Solaris (kirja)
| Solaris | |
|---|---|
 Suomenkielisen painoksen kansi |
|
| Kirjailija | Stanisław Lem |
| Kieli | puola |
| Genre | science fiction |
| Julkaistu | 1961 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Matti Kannosto |
| Kustantaja | Kirjayhtymä, Tammi |
| Julkaistu | 1973 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Solaris on Stanisław Lemin psykologinen tieteisromaani vuodelta 1961. Solaris on vaikuttanut suuresti tieteisfantasian kehitykseen ja saanut runsaasti tunnustusta. Teos on käännetty usealle kielelle.
Kirjan pohjalta on tehty kaksi elokuvaa: Andrei Tarkovskin Solaris (1972) ja Steven Soderberghin Solaris (2002). Matti Kannoston suomentama Solaris julkaistiin 1973.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tiivistelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Psykologi Kris Kelvin saapuu Solaris-planeettaa kiertävälle tutkimusasemalle. Solaris on planeetta, jota peittävän kolloidisen meren uskotaan muodostavan oman sivilisaationsa ja johon on yritetty saada yhteyttä jo vuosikymmenien ajan. Asemalle saapuessaan Kelvin saa tietää yhden aseman tiedemiehen hirttäytyneen ja tapaa kaksi muuta tutkijaa mielenvikaisessa tilassa. Pian Kelvinille selviää, että asemalla tapahtuu kummia: tiedemiesten luokse ilmestyy päällisin puolin lihaa ja verta olevia ihmishahmoja, jotka vaikuttavat heijastelevan tutkijoiden alitajuntaa. Kelvinin luokse ilmestyy hänen edesmennyt vaimonsa Harey, jonka itsemurhasta Kelvin potee huonoa omatuntoa. Oliot ovat yli-inhimillisen voimakkaita eikä niitä voi tappaa, sillä niiden haavat paranevat itsestään. Ne myös pysyttäytyvät itsepintaisesti isäntiensä seurassa. Kelvin karkottaa ensimmäisen vieraansa raketilla ulkoavaruuteen, mutta tämä palaa uutena kopiona, joka ei muista mitään edellisen kopion kokemuksista.
Tiedemiehet päättelevät olioiden olevan Solariksen meren tuotos. He tutkivat niitä tavoitteenaan päästä kiusallisista vieraista eroon. Kaksi muuta tutkijaa piilottelee vieraitaan kollegoiltaan, mutta Kelvin kehittää romanttisen suhteen Hareyta muistuttavaan olioon ja haaveilee viettävänsä loppuelämänsä tämän kanssa. Hareyn kopio tulee tietoiseksi alkuperästään ja yrittää itsemurhaa siinä onnistumatta. Lopulta tutkijat onnistuvat kehittämään laitteen, joka hajottaa olioiden magneettikentän tasapainon. Vieraat katoavat ja tiedemiehet kirjoittavat raportin tapahtumista. Epäselväksi jää, onko meri tavoitellut jotakin aiheuttamallaan ilmiöllä. Avoimeen kysymykseen tiivistyy romaanin aihe, kahden vieraan sivilisaation kyvyttömyys kommunikoida keskenään.
Juonikuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Solaris on kahta tähteä, punaista ja sinistä, kiertävä planeetta avaruudessa. Sen läpimitta on viidenneksen suurempi kuin Maan. Planeetan pintaa peittää epämääräisestä orgaanisesta aineesta koostuva meri, joka tasapainottaa Solariksen kiertoradan kahden tähden järjestelmässä ja vaikuttaa näin ollen tuntevan Einsteinin suhteellisuusteoriaa. Meri muodostaa pinnalleen vaahdosta erilaisia muotoja, joita solariksentutkijat kutsuvat muiden muassa ”jatkioiksi”, ”mimoideiksi” ja ”symmetriadeiksi”[1]. Planeetan pinnalla on Euroopan kokoinen alue mannermaata. Ihmiskunnalle Solaris on suuri arvoitus, joka on poikinut oman tieteenalansa, solaristiikan. Tutkijat ovat jo 78 vuoden ajan pyrkineet ymmärtämään valtamerta, jonka uskotaan muodostavan oman, yhden yksilön sivilisaationsa. Valtameren kanssa on pyritty yhteyteen siinä onnistumatta, ja sen tutkimus on vaatinut monen pioneeritutkijan hengen. Romaanin tapahtumahetkellä solaristiikka on jakautunut lukemattomiin koulukuntiin, kiinnostus merta kohtaan on vähentynyt ja ulkoavaruuden tutkimusta koordinoivassa Instituutissa on esitetty tutkimuksen rahoituksen lopettamista.[2]
Psykologi Kris Kelvin lähetetään Solariksen merenpinnan yllä leijuvalle Solaris-tutkimusasemalle. Asemalle saapuessaan hän tapaa juovuksissa olevan kyberneetikko Snautin ja saa kuulla, että tohtori Gibarian, Kelvinin oppi-isä ja mentori, on kuollut.[3] Makuuhuoneestaan löytämästään raportista Kelvin saa tietää Gibarianin ja fyysikko Sartoriuksen säteilyttäneen neljän päivän ajan merenpintaa röntgensäteillä vastoin YK:n kieltoa.[4] Kelvin kohtaa aseman käytävällä lannevaatteessa kulkevan mustan naisen hahmon ja alkaa epäillä tulleensa hulluksi. Snaut kertoo hänelle Gibarianin hirttäytyneen hiljattain.[5] Kelvin tapaa fyysikko Sartoriuksen, joka on lukittautunut laboratorioonsa ja piilottelee siellä jotakuta. Varautuneen keskustelun jälkeen Kelvin käy aseman kylmiössä, johon Gibarianin ruumis on viety. Peitteen alta hän löytää aiemmin kohtaamansa mustan naisen, joka makaa Gibarianin vieressä ja hyväilee tätä. Kelvin pakenee paikalta ja rauhoittuu vakuuttuessaan, että meren huurut ovat tehneet hänestä mielipuolen. Hän kehittelee erilaisia avainkokeita, joilla voisi koetella hulluuttaan. Lopulta Kelvin käskee Solarista kiertävää satelliittia ilmoittamaan sen ylittämien meridiaanien lukuarvot viiden desimaalin tarkkuudella ja tekee samat laskelmat manuaalisesti neljän desimaalin tarkkuudella. Kun laskelmat täsmäävät, hän päättelee tietokoneen, aseman ja sen asukkaiden olevan olemassa hänen mielestään riippumatta.[6]
Kelvin siirtyy nukkumaan. Herätessään hän tapaa 19-vuotiaana kuolleen vaimonsa Hareyn kopion. Kelvin potee huonoa omatuntoa vaimonsa itsemurhasta, johon kokee yllyttäneensä tätä. Kaksikko antautuu intiimiin hetkeen, jonka Kelvin kuvittelee olevan unta. Tajutessaan olevansa hereillä hän hätääntyy. Kelvin keskustelee olion kanssa ja selviää, ettei tällä ole muistikuvia siitä, miten se on joutunut asemalle. Viillettyään itseään metallinpalalla Kelvin vakuuttuu olevansa hereillä. Hän juottaa kopiolle unilääkettä, joka ei tehoa. Kun kopio mainitsee Kelvinille henkilön, jota Harey ei eläessään ollut voinut tavata, Kelvin ymmärtää tämän olevan vieras olio. Päästäkseen eroon vieraastaan Kelvin houkuttelee ja telkeää tämän pienoisrakettiin, jonka laukaisee Solarista kiertävälle radalle.[7]
