Raymond Scott

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raymond Scott.

Raymond Scott (synt. Harry Warnow; 10. syyskuuta 1908 Brooklyn, New York8. helmikuuta 1994 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen kevyen ja kokeellisen musiikin säveltäjä, orkesterinjohtaja sekä elektronisen musiikin pioneeri. Eräät Scottin sävellykset, erityisesti instrumentaalinen kappale ”Powerhouse”, ovat saavuttaneet mainetta piirrosanimaatioiden taustamusiikkina, vaikka hän ei koskaan säveltänyt mitään nimenomaisesti animaatioihin.[1]

Scott valmistui vuonna 1931 New Yorkin Juilliard School -musiikkiopistosta. Hän aloitti uransa pianistina CBS:n radio-orkesterissa, jonka johtajana toimi hänen vanhempi veljensä Mark Warnow. Vuonna 1936 Scott perusti oman yhtyeensä, Raymond Scott -kvintetin, johon kuuluivat alun perin Lou Shoobe (basso), Bunny Berigan (trumpetti), Dave Harris (tenorisaksofoni), Pete Pumiglio (klarinetti) ja Johnny Williams (rummut). Yhtye levytti perustamisvuodestaan alkaen useita hyvin menestyneitä instrumentaalisia kappaleita, joille olivat usein ominaisia erikoiset melodiat ja sovitukset sekä absurdit nimet. Scottin kvintetti esiintyi joissain elokuvissa, kuten Ei mikään pyhää (1937). Hän laajensi pian yhtyeensä big bandiksi. Lopetettuaan CBS:llä Scott sävelsi 1940-luvulta alkaen muun muassa mainosmusiikkia sekä eräitä musikaaleja. Veljensä kuoltua vuonna 1949 Scott peri tämän paikan orkesterinjohtajana suositussa televisio-ohjelmassa Your Hit Parade. Hänen silloinen vaimonsa Dorothy Collins esiintyi laulajana samassa ohjelmassa.[1]

Vuonna 1946 Scott perusti New Yorkiin maailman ensimmäisen elektronisen musiikin studion, Manhattan Researchin. Vuonna 1949 hän suunnitteli Electronium-nimisen sähköisen soittimen, ”sävellyskoneen”, jonka on sanottu olleen eräänlainen syntetisaattorin edeltäjä, vaikka siinä ei ollutkaan koskettimia. Hän kehitti myös Karloff-nimisen varhaisen samplerin ja Videola-nimisen laitteen, jonka avulla saattoi helpommin säveltää musiikkia suoraan elokuvaan. Tuolloin uransa alussa ollut Robert Moog auttoi Scottin keksimän Clavivox-nimisen sähkösoittimien suunnittelussa. Scott työskenteli myöhemmin levy-yhtiö Everest Recordsin palveluksessa. Scottin vuonna 1962 julkaisema LP-levy Soothing Sounds for Baby sisälsi vauvojen rauhoittamiseen tarkoitettua elektronista musiikkia, jota on luonnehdittu ambient-tyylin edeltäjäksi. Vuosina 1971–1977 Scott johti Motown-levymerkin elektronisen musiikin kehittelyosastoa.[1]

Scott sävelsi musiikin elokuviin Älä luota muukalaiseen (1958) ja The Pusher (1960). Hän teki 1960-luvulla yhteistyötä Jim Hensonin kanssa tämän varhaisissa lyhytelokuvaprojekteissa.[2]

”Powerhouse” ja Scottin musiikki animaatioissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1943 tuotantoyhtiö Warner Bros. osti oikeudet Scottin siihenastiseen musiikkiin käyttääkseen sitä elokuvissaan. Looney Tunes- ja Merrie Melodies -animaatiosarjojen taustamusiikin säveltäjä Carl Stalling käytti töissään hyvin usein musiikillisia lainauksia Scottin sävellyksistä. Varsinkin kappale ”Powerhouse” päätyi taustamusiikiksi lukuisiin Väiski Vemmelsääri-, Repe Sorsa- ja Putte Possu -lyhytanimaatioihin.[1] Kappale on sittemmin muodostunut klassiseksi animaatiomusiikiksi, ja sitä käytettiin taustamusiikkina muun muassa 1990-luvulla tehdyissä piirrossarjoissa Animaaniset sekä Ren ja Stimpy. Scottin vuonna 1936 levyttämä ”Powerhouse” käsittää kaksi eri melodiaa, joista molempia on käytetty animaatioissa. Kappaleen keskellä soiva melodia eli niin sanottu ”Powerhouse B” tunnetaan käyttöyhteyksiensä vuoksi myös ”liukuhihnateemana”.[3]

Kanadalainen rockyhtye Rush käytti ”Powerhousen” melodiaa kappaleessaan ”La Villa Strangiato”. Elokuvasäveltäjä James Horner lainasi ”Powerhouse B” -melodiaa luvattomasti ja hyvin runsaasti säveltämässään musiikissa vuonna 1989 valmistuneeseen komediaelokuvaan Kulti, kutistin kakarat. Elokuvan tuottanut Walt Disney Pictures taipui vuosia kestäneen oikeusjutun jälkeen maksamaan Scottin perikunnalle tekijänoikeuskorvauksia elokuvasta.[3]

  1. a b c d Jason Ankeny: Raymond Scott: Biography (englanniksi) Allmusic. Viitattu 17.4.2016.
  2. Timeline (englanniksi) The Raymond Scott Archives. Viitattu 17.4.2016.
  3. a b Answers to Frequently Asked Questions (englanniksi) The Raymond Scott Archives. Viitattu 17.4.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]