Pjotr Kropotkin
Pjotr Aleksejevitš Kropotkin (ven. Пётр Алексе́евич Кропо́ткин; 9. joulukuuta (J: 27. marraskuuta) 1842 Moskova – 8. helmikuuta 1921 Dmitrov, Moskovan lääni)[1] oli venäläinen ruhtinas, anarkisti ja maantieteilijä.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kropotkin syntyi vanhaan pajarisukuun, joka polveutui Smolenskin viimeisen ruhtinaan Juri Svjatoslavitšin veljenpojasta Dmitri Vasiljevitš Smolenskista, jota kutsuttiin myös nimellä Kropotka. Suku oli palvellut tsaareja jo 1500-luvulta alkaen. Kropotkinin vanhemmat olivat palveluksesta vetäytynyt jalkaväen kenraalimajuri ja suurmaanomistaja Aleksei Petrovitš Kropotkin sekä Siperian kenraalikuvernöörin tytär Jekaterina Nikolajevna Sulima. Isä omisti laajat tilukset ja lähes 1300 maaorjaa. Äiti kuoli keuhkotautiin jo vuonna 1846 ja isä meni uudelleen naimisiin Mustanmeren laivaston amiraali Karandinon tyttären kanssa. Kropotkin itse oli vuodesta 1879 naimisissa Sofia Grigorjevna Ananjevan kanssa.[1]
Kropotkin sai aatelisperheen lapselle sopivan kotikasvatuksen ja kävi Pietarin paašikoulua, josta valmistui upseeriksi. Hän palveli Amurin kasakkarykmentissä vuosina 1862–1868 ja kierteli valtakunnan itäosissa keräten maantieteellistä ja geologista aineistoa. Vuonna 1868 Kropotkin erosi armeijasta ja sai viran sisäministeriön alaisesta tilastollisesta keskuskomiteasta. Samana vuonna hänet nimitettiin Venäjän Maantieteellisen Seuran fyysisen maantieteen osaston sihteeriksi Siperian maa- ja kallioperää koskevien tutkimustensa ansiosta. Vuonna 1871 Kropotkin teki tutkimusretken Suomeen kerätessään aineistoa tutkimukseensa, jonka tarkoitus oli todistaa sveitsiläisen Louis Agassizisin kehittämä jääkausiteoria oikeaksi. Tutkittuaan Punkaharjua ja Salpausselkiä maanäytteiden ja poikkileikkauspiirrosten avulla Kropotkin tuli siihen tulokseen, että harjut olivat syntyneet jäätikköjen sulamisvesien kuljettamasta ja kasaamasta maa-aineksesta. Suomessa kerätty aineisto muodosti pääosan vuonna 1876 ilmestyneestä jääkausitutkimuksesta Izsledovanija o lednikovom period.[1]
Kropotkin oli jo nuorena omaksunut liberaalin ja uudistushenkisen ajattelutavan ja myöhemmin hän yhdessä veljensä Aleksander Aleksejevitšin kanssa sai Aleksander Herzenin lehtien kautta tietoa tietoa muun muassa Karl Marxin ja Charles Darwinin töistä. Käännekohdaksi hänen elämässään muodostui vuonna 1872 Länsi-Eurooppaan tehty matka, jolloin hän tutustui Sveitsissä Mihail Bakuninin johtamaan anarkistiseen ryhmään ja osallistui hajoamassa olleen ensimmäisen internationaalin toimintaan. Palattuaan Venäjälle Kropotkin luopui virastaan ja sihteerintoimestaan maantieteellisessä seurassa omistautuen vallankumoukselliselle toiminnalle. Hän kuului Sofja Perovskajan kanssa Tšaikovskin piirinä tunnettuun narodnikkien radikaaliin maanalaiseen vallankumousryhmään. Kropotkin pidätettiin maaliskuussa 1874 ja häntä pidettiin vankina Pietari-Paavalin linnoituksessa Pietarissa. Kaksi vuotta myöhemmin hänen onnistui paeta linnoituksen sairaalasta Suomeen ja edelleen Länsi-Eurooppaan.[1]
Kropotkin eli vuodet 1876–1917 maanpaossa Sveitsissä, Ranskassa ja Englannissa, minä aikana hän kirjoitti päätuotantonsa ja nousi Bakuninin jälkeen anarkismin johtavaksi teoreetikoksi. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän pääsi 1917 viimein palaamaan Suomen kautta Venäjälle, mutta riitaantui bolševikkien kanssa sillä vastusti keskusjohtoista valtiota. Kropotkin kuoli Dmitrovin kylässä Moskovan lähellä vuonna 1921. Seuraavana vuonna hänen syntymäkotinsa Moskovassa muutettiin hänen elämäntyötään esitteleväksi museoksi. Neuvostohallinto sulki museon ja takavarikoi sen aineistot Kropotkinin lesken kuoltua vuonna 1938.[1]
Kropotkin on haudattu Novodevitšin hautausmaalle Moskovaan.
Aate
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjoissaan (esimerkiksi englanniksi kirjoitetussa teoksessa Factories, Fields and Workshops, 1898) Kropotkin hahmotteli sosialistista, hierarkiattomasti järjestettyä yhteiskuntaa, jossa tuotanto on järjestetty pitkälti paikallisella tasolla. Kropotkin kirjoitti myös kirjan Mutual Aid: Factor of Evolution (1902), jossa hän argumentoi aikalaistensa, muun muassa T. H. Huxleyn, sosiaalidarvinismia vastaan, että evoluutiossa kilpailun sijaan keskeistä on yksilöiden välinen auttaminen. Lajien yksilöt tekevät yhteistyötä keskenään, ja näiden yhteistyön muotojen kehittyminen on tärkeää lajin selviytymisen kannalta.
Kropotkinin pääteos on vuonna 1892 ilmestynyt Taistelu leivästä, jonka esipuheen on kirjoittanut ranskalainen Élisée Reclus. Kirja julkaistiin suomeksi myös nimellä Leivän valloitus.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anarkistin muistelmat. Suom. Ilmari Lehmusvaara. Helsinki: Ex Libris, 1973. (Ilmestynyt myös nimellä Vallankumousmiehen muistelmia 1910 ja Vallankumouksen ruhtinas 1917.)
- (Krapotkin, P.) Hirmuvalta Venäjällä 1905–1909. Helsinki: Kustannusliike Tarmo, 1909.
- Kapinahenki: Kirjoituksia anarkismista. (Toimittanut ja suomentanut Juha Kulmala) Turku: Savukeidas, 2009. ISBN 978-952-5500-53-0
- (Krapotkin, P.) Leivän valloitus. Suom. Santeri Rissanen. Hämeenlinna: Karisto, 1919. (Ilmestynyt myös nimellä Taistelu leivästä 1906.)
Muuta kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Halmesvirta, Anssi & Valta, Reijo (toim.): Aatteiden kamppailu elintilasta: Viktoriaanisen ajan näkemyksiä ihmisestä ja yhteiskunnasta. (Jyväskylän yliopiston historian laitos. Yleisen historian tutkimuksia 10) Jyväskylä: Kampus kustannus, 1999. ISBN 951-9113-48-7
- Sutinen, Ville-Juhani (toim.): Utopiasosialistit. (Suomennokset Timo Hännikäinen ym.) Turku: Savukeidas, 2009. ISBN 978-952-5500-43-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Peter Alekseyevich Kropotkin | Russian revolutionary Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
- Kropotkin, Pjotr Mutual Aid: Factor of Evolution Gutenbergissä
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
