Sukkanauhakäärmeet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sukkanauhakäärmeet
Thamnophis elegans terrestris
Thamnophis elegans terrestris
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Käärmeet Serpentes
Heimo: Tarhakäärmeet Colubridae
Suku: Sukkanauhakäärmeet
Thamnophis
Fitzinger, 1843
Katso myös

  Sukkanauhakäärmeet Wikispeciesissä
  Sukkanauhakäärmeet Commonsissa

Sukkanauhakäärmeet (Thamnophis) on tarhakäärmeiden heimon suku, johon kuuluu tällä hetkellämilloin? 35 eri lajia.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimensä sukkanauhakäärmeet ovat saaneet siitä, että useimmilla lajeilla on kolme juovaa, jotka ulottuvat takaraivosta häntään astiselvennä. On myös lajeja ja luonnossa esiintyviä värimuotoja, joilla on vain yksi tai kaksi juovaa, tai ei juovia lainkaan. Sukkanauhakäärme kasvaa lajista ja sukupuolesta riippuen 45–160 senttimetriä pitkäksi. Ne voivat elää 15–20-vuotiaaksi, mutta elinikä vaihtelee sukupuolen ja lajin mukaan. Koiraiden elinikä on usein huomattavasti lyhyempi kuin naaraiden. Se ei ole kuristajakäärme, eikä sillä ole varsinaisia myrkkyhampaita, mutta sillä on Duvernoy'n rauhanen, joka toimittaa samaa tehtävää tarhakäärmeissä, kuin myrkkyrauhaset esimerkiksi kyissä. Sukkanauhakäärmeillä on myös yläleuassa kaksi suurentunutta hammasta kummallakin puolella, jotka eivät kuitenkaan sovellu myrkyn ruiskuttamiseen, johtuen siitä, etteivät ne ole ontot eikä niissä ole uraa, jota pitkin myrkky pääsisi saaliiseen. Sukkanauhakäärmeet ovat siis hyvin lievästi myrkyllisiä, mutta myrkky vaikuttaa tehoavan lähinnä sammakkoeläimiin ja käärmettä pidetään täysin harmittomana ihmiselle.

Levinneisyys, elinympäristö ja ravinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukkanauhakäärmeitä elää Pohjois- ja Keski-Amerikassa, Kanadasta Costa Ricaan. Niitä löytää usein pienten vesistöjen läheisyydestä, mutta useimmat lajit eivät ole akvaattisiaselvennä. Ne syövät luonnossa sammakkoeläimiä ja niiden toukkia, kalaa, matoja ja etanoita sekä jotkin lajit myös jyrsijöitä.[1][2] Sukkanauhakäärmeet eivät syö hyönteisiä. Erikoistumattomuus lienee syynä siihen, että sukkanauhakäärmeet menestyvät niin monenlaisessa ympäristössä. Sukkanauhakäärmeiden ekologinen lokero muistuttaa pitkälti eurooppalaisen rantakäärmeen lokeroa, mutta tietyissä osissa Pohjois- ja Keski-Amerikkaa, tietyt lajit ovat täyttäneet Nerodia-suvun vesikäärmeiden muualla täyttämät lokerot.

Tiettävästi suurin sukkanauhakäärmeiden keskittymä sijaitsee Kanadan Manitobassa, jossa Narcissen käärmepesissä talvehtii (Thamnophis sirtalis parietalis) vuosittain 50 000–75 000 yksilöä.[3][4]

Terraariossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukkanauhakäärme on suosittu lemmikkikäärme.[5] Se on pienikokoinen, mutta hyvin aktiivinen päiväsaikaankin ja sietää jokseenkin hyvin käsittelyä.

Suomessa sammakkoeläimien pyydystäminen on kiellettyä, minkä johdosta sukkanauhakäärmeitä ruokitaan terraario-oloissa kalalla, madoilla ja hiirillä.[6] Vääränlainen ruokavalio aiheuttaa hyvin helposti terveysongelmia, sillä monet kalalajit (esimerkiksi särkikalat, silakka ja kultakalat) sisältävät tiaminaasi-entsyymiä, joka hajottaa hermoston toiminnan ja luuston kannalta tärkeää tiamiinia.

Sukkanauhakäärmeestä on jalostettu useita värimuotoja: Luonnossa yleisesti esiintyvien lisäksi esimerkiksi amelanistinen, erytristinen, anerytistinen, hypoerytristinen, snow, leukistinen, hypomelanistinen, melanistinen, flame ja monia muita.

Lajit ja alalajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukkanauhakäärmeisiin kuuluu 35 lajia:[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rossman, Ford, Seigel (1996) Garter Snakes - Evolution and Ecology. University of Oklahoma Press.
  • Hallmen M. & Chlebowy J. (2001) Strumpfbandnattern. Natur-und-Tier-Verlag.
  • Fry, Lumsden, Wüster, Wickramaratna, Hodgson, Kini (2003) Isolation of a Neurotoxin (a-colubritoxin) from a Nonvenomous Colubrid: Evidence for Early Origin of Venom in Snakes
  • Fry, Wüster, Ramnjan, Jackson, Martelli, Kini (2003) Analysis of Colubroidea snake venoms by liquid chromatography with mass spectrometry: evolutionary and toxinological implications
  • Lumsden, Fry, Kini, Hodgson (2004) In vitro neuromuscular activity of ‘colubrid’ venoms: clinical and evolutionary implications

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rossman et al 1996
  2. ↑ Hallmen & Chlebowy 2001
  3. ↑ Red-sided Garter Snake Fact Sheet Government of Manitoba. Arkistoitu 12.9.2011. Viitattu 26.12.2010. (englanniksi), (ranskaksi)
  4. ↑ The snake pits of Narcisse 17. kesäkuuta 2010. Sioux City Journal. Viitattu 26.12.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Suomalaisen harrastajan sivu (Arkistoitu – Internet Archive) Stefan Allen
  6. ↑ Ruokinta (Arkistoitu – Internet Archive) Stefan Allen
  7. ↑ Uetz, Peter & Freed, Paul & Hošek, Jiří (toim.): Thamnophis  The Reptile Database. Reptarium. Viitattu 9.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sukkanauhakäärmeet&oldid=21667264”