Kelvin tapaa Snautin, joka on myös onnistunut pääsemään väliaikaisesti eroon vieraastaan. Snaut kertoo kokemuksistaan ilmiöstä ja arvelee meren pääsevän käsiksi tutkijoiden alitajuntaan, jonka traumaattisia hahmoja se herättää henkiin asemalla. Kelvin lukee helikopterilentäjä Bertonin raportin, joka vaikuttaa liittyvän ilmiöön. Hareyn kopio palaa, kun Kelvin on asettunut makuulle.[8]
Seuraavana päivänä Kelvin alkaa sekoittaa kopion Hareyhyn ja kohdistaa siihen Hareyta kohtaan tuntemiaan tunteita. Kun olio jää yksin pesuhuoneeseen, se murtautuu oven läpi yli-inhimillisellä voimalla ja satuttaa itsensä. Haavat kuitenkin paranevat itsestään. Kelvin kohtelee oliota oikeana Hareyna ja kertoo tekevänsä tälle terveystarkastuksen. Hän ottaa oliosta verinäytteen ja tutkii tätä mikroskoopilla. Vieraan veri on muuten normaalia, mutta molekyylitasolta suurennettaessa sillä ei vaikuta olevan minkäänlaista atomirakennetta. Tutkijat käyvät keskenään näköpuhelun, jossa jakavat havaintojaan ilmiöstä ja alkavat nimittää vieraitaan tieteellisen puolueettomuuden nimissä F-olioiksi. He arvelevat olevansa tekemisissä aliatomaaristen neutriinorakenteiden kanssa, joita magneettikenttä pitää koossa. Tutkijat otaksuvat myös, ettei meri käsitä luomansa tilanteen arkaluontoisuutta.[9]
Sartorius keksii, että tutkijat voisivat rakentaa ”Rochen laitteen”, joka hajottaisi olioiden magneettikentän. Toisena vaihtoehtona suunnitellaan, että merenpintaa säteilytettäisiin jonkun tutkijan EEG-käyrällä moduloidulla röntgensädekimpulla.[10] Hareyn kopio saa käsiinsä tohtori Gibarianin ääninauhurin, jolla Gibarian kertoo omista havainnoistaan. Kuunneltuaan nauhan olio tulee tietoiseksi siitä, ettei ole Harey. Se yrittää itsemurhaa juomalla nestemäistä happea. Kelvin elvyttää oliota, mutta haavat paranevatkin itsestään. Tämän jälkeen Kelvin kertoo rakastavansa oliota sellaisenaan eikä Hareyn kopiona.[11] Kelvin ja Snaut käyvät kiivaan keskustelun Kelvinin halukkuudesta jatkaa elämäänsä olion kanssa.[12] Kelvinistä otetaan EEG-käyrä, jonka jälkeen hän vetäytyy lukemaan solaristiikan historiaa.[13]
Kelvinin aivosähkökäyrää säteilytetään mereen tuloksetta. Tutkijat ja oliot jatkavat rinnakkaiseloaan.[14] Kuluu viikkoja. Sartorius rakentaa pienoiskokoisen tasapainonsärkijän ja hajottaa oliot. Hareyn kopio hajotetaan omasta tahdostaan, mikä järkyttää Kelviniä. Kelvin ja Snaut spekuloivat meren tarkoitusperillä.[15] Jonkin ajan kuluttua Kelvin ja Snaut pohtivat jumalan olemassaoloa ja sitä, onko meri saavuttanut jumalallisen olemassaolon tason ennen autistista sisäänpäinkääntyneisyyttään. Lopuksi Kelvin laskeutuu helikopterilla ensi kertaa Solariksen pintaan kasvaneelle ”mimoidille” ja tarkkailee meren käyttäytymistä.[16]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lem, Stanisław: Solaris. (2. painos) Suomentanut Matti Kannosto. Helsinki: Uusi kirjakerho, 1974. ISBN 951-638-040-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lem 1961, s. 143–149
- ↑ Lem 1961, s. 24–35
- ↑ Lem 1961, s. 9–21
- ↑ Lem 1961, s. 22–42
- ↑ Lem 1961, s. 43–52
- ↑ Lem 1961, s. 53–69
- ↑ Lem 1961, s. 70–86
- ↑ Lem 1961, s. 87–115
- ↑ Lem 1961, s. 116–134
- ↑ Lem 1961, s. 135–165
- ↑ Lem 1961, s. 166–183
- ↑ Lem 1961, s. 184–197
- ↑ Lem 1961, s. 198–219
- ↑ Lem 1961, s. 220–231
- ↑ Lem 1961, s. 232–241
- ↑ Lem 1961, s. 242–254