Tim Scott

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tim Scott
Tim Scott vuonna 2013
Tim Scott vuonna 2013
Yhdysvaltain senaattori
Etelä-Carolinasta
2013-01-022. tammikuuta 2013
Yhdessä Lindsey Grahamin kanssa
Edeltäjä Jim DeMint
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Etelä-Carolinan 1. vaalipiiristä
Edeltäjä Henry E. Brown Jr.
Seuraaja Mark Sanford
Henkilötiedot
Syntynyt19. syyskuuta 1965 (ikä 59)
North Charleston, Etelä-Carolina, Yhdysvallat
Tiedot
Puolue republikaanit
Uskonto evankelikalismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.scott.senate.gov

Timothy Eugene Scott (s. 19. syyskuuta 1965 North Charleston, Etelä-Carolina) on yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko. Hän on toiminut Etelä-Carolinan edustajana Yhdysvaltain senaatissa tammikuusta 2013 lähtien, jolloin hänet nimitettiin eronneen senaattori James DeMintin paikalle. Scottista tuli näin ensimmäinen afroamerikkalainen senaattori vanhasta etelästä yli sataan vuoteen. Etnisestä taustastaan huolimatta Scott ei ole halunnut liittyä kongressissa afroamerikkalaisten etuja ajavaan Congressional Black Caucus -ryhmään.[1] Vuonna 2014 pidetyissä täytevaaleissa Scott valittiin jatkamaan senaattorina DeMintin kauden loppuun 2017 saakka. Tämän jälkeen Scott valittiin ensimmäiselle täydelle senaattorinkaudelleen, ja hänet on valittiin uudestaan vuonna 2022.[2]

Aiemmin Scott on toiminut Charlestonin piirikunnan valtuustossa (1995–2008), Etelä-Carolinan osavaltionkongressin alahuoneessa (2009–2010) ja Yhdysvaltain edustajainhuoneessa (2011–2013).[2]

  1. Sean Sullivan: Who is Tim Scott? The Washington Post. 17.12.2012. Viitattu 5.1.2018. (englanniksi)
  2. a b Scott, Tim, (1965–) Biographical Directory of the United States Congress. United States Congress. Viitattu 5.1.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]