Tokugawa Tsunayoshi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tokugawa Tsunayoshi

Tokugawa Tsunayoshi (23. helmikuuta 1646, Edo19. helmikuuta 1709 Edo) oli Japanin Tokugawa-shōgunaatin viides shōgun. Hänet tunnetaan myös lisänimellä ”Koirien shōgun”, mikä johtuu hänen säätämistään eläinsuojelulaeista, jotka koskivat erityisesti koiria.[1]

Tsunayoshi oli edellisen shōgunin Tokugawa Ietsunan nuorempi velipuoli. Tsunayoshin isä oli Tokugawa-shōgunaatin kolmas shōgun Tokugawa Iemitsu ja hänen äitinsä palatsin palvelijatar.[2]

Tsunayoshi julistettiin shōguniksi vuonna 1680, jolloin Japani eli yhtä historiansa vauraimmista ja rauhallisimmista kausista. Tsunayoshi pyrki edistämään uuskungfutselaisuutta, jonka oli kehittänyt 1100-luvulla elänyt kiinalainen oppinut Zhu Xi. Zhu Xin oppien mukaan ihmisen tärkein tehtävä oli pysyä uskollisena valtiovallalle. Kautensa loppupuolella Tsunayoshi menetti kuitenkin kiinnostuksen virkatehtäviensä hoitoon ja keskittyi ylelliseen elämään palatsissaan. Hallinnosta tuli heikko ja todellisuudesta vieraantunut, mistä olivat hyvänä esimerkkinä Tsunayoshin omalaatuiset koirien hyvinvointia koskevat määräykset.[1]

Tsunayoshi oli syntynyt koiran vuonna, ja eräs buddhalainen munkki väitti Tsunayoshille, että tämä oli ollut edellisessä elämässään koira. Tämän seurauksena Tsunayoshi määräsi kuolemantuomion jokaiselle, joka vahingoitti koiraa. Lisäksi hän vaati, että koiria puhuteltaisiin aina kunnioittavasti. Tsunayoshi myös piti valtion varoin yllä tarhassa arviolta 50 000 koiraa, joita ruokittiin riisillä ja kuivatulla kalalla.[1]

Koirien asemalla Tsunayoshin vuodesta 1687 lähtien annetuissa laeissa oli toisaalta myös perusteet. Edo kuhisi 1600-luvulla kaltoin kohdeltuja, nälkiintyneitä ja villiintyneitä kulkukoiria sekä kuolleiden koirien mätäneviä ruumiita, ja näihin ongelmiin oli epäilemättä puututtava jo hygienian vuoksi. Tsunayoshin laeissa oli lisäksi myös lukuisia muita edunsaajia. Raskaana olevat naiset olivat lakien mukaan varattomina oikeutettuja sosiaalihuoltoon, hylätyille lapsille perustettiin ensimmäiset lastenkodit, paikallisviranomaisten oli huolehdittava sairaanhoidosta ja vankien oloja parannettiin.[2]

Huhtikuussa vuonna 1701 Edon hovissa tapahtui välikohtaus, kun Akōn daimio Asano Nakanori hyökkäsi hoviherra Kira Yoshinakan kimppuun ja haavoitti tätä veitsellä. Hyökkäys johtui siitä, että Kira oli aiemmin loukannut Asanoa, joka ei tuntenut hovietikettiä. Shōgun Tsunayoshi ei voinut hyväksyä Asanon raivonpurkausta ja määräsi tämän tekemään seppukun, kunniaitsemurhan. Tämä tapaus johti sittemmin tapahtumiin, jotka ovat 47 rōninin legendan taustalla.[3]

  1. a b c Tokugawa Tsunayoshi Encyclopedia Britannica. Viitattu 17.10.2021. (englanniksi)
  2. a b Michael Hoffman: The dogs have their day in old Edo The Japan Times. Viitattu 17.10.2021. (englanniksi)
  3. 47 rōnin Encyclopedia Britannica. Viitattu 17.10.2021. (englanniksi)