Tämä on suositeltu artikkeli.

Turkkilainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee shakkiautomaattia. Kansaa käsitellään artikkelissa Turkkilaiset.
Turkkilainen Karl Gottlieb von Windischin teoksessa Briefe über den Schachspieler des Hrn. von Kempelen, 1784.

Turkkilainen oli kone, joka kiersi maailmalla pelaamassa shakkia 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Turkkilaista kuljetti usea omistaja näytöksissä pelaamassa vuodesta 1770 alkaen yli 84 vuotta. Tammikuussa 1857 se kuitenkin todettiin huijaukseksi. Turkkilaisen rakensi ja esitteli vuonna 1770 Wolfgang von Kempelen (1734–1804) tarkoituksenaan tehdä vaikutus Itävallan arkkiherttuatar Maria Teresiaan.

Turkkilaista mainostettiin shakkia pelaavana automaattina. Se näytti pystyvän suorittamaan ratsun kierron eli liikuttamaan ratsua laudalla niin, että se käy jokaisessa ruudussa kerran ja vain kerran. Automaatti sai nimensä ulkonäöstään, turkkilaisen näköisestä nukesta. Tosiasiassa koneen sisällä oli pieni ihmispelaaja, joka pystyi liikuttamaan muun muassa Turkkilaisen käsiä ja näin tekemään siirrot peleissä. Taitavan pelaajan avulla Turkkilainen voitti Euroopan ja Amerikan kiertueillaan suurimman osan peleistään. Se tuhoutui lopulta Philadelphian museon palossa 5. heinäkuuta 1854. Turkkilainen ehti pelata ja voittaa useita vastustajia, joihin kuuluivat muun muassa Napoleon I ja Benjamin Franklin. Monet pitivät Turkkilaista huijauksena, mutta salaisuus paljastui virallisesti vasta The Chess Monthlyn artikkelisarjassa vuonna 1857.

Valmistus ja rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turkkilaisen rakentaneen Wolfgang von Kempelenin omakuva, signeerattu hiilipiirros.

Käynti Maria Teresian hovissa Schönbrunnin linnassa innoitti Kempelenin rakentamaan Turkkilaisen. Ranskalainen François Pelletier järjesti hovissa taikaesityksiä magneettien avulla. Kempelen ilmoitti tällaisessa tilaisuudessa voivansa rakentaa vielä ihmeellisemmän keksinnön, joka olisi ennennäkemätön.[1]

Kuparikaiverrus Turkkilaisesta. Kuvassa näkyvät avoimet kaapit ja mekaaniset osat. Oikean alakulman viivaimesta voi päätellä mittasuhteet. Kempelen oli taitava kaivertaja, ja hän on ehkä piirtänyt tämän kuvan itse.

Kempelenin lopputulos oli ”shakkiautomaatti”,[2][3] joka tunnetaan nykyään Turkkilaisena. Turkkilaisella oli nukenvartalo ja -pää, jolla oli musta parta ja harmaat silmät.[4] Sillä oli yllään turkkilainen takki ja päässä turbaani. Vasemmassa kädessä Turkkilaisella oli pitkä turkkilainen piippu, ja oikea käsi lepäsi isolla pöydällä.[5] Pöytä oli kokonaisuudessaan noin 110 senttimetriä (kolme ja puoli jalkaa[6]) leveä, 60 senttimetriä (kaksi jalkaa) pitkä ja 75 senttimetriä (kaksi ja puoli jalkaa) korkea. Pöydällä oli sivultaan noin 45 senttimetriä pitkä shakkilauta. Edessä oli kolme ovea, aukko sekä ulosvedettävä laatikko, jossa oli punaiset ja valkoiset norsunluusta tehdyt shakkinappulat.[7]

Kuva nuken toimintaperiaatteesta. Useita osia ohjasi vipujen ja koneiston kautta alempana oleva ihminen. Kuvassa olevat mittasuhteet perustuvat sitä tutkineen Joseph Friedrich Freiherr von Racknitzin laskelmiin. Todellisuudessa tällainen ohjaustapa ei ollut mahdollinen, mikä johtuu Turkkilaisen mitoista.[8]

Turkkilainen oli sisältä hyvin monimutkainen, ja tarkoituksena oli hämätä sitä tarkkailevia ihmisiä.[1] Kun se avattiin vasemmalta, katsojille paljastui koneisto, jossa oli paljon hammaspyöriä, kuten minkä tahansa koneen sisustassa. Se puoli oli suunniteltu siten, että kun takaovetkin avattiin, koneiston läpi pystyi näkemään. Toisella puolella ei ollut koneistoa, siinä oli sen sijaan punaisia tyynyjä sekä irrotettavia ja pronssisia osia. Tästäkin suunnasta saattoi nähdä kaapin läpi. Turkkilaisen nuken alla oli piilossa kaksi ovea. Sieltä paljastui myös paljon koneistoa ja näkymä Turkkilaisen läpi. Muotoilun ansiosta esittelijä saattoi avata yleisölle jokaisen oven, ja niin säilyi vaikutelma oikeasta koneesta.[9]

