Pekka ja Pätkä salapoliiseina
Pekka ja Pätkä salapoliiseina | |
---|---|
Ohjaaja | Armand Lohikoski |
Käsikirjoittaja |
Reino Helismaa Armand Lohikoski |
Tuottaja | T. J. Särkkä |
Säveltäjä | Toivo Kärki |
Kuvaaja |
Kauno Laine Mikko Sergejeff |
Leikkaaja | Elmer Lahti |
Lavastaja | Aarre Koivisto |
Pääosat |
Esa Pakarinen Masa Niemi Veikko Linna Anja Hatakka |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
Ensi-ilta | 4. lokakuuta 1957 |
Kesto | 82 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Edeltäjä | Pekka ja Pätkä ketjukolarissa |
Seuraaja | Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Pekka ja Pätkä salapoliiseina on Armand Lohikosken käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva. Elokuva kuuluu Suomen Filmiteollisuuden 13 elokuvaa käsittävään Pekka Puupää -sarjaan, joista tämä on kahdeksas. Samana vuonna tuli ensi-iltaan kolme Puupää-elokuvaa, joista tämä valmistui ensimmäisenä, syksyllä 1955, mutta sai ensi-iltansa toisena[1].
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pekka ja Pätkä ovat ostaneet huutokaupasta halvalla laatikollisen naamiointitarvikkeita. Justiina suuttuu, sillä hän oli lähettänyt heidät hakemaan töitä. Käännyttyään hetkeksi selin Justiina säikähtää irtopartaan pukeutunutta Pekkaa. Hän määrää Pekan hankkimaan kunnon töitä. Justiina lähtee käymään Mari-tädin luona, ja Pätkä saa idean perustaa salapoliisitoimiston. Ensimmäisten asiakkaitten saapuessa Pekka ja Pätkä ovat nukkumassa. Asiakkaat ovat kierot serkukset, jotka ovat saaneet sedältään, erään suuryrityksen johtajalta, määräyksen etsiä kadoksissa oleva poikansa. Pekka ja Pätkä ottavat työn vastaan mutta juonittelevat serkukset antavat harhautusmielessä pojan kuvan sijasta kaukana Kapkaupungissa asuvan Kulo-nimisen edustajan kuvan. Serkukset eivät halua pojan löytyvän, sillä he haluavat itse hyötyä setänsä liikeyrityksestä.
Serkukset vihjaavat pojan löytyvän Amerikasta ja lupaavat maksaa kulut. Etumaksua eivät kaverukset kuitenkaan muista pyytää, eikä Amerikan-matka onnistu. He ovat kuitenkin voittaneet risteilyn Saimaalla, joten he aloittaat pojan etsinnät sieltä. Pätkä on myös yrittänyt voittaa arpajaisissa palkintona ollutta Amerikan-matkaa mutta tuhlannut arpoihin Amerikan-lippujen hinnan verran rahaa. Pätkä ei saa voitoksi lippuja, vaan sikarilaatikon ja liikavarvasvoidetta. Koska junalippuihin ei ole varaa, he kävelevät Saimaalle. Pekka työntää Pätkää lastenvaunuissa, kun he luulevat laivalipun olevan yhdelle hengelle.
Laivaan saavuttuaan he käyvät sen järjestelmällisesti suurennuslasin kanssa läpi. Elokuvassa näytetään paljon kaunista järvimaisemaa. Ajan mittaan Pätkä paljastuu laivan henkilökunnalle aikuiseksi mutta laivalippu olikin kahdelle. Pätkä oli tyrmistynyt Pekalle kun ei ole luenut kokonaan arpalippua ja pukeutuu omiin vaatteisiinsa.
Koska etsintä on tulokseton, kaverukset päättävät jättää laivan, mutta huomaavat seuraavassa satamassa kuvan mukaisen henkilön astuvan laivaan. Mies on yrityksen edustaja Kulo Kapkaupungista seuranaan tyttärensä. Laivaan nousee matkalla myös tukkijätkä, jonka vene kiinnitetään höyrylaivan perään. Pekka ja Pätkä eivät saa miestä suosiolla mukaansa, koska hän ilmoittaa matkustavansa Kuopioon eikä Helsinkiin. Niinpä he keplottelevat Kulon tyttärineen kanssaan tukkijätkän veneeseen.
