Seija Ilmakunnas
Seija Kyllikki Ilmakunnas (o.s. Mäenpää, s. 8. heinäkuuta 1958 Vesilahti)[1] on suomalainen taloustieteilijä. Hän toimii työelämäprofessorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.[2] Hänen tutkimuskohteitaan ovat talouspolitiikka, työmarkkinat ja yritystuet.[3]
Aiemmin Ilmakunnas toimi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen (nyk. Labore) johtajana.[1]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ilmakunnas valmistui ylioppilaaksi 1977 ja taloustieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta 1984. Hän valmistui valtiotieteiden lisensiaatiksi 1989 Helsingin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi 1997. Hänen väitöskirjansa oli nimeltään Female labour supply and work incentives. Vuosina 1986–1987 hän opiskeli Britanniassa London School of Economicsissa.[1]
Ilmakunnas on toiminut ETLA:n tutkijana 1983–1988, Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkijana 1988–1993 ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen vanhempana tutkijana 1993–1998. VATT:n tutkimusjohtajana hän työskenteli 1999–2001, Eläketurvakeskuksen osastopäällikkönä 2002–2006 ja VATT:n ylijohtajana 2006–2010. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana Ilmakunnas työskenteli 2011–2018.[1][4]
Vuodesta 2005 Ilmakunnas on ollut Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan dosentti. Kansantaloudellisen yhdistyksen johtokunnan jäsenenä hän oli 2004, varaesimiehenä 2005 ja esimiehenä 2006. Tampereen yliopiston hallituksen varapuheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2013.[1] Ilmakunnas on ollut talouspolitiikan arviointineuvoston jäsenenä vuodesta 2021.[5][6]
Ilmakunnas sai Eino H. Laurila -kansantulomitalin vuonna 2021.[4]
Seija Ilmakunnaksen puoliso on Pekka Ilmakunnas.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 253. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ Seija Ilmakunnas Seija Jyväskylän yliopisto. Viitattu 5.4.2024.
- ↑ Talouspolitiikan arviointineuvoston jäsenet Talouspolitiikan arviointineuvosto. Viitattu 5.4.2024.
- ↑ a b Antti Suvanto, Seija Ilmakunnas ja Vesa Vihriälä palkittu Eino H. Laurila -kansantulomitalilla 2.12.2021. Tilastokeskus. Viitattu 20.6.2023.
- ↑ Talouspolitiikan arviointineuvoston kokoonpanon muuttaminen 4.2.2021. Valtioneuvosto. Viitattu 20.6.2023.
- ↑ Talouspolitiikan arviointineuvosto asetettiin neljän vuoden toimikaudeksi 2.2.2023. Valtioneuvosto. Viitattu 20.6.2023.
- ↑ Haastateltavana Seija Ilmakunnas. Talouselämä, 22.4.2016, nro 16.