Plötzenseen vankila

Vankilan portti nykyään

Plötzenseen vankila (saks. Strafgefängnis Plötzensee) on entinen Berliinissä Plötzensee-järven vierellä sijainnut saksalainen vankila. Natsihallinnon aikana se oli erityisen pahamaineinen. Siellä teloitettiin yli 2 500 vankia, muun muassa Adolf Hitleriä vastaan suunnattuun heinäkuun 20. päivän salaliittoon osallistuneita sotilaita ja virkamiehiä.

Vankilan rakentaminen aloitettiin 1868 ja se valmistui 1879. Rakennuksen vaatima alue on yli 25 hehtaaria.

Vuosien 1890–1932 välillä Plötzenseessä teloitettiin 36 murhasta tuomittua. Teloitukset suoritettiin mestauskirveellä vankilan pihalla. Ennen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen valtaannousua tammikuussa 1933 kuolemaan voitiin tuomita vain murhasta ja raskaimmista rikoksista.

Natsi-Saksan aikana

Natsivallan aikana vankilassa teloitettiin 2 891 vankia. Vuoteen 1938 mennessä kuolemaan voitiin tuomita paljon helpommin. Toisen maailmansodan sytyttyä saattoi joutua mestatuksi pienemmistäkin rikkomuksista.

Natsi-Saksan ensimmäisenä kolmena vuotena vankilassa mestattiin 45 ihmistä kirveellä. Lokakuussa 1936 Adolf Hitler hyväksyi oikeusministeri Franz Gürtnerin ehdotuksen, jonka mukaan kuolemanrangaistuksen toimeenpanoissa käytettäisiin giljotiinia. Laite kuljetettiin kaikessa hiljaisuudessa Badenissa olevasta Bruchsalin vankilasta Plötzenseehen. Vuoden 1937 loppuun mennessä uutta konetta oli käytetty 37 kertaa. Seuraavana vuonna vankilassa teloitettujen määrä nousi 56:een ja vuotta myöhemmin 95:een.

Vuoden 1942 teloituskammio varustettiin pitkällä korkealle nostetulla teräskiskolla, johon kiinnitettiin kahdeksan suurta metallista koukkua, joihin puolestaan kiinnitettiin köysi. Näin saatiin giljotiinin lisäksi kahdeksanpaikkainen hirttolava. Ensimmäiset hirtetyt kuuluivat Punainen orkesteri -nimellä tunnettuun natseja vastaan vakoilleeseen maanalaiseen organisaatioon.

Uhreista noin puolet oli saksalaisia. Tuomiot olivat ankarampia valloitetuilla alueilla, joista tuotiin ihmisiä myös Saksaan tuomittavaksi ja teloitettavaksi. 667 tšekkoslovakialaista, 253 puolalaista ja 245 ranskalaista mestattiin tai hirtettiin Plötzenseessä. Tuomitut olivat suurimmaksi osaksi kansantuomioistuimena tunnetun Volksgerichtshofin tuomitsemia.

Vangeille ei ollut ilmasuojia, joten he joutuivat istumaan selleissään sota-ajan lukuisten pommitusten ajan. Syksyllä 1943 liittoutuneiden ilmapommitus vaurioitti vankilaa. Giljotiini rikkoutui ja neljä vankia onnistui väistämään kuolemantuomion pakenemalla. Jäljelle jääneet eivät olleet onnekkaita, sillä teloituksia kiihdytettiin. Alkusyyskuusta yli 300 hirtettiin. Pelkästään syyskuun 7. ja 8. päivien välisenä yönä 186 hirtettiin kahdeksan hengen ryhmissä. Samana yönä teloitettiin vahingossa kuusi vankia, joiden oikeuskäsittely oli vielä kesken. Kun oikeusministeri Otto Thierack kuuli asiasta, hän järjesti asian salaamisen ja käski jatkaa teloituksia.

Heinäkuun 20. päivän salaliitto yritti kaapata vallan ja murhata Hitlerin. Epäonniseen salaliittoon kuului korkea-arvoisia upseereja ja virkamiehiä. Hitler määräsi kaikki kiinni saadut osallistuneet tuomittavaksi kansantuomioistuimessa ankarimman mukaan. Osa heistä teloitettiin Plötzenseessä ja heidän kuolemansa kuvattiin Hitlerin yksityisesti katsottavaksi.

Keväällä 1945 teloitettiin vielä joitakin salaliittoon osallistuneita. Muita vankeja vapautettiin ja puna-armeijan vallatessa alueen rakennus oli melkein tyhjä.

Muistomerkki

Sodan jälkeen

Liittoutuneiden käskystä vankila toimi enää vain nuorisovankilana. Vuonna 1951 rakennuksesta tehtiin museo ja muistomerkki natsityrannian aikana murhatuille. Arkkitehti Bruno Grimmek suunnitteli muistomerkin.

Katso myös

• Elfriede Scholz, kirjailija Erich Maria Remarquen sisar, joka teloitettiin Plötzenseessä.

Aiheesta muualla

• Plötzensee Memorial Center (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Die Gedenkstätte Plötzensee (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)
• Traces: Kuvia, karttoja ym. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)