Pekka ja Pätkä irrottavat ”salaa” veneen laivasta ja soutavat rantaan, joka onkin saaressa. Heidän rantauduttuaan sitomatta jäänyt vene karkaa. Eri vaiheiden jälkeen he soutavat tekemällään lautalla saaresta kaupunkiin. Lopulta kaverukset saavat edustaja Kulon harhauttamalla Helsinkiin lähtevään koneeseen ja johtajan luokse. Hänen todetaan Kuloksi, mutta tukkijätkä paljastuu kadonneeksi pojaksi. Isän kanssa riideltyään hän oli lähtenyt maailmalle etsimään onneaan ja on nyt valmis palaamaan kotiin.
Lopuksi edustajan tyttären ja johtajan pojan välille syttyy romanssi, isä saa poikansa takaisin ja kiinnijääneet kierot serkukset saavat rangaistuksensa. Puupäät ja Pätkä palasivat miljoonan palkkion kanssa kotiin kun kohtaavat ennennäkemättömän yllätyksen.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esa Pakarinen | … | Pekka Puupää |
Masa Niemi | … | Pätkä |
Anja Hatakka | … | Maija Kulo |
Ami Lovén | … | Jussi Leino |
Siiri Angerkoski | … | Justiina Puupää |
Veikko Linna | … | edustaja Johannes Kulo |
Eino Kaipainen | … | pääjohtaja Leino |
Pirjo Lindahl | … | sihteeri |
Juhani Kumpulainen | … | johtaja Viljo Leino |
Tauno Söder | … | johtaja Rainer Strand |
Irja Rannikko | … | arpojen myyjä |
Walle Siivonen | … | arpojen ostaja |
Armas Jokio | … | talonmies Pikkarainen |
Birre Blom | … | laivamies |
Lasse Saxelin | … | Lasse, stuertti |
Kaarlo Saarnio | … | vanha mies, lääkäri |
Uuno Montonen | … | kokki |
Maija Blom | … | ikäneito |
Heimo Karppinen | … | ruma mies |
Raimo Lehto | … | Tolvanen |
Fiinu Autio | … | Mari-täti |
Anna-Liisa Lohikoski | … | tyttö |
Tauno Majuri | … | 1. liikemies |
Kyösti Erämaa | … | 2. liikemies |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan tuottaja on T. J. Särkkä, joka luonnehti Elokuvatarkastamolle jättämässään tarkastushakemuksessa elokuvaa harmittomaksi viihteeksi, jossa paha saa palkkansa[1]. Tarkastamo pani sille kuitenkin 15 prosentin veron.[2]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2000-luvun kritiikeissä elokuvaa ei pidetä kovin onnistuneena eikä hauskana.[3][4], mutta aikalaiskriitikoista Valma Kivitie näki elokuvassa myönteistäkin: ”Ja paha saa – – palkkansa, Ami Lovén on komea ja laulaa kauniisti ja hänenkin käy lopuksi hyvin. Sisäveden maisemat ovat kauniita suvisessa sulossaan, Toivo Kärjen musiikki lisää tunnelmaa.” Greta Brotherus kiitti Elokuvatarkastamoa siitä, että se pani elokuvalle 15 prosentin rangaistusveron.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pekka ja Pätkä salapoliiseina Elonet. Tausta. Viitattu 21.2.2012.
- ↑ Pekka ja Pätkä salapoliiseina Elonet. Tarkastus. Viitattu 21.2.2012.
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 20.2.2012, s. D 7.
- ↑ Päivän elokuvia. Tv-maailma 7/2012, s. 17.
- ↑ Pekka ja Pätkä salapoliiseina Elonet. Lehdistöarvio. Viitattu 21.2.2012.