Vasemmalla oleva koneisto ei ulottunut aivan perälle asti, kuten ei laatikkokaan alhaalla. Todellisuudessa ne olivat vain yhden kolmasosan levyisiä. Sisällä oli myös liukuva istuin, jolla sisällä oleva Turkkilaista pelin aikana ohjaava ihminen liikkui puolelta toiselle, kun koneen osia esiteltiin yleisölle. Liukuva istuin sai nuken koneiston asettumaan paikalleen, ja pöydän sisällä ollut ihminen oli paremmin piilossa. Sisällä oleva ihminen saattoi istua vedettävän laatikon jättämässä tilassa, jolloin hänen jalkansa eivät missään vaiheessa näkyneet.[10][11]

Shakkilauta pöydän päällä oli niin ohut, että siinä voitiin käyttää magneetteja. Joka shakkinappulan pohjassa oli pieni, mutta vahva magneetti. Samoin laudan alla roikkui narusta magneetteja. Kun nappulaa siirrettiin ruudulta toiselle, pöydän sisällä oleva magneetti nousi ja asettui paikalleen, jolloin sisällä oleva ihminen huomasi, mitä nappulaa liikutettiin ja minne.[12] Shakkilaudan alapuolella oli ruutujen kohdalla numerot yhdestä kuuteenkymmeneenneljään, mikä helpotti nappuloiden liikuttamisen huomaamista.[13]

Sisällä olevat magneetit aseteltiin niin, että ulkopuolella vaikuttavat magneettikentät eivät vaikuttaneet niihin. Kempelen antoikin usein suuren magneetin olla laudan sivulla näyttääkseen, että Turkkilainen ei käyttänyt magnetismia hyväkseen.[14]lähde tarkemmin?

Hämätäkseen epäilijöitä entistä enemmän Kempelen kuljetti Turkkilaisen mukana pientä puuarkkua muistuttavaa laatikkoa, jonka esittelijä asetti pöydälle.[1] Turkkilaisen myöhempi omistaja Johann Nepomuk Mälzel ei käyttänyt laatikkoa,[15] mutta Kempelen vilkuili laatikkoa kesken pelin vihjaten, että laatikko ohjasi jotakin shakkiautomaatin osaa.[1] Arveltiin esimerkiksi, että laatikolla oli yliluonnollisia kykyjä. Karl Gottlieb von Windisch kirjoitti vuonna 1784 kirjassaan Briefe über den Schachspieler von Kempelen nebst drey Kupferstichen die diese berühmte Maschine vorstellen, että "varsinkin eräs vanha rouva, joka ei ollut unohtanut hänelle lapsena kerrottuja tarinoita", meni istumaan ikkunan viereen, mahdollisimman kauas "pahasta hengestä", jonka hän uskoi hallitsevan Turkkilaista.[3]

Läpileikkaus Turkkilaisesta sellaisena kuin Racknitz sen uskoi olevan. Hän erehtyi sekä sisällä olevan ihmisen asennosta että automaatin mitoista.[8]

Turkkilaisen sisällä oli reikälevystä tehty shakkilauta, johon oli yhdistetty pantografin osien kaltaisia vipuja, joilla pystyi hallitsemaan nuken vasenta kättä. Pantografin metallinen osoitin liikkui sisäpuolella olevan shakkilaudan yllä liikuttaen samalla nuken vasenta kättä pöydän yläpuolella. Pöydän sisällä oleva ohjaaja pystyi liikuttamaan Turkkilaisen kättä ylös- ja alaspäin sekä vivusta kääntämällä avaamaan ja sulkemaan Turkkilaisen nyrkin niin, että se saattoi ottaa nappuloita käteensä. Ohjaaja näki työskennellä sisällä olevan kynttilän valossa. Kynttilän savu meni Turkkilaisen turbaanissa olevan tuuletusputken kautta ulos.[16] Jotkut osat aiheuttivat koneistolle ominaisia ääniä Turkkilaisen tehdessä siirtoja, mikä vahvisti vaikutelmaa oikeasta shakkiautomaatista. Turkkilaisen kasvon ilmeitä saattoi muuttaa.[17][18] Mälzel lisäsi Turkkilaiseen myöhemmin äänilaatikon, jonka avulla kone sanoi shakatessaan ”Échec!” ('shakki').[2]

