Pentti Sistonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pentti Sistonen (26. lokakuuta 1924 Helsingin maalaiskunta23. huhtikuuta 2010 Hyvinkää) oli suomalainen kapellimestari ja musiikkipedagogi.[1] Hän tuli tunnetuksi varsinkin nuoriso-orkesteritoiminnan edelläkävijänä.[2]

Sistonen opiskeli viulunsoittoa ja orkesterinjohtamista Sibelius-Akatemiassa. Hän suoritti kapellimestaritutkinnon vuonna 1951. Sistonen osallistui myös orkesterinjohdon kursseihin Wienissä ja Salzburgissa. Hän voitti ensimmäiset palkinnot kapellimestarikilpailuissa Hilversumissa ja Sienassa. Sistonen työskenteli kapellimestarina ensin Joensuussa ja siirtyi sitten johtamaan Oulun kaupunginorkesteria. Hän toimi myös kymmenen vuoden ajan kapellimestarina ja viulunsoiton opettajana Kuopion musiikkiopistossa. Vuodesta 1978 Sistonen työskenteli viulunsoiton lehtorina Hyvinkään musiikkiopistossa. Lisäksi hän johti musiikkiopiston kamari- ja puhallinorkestereita sekä Hyvinkään orkesteria. Hyvinkään orkesteri ja sen ohjelmisto kehittyivät merkittävästi Sistosen johtaessa sitä lähes kymmenen vuoden ajan, kunnes jäi eläkkeelle.[1]

Sistonen vaikutti laajimmin työllään nuorten musiikinopiskelijoiden parissa. Hän johti kesäisiä orkesterileirejä Limingassa, Raudaskylässä ja Riistavedellä. Kansainvälisiä asiantuntijoita saapui tutustumaan Sistosen työn tuloksiin. Sistonen kuoli 85-vuotiaana. Hyvinkään musiikkiopistoon perustettiin hänen muistorahastonsa opiskelijoiden orkesterisoiton ja kamarimusiikin harrastuksen tueksi.[2][1]

  1. a b c Muistot: Pentti Sistonen Helsingin Sanomat 23.4.2010, viitattu 27.12.2022
  2. a b Nuoriso-orkesteripioneeri Pentti Sistonen kuoli Iltalehti 3.5.2010, viitattu 27.12.2022