Pidättäminen
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Uusi pakkokeinolaki tulee voimaan vuoden 2014 alusta. Artikkelin lähteenä on käytetty vuoden 1987 pakkokeinolakia. Tarkistettava, miten artikkelin sisältö vastaa uutta lakia. |
Pidättäminen on Suomessa pakkokeino, jolla poliisi, virallinen syyttäjä tai tullihallituksen ja rajavartiolaitoksen virkamiehet voivat ottaa rikoksesta epäillyn henkilön säilöön lyhyeksi määräajaksi.
Pidättäminen Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Poliisihenkilöstön pidättämisoikeus on rajattu komisarioihin ja sitä korkeampiin päällystövirkoihin. Poliisimiehistöön kuuluvat konstaapelit voivat kuitenkin ottaa henkilön säilöön kiinniotettuna. Pidättämisestä saa Suomessa päättää vain pidättämiseen oikeutettu virkamies. Jos poliisimies ottaa henkilön kiinni ilman pidätysmääräystä, tästä kiinniotosta on viipymättä ilmoitettava pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle.[1]
Poliisimiehellä on oikeus pidättämisen yhteydessä suorittaa niin sanottu turvallisuustarkastus eli tarkastaa henkilö ja hänen mukanaan olevat tavarat sen varmistamiseksi, ettei tällä ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla hän voi vaarantaa säilyttämisen taikka aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Henkilö ja hänen mukanaan olevat tavarat voidaan samassa tilanteessa tarkastaa myös hänen tunnistamistaan varten tarpeellisen asiakirjan löytämiseksi.[2]
Pidättämisestä ei saa ilmoittaa omaisille tai muille läheisille vastoin pidätetyn tahtoa. Pidätetty voi pyytää läheisilleen ilmoitettavan heti kun siitä ei ole rikoksen selvittämiselle vahinkoa. Ilmoituksen lykkäämisestä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies.[3]
Rikoksesta epäiltynä pidätettyä tai vangittua, joka on päästetty vapaaksi, ei saa uudelleen pidättää samasta rikoksesta sellaisen seikan nojalla, joka on ollut viranomaisen tiedossa sen päättäessä pidättämisestä tai vangitsemisesta.[4]
Pidättämisen edellytykset Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1987 pakkokeinolain mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää:[5]
- jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta;
- jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän:
- lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa;
- vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa; taikka
- jatkaa rikollista toimintaa;
- jos hän on tuntematon ja kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai osoitettaan taikka antaa siitä ilmeisesti virheellisen tiedon; taikka
- jos hänellä ei ole vakinaista asuntoa Suomessa ja on todennäköistä, että hän poistumalla maasta karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa.
Kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, hänet saadaan pidättää, vaikka epäilyyn ei ole todennäköisiä syitä, jos pidättämiseen muutoin on edellä mainitut edellytykset ja epäillyn säilöön ottaminen on odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää.
Ketään ei saa pidättää, jos se asian laadun taikka rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta.
Pidättämisen kesto Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rikoksesta epäilty on pidätettävä 24 tunnin kuluessa kiinniottamisesta tai päästettävä vapaaksi.[1] Pidätetty on päästettävä vapaaksi heti, kun edellytyksiä pidättämiseen ei enää ole, kuitenkin viimeistään vangitsemisvaatimuksen tekemiseen varatun ajan kuluttua.[6] Vangitsemisvaatimus pidätetystä on tehtävä tuomioistuimelle viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamisesta ennen kello kahtatoista.[7] Jos vangitsemisvaatimus tehdään ennen pidätysajan päättymistä, on se otettava käsiteltäväksi viimeistään neljän vuorokauden kuluttua kiinniottamisesta,[8] jolloin pidätysaika on korkeintaan 96 tuntia.[9]
Pidättämiseen oikeutetut virkamiehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Pidättämiseen oikeutettu virkamies
Pakkokeinolaissa säädetään tarkasti siitä, kenellä on oikeus päättää pidättämisestä. Pidättämisestä voi päättää vain pidättämiseen oikeutettu virkamies, joita ovat ne poliisin, tullilaitoksen ja rajavartiolaitoksen päällystöön kuuluvat virkamiehet, jotka on lueteltu vuoden 2011 pakkokeinolain 2. luvun 9 §:ssä, sekä syyttäjät.[10] Tämän lisäksi pidättämisoikeus on eräillä puolustusvoimien virkamiehillä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Pakkokeinolaki 2 § [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Poliisilaki (7.4.1995/493) (22 §) Finlex. (19.1.2001/21). Viitattu 23.12.2013.
- ↑ Pakkokeinolaki (450/1987) (1 luku 7 §) Finlex. (30.4.1987/450). Viitattu 23.12.2013.
- ↑ Pakkokeinolaki (450/1987) (1 luku 5 §) Finlex. Arkistoitu 27.12.2013. Viitattu 23.12.2013.
- ↑ Pakkokeinolaki 3 § [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pakkokeinolaki 4 § [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pakkokeinolaki 13 § [4] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pakkokeinolaki 14 § [5] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.laki24.fi/riri-pidatys-pidatyksenkesto.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pakkokeinolaki (806/2011) Finlex. 22.7.2011. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 19.12.2013.