Pöydän sisällä olevalla ihmisellä oli myös tarvikkeita, joilla hän pystyi pitämään yhteyttä Turkkilaista esittelevään henkilöön. Sivussa oli vastakkain ulko- ja sisäpuolella kaksi numeroilla varustettua pronssilevyä, jotka oli liitetty toisiinsa. Sisällä oleva ohjaaja saattoi pyörittää levyjä haluttuun numeroon ja viestitti näin esittelijälle.[19]

Näytökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkkilainen esiintyi ensi kerran vuonna 1770 Schönbrunnin linnassa puoli vuotta sen jälkeen kun Pelletier oli esitellyt magneettisia illuusioitaan. Kempelen esitteli hoville Turkkilaisen ja sen rakenteen paljastamatta kuitenkaan sen salaisuuksia. Jokaisen esityksen alussa Kempelen aloitti avaamalla edessä ja takana olevat ovet ja laatikon, ja yleisö sai tutkia Turkkilaista. Esityksen jälkeen Kempelen ilmoitti Turkkilaisen olevan valmis pelaamaan haastajaa vastaan.[9]

Kempelen ilmoitti aina, että Turkkilainen pelaisi valkeilla ja siten aloittaisi pelaamisen. Siirtojen välillä Turkkilaisen vasen käsi oli tyynyllä. Se pystyi nyökkäämään kahdesti, jos se uhkasi vastustajansa kuningatarta ja kolmesti, jos se shakkasi. Jos vastustaja teki laittoman siirron, Turkkilainen pudisti päätään ja siirsi nappulan takaisin alkuruutuun niin, että vastustajan oli tehtävä laillinen siirto.[20] Kirjailija Louis Dutens katseli Turkkilaista sen pelatessa muita vastaan, ja hän yritti huijata sitä ”tekemällä kuningattarella ratsun siirron, mutta mekaanista vastustajaani ei huijattu niin helposti; hän otti kuningattareni ja laittoi sen takaisin ruutuun, josta sen alun perin siirsin.”[21] Kempelen kannusti yleisöä tuomaan Turkkilaisen lähelle magneetteja, rautaesineitä ja muita magneettisia esineitä jotta varmistuisi, ettei se toiminut magneettien avulla. Ensimmäisenä Turkkilaista vastaan pelasi Itävallan hoviin kuulunut kreivi Ludwig von Cobenzl. Kreivi hävisi pelin, kuten muutkin haastajat. Katsojien mukaan shakkiautomaatti pelasi hyökkäävästi ja voitti vastustajansa yleensä puolessa tunnissa.[22]

Ratsun kierto sellaisena kuin Turkkilainen ratkaisi sen. Kyseinen ratkaisu on suljettu, joten sen voi aloittaa mistä tahansa ruudusta.[23]

Turkkilainen osasi pelaamisen lisäksi myös esittää kuuluisan shakkitehtävän ratsun kierron ratkaisun. Tehtävässä pelaajan pitää liikuttaa ratsua shakkilaudalla niin, että se käy jokaisessa ruudussa yhden kerran. Parhaillekin pelaajille tehtävä oli vaikea, mutta Turkkilainen osasi suorittaa sen mistä tahansa aloitusruudusta, sillä sisällä olevalla ohjaajalla oli kartta, johon oli merkitty tarvittavat siirrot.[23]

Turkkilainen pystyi myös viestimään katsojien kanssa kirjainlaudan avulla. Ohjaaja, jonka henkilöllisyys Kempelenin Schönbrunnin esityksen ajalta ei ole tiedossa,[24] osasi viestiä niin englanniksi, ranskaksi kuin saksaksikin. Dresdeniläinen matemaatikko Carl Friedrich Hindenburg piti kirjaa Turkkilaisen keskusteluista Leipzigissa ja julkaisi ne vuonna 1789 kirjassa Über den Schachspieler des Herrn von Kempelen und dessen Nachbildung. Keskustelunaiheisiin kuuluivat muun muassa Turkkilaisen ikä, siviilisääty ja toimintaperiaate.[25]

Euroopan-kiertue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinnostus Turkkilaista kohtaan lisääntyi Euroopassa ensiesityksen jälkeen. Kempelen ei kuitenkaan välittänyt siitä vaan halusi keskittyä muihin hankkeisiinsa. Hän ei suostunut esittelemään Turkkilaista, vaan valehteli varteenotettaville haastajille sen olevan korjattavana. Von Windisch kirjoitti eräässä vaiheessa, että Kempelen "kieltäytyi ystäviensä vetoomuksista eikä suonut uteliaille ihmisille kaikista maista kuuluisan koneen näkemisen mielihyvää".[26] Ensiesiintymistä seuraavalla vuosikymmenellä Turkkilainen pelasi vain yhtä vastustajaa vastaan, joka oli skotlantilainen aatelismies Robert Murray Keith. Pelin jälkeen Kempelen jopa purki Turkkilaisen.[27] Kempelen ei ollut tyytyväinen sen saamaan julkisuuteen. Hän olisi mieluummin työskennellyt höyrykoneiden ja ihmispuhetta tuottavien koneiden parissa.[1]

