
  • miessivuosa: Pentti Viljanen
  • Panu Rajala: Noita palaa näyttämölle. Mika Waltari parrasvaloissa. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6
  • Panu Rajala: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0
  1. Rajala 1998 s. 587
  2. Rajala 1998 s. 215
  3. Rajala 2008 s. 587
  4. Rajala 1998 s. 214
  5. Rajala 1998 s. 217
  6. Waltari valkokankaalla: Omena putoaa Lasipalatsi. Viitattu 22.4.2011.
  7. Rajala 1998 s. 216–217
  8. AL: Omena putoaa, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 32/2012 sivu 13
  9. AP: Omena putoaa, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 47/2013 sivu 25
  10. Omena putoaa... Elonet.