Skotlannin parlamentti (lakkautettu 1707)
| Skotlannin parlamentti | |
|---|---|
| Tyyppi | |
| Tyyppi | yksikamarinen säätykokous |
| Historia | |
| Perustettu | noin 1235 |
| Lakkautettu | 1. toukokuuta 1707 |
| Seuraaja | Ison-Britannian parlamentti |
| Johto | |
| Skotlannin lordikansleri | James Ogilvy |
| Kokouspaikka | |
 Edinburghin Parliament House vuoden 1799 piirustuksessa. | |
Skotlannin parlamentti (engl. Parliament of Scotland, skotiksi Pairlament o Scotland, gaeliksi Pàrlamaid na h-Alba) oli Skotlannin kuningaskunnassa lakiasäätävänä elimenä toiminut säätykokous. Se toimi keskiajalta aina vuoteen 1707, jolloin säädetty unionilaki yhdisti Englannin ja Skotlannin valtiot.
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Parlamenttiedustajat jakautuivat kolmeen säätyyn eli papistoon, aatelistoon ja kuninkaallisten kaupunkien (Royal burgh) edustajiin, mutta he kokoontuivat yhteiseen istuntoon. Parlamentilla oli merkittävää valtaa monissa asioissa, vaikkakin sen rinnalla toimi myös muita samoja asioita käsitelleitä säätykokouksia. Parlamentin työtä ohjaili Lords of the Articles -niminen komitea, joka valmisteli kaikki esitykset. Komitean jäsenet olivat säätyjen valitsemia, mutta myös kuninkaan on sanottu kyenneen heidän kauttaan kontrolloimaan parlamenttia. Aina tämä ei pitänyt paikkaansa.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Skotlannin parlamentti sai alkunsa keskiaikaisesta kuninkaan neuvostosta, joka oli aatelismiesten ja piispojen kokous. Parlamentin historian katsotaan alkavan vuodesta 1235, koska silloin pidettiin Kirklistonissa Edinburghin lähistöllä varhaisin tunnettu tällainen kokous, josta on asiakirjoissa käytetty nimeä colloquium.[1][2] Vanhin säilynyt parlamentin oma asiakirja on vuodelta 1293.[2] Parlamentin kokousten painoarvo lisääntyi 1300-luvulla, ja niihin osallistuneiden joukko laajeni.[1] Varhaisin maininta kolmesta säädystä on vuodelta 1357. Vuodesta 1424 alkaen parlamentin asiakirjat tehtiin skotin kielellä eikä enää latinaksi.[2]
Skotlannin parlamentti kävi pitkin 1400-lukua valtakamppailua kulloisenkin hallitsijan kanssa ja kokoontui huomattavasti useammin kuin esimerkiksi Englannin parlamentti. Jaakko I yritti huonolla menestyksellä rajoittaa parlamentin valtaa, ja parlamentti oli haluton rahoittamaan hänen sotaretkiään. Vuonna 1436 puhemies Robert Graham yritti jopa pidättää kuninkaan säätyjen nimissä, mutta ei saanut parlamentin tukea taakseen.[1][2] Myös Jaakko III:n aikana 1470–1480-luvuilla parlamentti jarrutti kuninkaan sotapolitiikkaa ja Lords of the Articles -komitean jäsenet osallistuivat kuninkaan syrjäyttäneeseen vallankaappaukseen. Jaakko IV rajoitti 1500-luvun alussa parlamentin kokoontumisia, mikä merkitsi kuninkaan vallan kasvamista suhteessa parlamenttiin. Uskonpuhdistuksen jälkeen katoliset piispat suljettiin pappissäädyn ulkopuolelle vuonna 1567.[1] Vuodesta 1587 parlamenttiin ilmaantui neljäs ryhmä, kun jokaisen kreivikunnan kartanonomistaja sai luvan lähettää kaksi edustajaa (Shire Commissioner).[1][2]
Edinburghissa sijaitsevan parlamenttitalon rakentaminen aloitettiin 1632 ja parlamentti kokoontui siellä vuodesta 1639 alkaen aina lakkauttamiseensa asti.[2]
Parlamentin itsenäinen valta oli heikentynyt 1600-luvun alussa, jolloin kruunu alkoi suoraan nimittää Lords of the Articlesin jäsenet.[1] Sen sijaan Englannin sisällissodan aikana 1638–1651 parlamentti käytännössä hallitsi Skotlantia ja sääti kuninkaan valtaa rajoittaneita lakeja. Oliver Cromwellin valtakautena Skotlannin parlamentti lakkautettiin kokonaan vuosikymmeneksi. Se aloitti toimintansa uudelleen Englannin restauraation myötä vuonna 1661, mutta joutui ensitöikseen palauttamaan kuninkaalle sisällissotaa edeltäneet valtaoikeudet. Parlamentti alkoi kuitenkin uudelleen kasvattaa valtaansa 1600-luvun lopulla.[1][2] Kun parlamentti Englannin mainion vallankumouksen jälkeen vuonna 1689 hyväksyi Vilhelm I:n kuninkuuden, se ilmoitti samalla pidättävänsä itsellään oikeuden syrjäyttää vastaisuudessa jokainen hallitsija, joka yrittäisi puuttua parlamentin toimintavapauksiin.[2] Lords of the Articles -komitea lakkautettiin seuraavana vuonna. Tämän jälkeen Englannin kruunu pyrki kontrolloimaan Skotlannin parlamenttia pääasiassa lahjonnan ja muun poliittisen ohjailun keinoin.[1]
Englannin ja Skotlannin parlamenttien yhdistämistä oli ehdotettu ensi kerran jo vuonna 1604, eli pian sen jälkeen kun maiden välille oli syntynyt personaaliunioni. Sillä kerralla ehdotus hylättiin. Sata vuotta myöhemmin hanke kuitenkin toteutettiin. Skotlannin parlamentti hyväksyi 16. tammikuuta 1707 unionilain, jolla Skotlanti ja Englanti yhdistettiin yhdeksi valtakunnaksi. Skotlannin parlamentti hajaantui 25. maaliskuuta ja julistettiin lopullisesti hajotetuksi 28. huhtikuuta. Unioni astui voimaan 1. toukokuuta. Siitä alkaen Englannin parlamentti edusti myös Skotlantia, josta valittiin sinne 45 edustajaa. Ylähuoneessa tehtiin tosin 1713 ehdotus unionin purkamisesta, mutta se hävisi äänestyksessä täpärästi neljällä äänellä.[2] Skotlanti sai uudelleen oman parlamentin vasta vuonna 1999.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skotlannin parlamentti (lakkautettu 1707) Wikimedia Commonsissa
- Records of the Parliaments of Scotland to 1707. St Andrewsin yliopisto. (englanniksi)
- Scottish Parliament records (Arkistoitu – Internet Archive). Skotlannin kansallisarkisto. (englanniksi)