Tammisaaren metsäkoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tammisaaren metsäkoulu on aiemmin Suomessa toiminut metsäkoulu eli oppilaitos, joka antoi opetusta metsätalouden alalla.

Toiminta 1930-luvun Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammisaaren metsäkoulun tarkoituksena oli antaa metsätalousopetusta metsänomistajille ja sellaisille itsenäisesti työskenteleville nuorille miehille, jotka halusivat antautua metsäalalle.[L 1]

Koulu oli metsähallituksen ohjauksen ja valvonnan alainen, ja se oli sijoitettu valtion omistamaan taloon Tammisaaren kaupungissa. Se toimi vuosittain syyskuun 1. päivästä toukokuun 1. päivään. Koulun johtaja oli samalla Tammisaaren hoitoalueen metsänhoitaja.[1]

Oppilasvalinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppilaita, joiden tuli olla 18–30 vuoden ikäisiä, otettiin otettiin vuosittain vähintään 12 ja enintään 20. Omakätiset hakemukset oli jätettävä koulun johtajalle viimeistään kuukautta ennen syyslukukauden alkamista, ja niihin oli liitettävä seuraavat asiakirjat:[1]

mainetodistus;
 lääkärintodistus, josta selviää, että hakijalla on terve ruumiinrakenne, hyvä näkö ja kuulo sekä että hän on vapaa tarttuvista taudeista;
 todistus siitä, että hakija kouluun päästessään on vapaa toisen palveluksesta, sekä jos hän on alaikäinen, vanhempien tai holhoojan antama lupa koulun käyntiin;
 päästötodistus yläkansakoulusta tai todistus siitä, että hakijalla on vastaava tietomäärä;
 todistus hakijan toiminnasta kahtena edellisenä vuonna;
 todistus vuoden (tai poikkeustapauksessa metsähallituksen suostumuksella kuuden kuukauden) metsänhoitoharjoittelusta metsähallituksen hyväksymällä harjoittelutilalla.
  1. a b Hakkila, Esko (toim.): ”Tammisaaren metsäkoulu”, Lakiasiain käsikirja, s. 1055–1056. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.
  1. Valtioneuvoston päätös [Tammisaaren metsäkoulusta] 30.8.1934.