Pyhä Rooman keisari Joosef II määräsi 1781 Kempelenin rakentamaan Turkkilaisen uudelleen ja toimittamaan sen Wieniin Venäjän keisarin valtiovierailulle Paavali I:n ja tämän vaimon iloksi. Kempelen totteli, ja Turkkilaisen esiintyminen onnistui niin hyvin, että Paavali ehdotti sille Euroopan-kiertuetta. Kempelen suostui ehdotukseen vastahakoisesti.[28]

François-André Danican Philidor voitti pelin Turkkilaista vastaan Pariisissa 1793.

Turkkilainen aloitti Euroopan-kiertueensa 1783 huhtikuussa Ranskasta. Se esiintyi Pariisissa, jossa se hävisi pelin herttua Charles Godefroy de La Tour d’Auvergnelle. Turkkilainen pelasi useita vastustajia vastaan ja esiintyi monissa tilaisuuksissa.[29] Pariisin jälkeen se esiintyi Versailles'ssa, jossa sen menestys nosti esille vaatimuksia pelistä François-André Danican Philidoria vastaan. Philidoria pidettiin aikansa parhaana shakinpelaajana.[30] Turkkilainen siirtyi Café de la Régenceen, jossa se pelasi monia taitavia pelaajia vastaan, mutta hävisi monta kertaa, kunnes sille järjestettiin ottelu Philidoria vastaan Ranskan tiedeakatemiassa. Philidor voitti ottelun, mutta hänen poikansa huomautti, että hänen isänsä sanoi ottelua uuvuttavimmaksi koskaan pelaamistaan peleistä.[31] Viimeisen pelinsä Pariisissa Turkkilainen pelasi Benjamin Franklinia vastaan. Franklin toimi Yhdysvaltain Ranskan-suurlähettiläänä. Hänen tiedetään nauttineen pelistä Turkkilaisen kanssa, ja kone kiinnosti häntä koko hänen loppuelämänsä. Hänellä oli omassa kirjastossaan muun muassa Philip Thicknessen kirja The Speaking Figure and the Automaton Chess Player, Exposed and Detected.[32]

Pariisin-kiertueen jälkeen Kempelen siirsi Turkkilaisen Lontooseen, jossa sitä esiteltiin päivittäin viidestä šillingistä. Thicknesse, joka oli aikansa tunnetuimpia skeptikkoja, tutki konetta tarkoituksenaan paljastaa sen toimintaperiaate.[33] Vaikka Thicknesse arvosti Kempeleniä hyvin kekseliäänä miehenä,[1], hän piti Turkkilaista taitavana huijauksena, jota ohjasi sisällä oleva pieni lapsi. Hän sanoi Turkkilaisen olevan vain yksi monista mekaanisista huijauksista, joilla yleisöä petettiin.[34]lähde tarkemmin?

Oltuaan vuoden Lontoossa Kempelen matkusti Turkkilaisen kanssa Leipzigiin ja kävi matkalla monissa Euroopan kaupungeissa. Leipzigista hän jatkoi matkaa Dresdeniin, jossa Joseph Friedrich Freiherr von Racknitz tarkkaili Turkkilaista. Racknitz julkaisi oletuksensa sen toimintaperiaatteesta kirjassa Ueber den Schachspieler des Herrn von Kempelen, nebst einer Abbildung und Beschreibung seiner Sprachmachine. Turkkilainen jatkoi Amsterdamiin, minkä jälkeen Kempelenin väitetään saaneen Preussin kuninkaalta Fredrik II Suurelta kutsun Potsdamiin Sanssoucin linnaan. Tarinan mukaan Fredrik nautti Turkkilaisesta siinä määrin, että maksoi Kempelenille suuren summan saadakseen tietää automaatin salaisuuden. Tarinan mukaan Fredrik säilytti salaisuuden, mutta oli hyvin pettynyt saadessaan tietää, miten Turkkilainen toimi.[35] Tarina ei luultavasti ole totta, sillä Turkkilaisen ja Fredrikin ei tiedetä tavanneen. Ensimmäinen maininta on 1800-luvun alusta, jolloin Turkkilaisen väitettiin virheellisesti myös pelanneen Englannin kuningas Yrjö III:ta vastaan.[36] Turkkilainen pysyi luultavasti Schönbrunnin linnassa runsaat kaksikymmentä vuotta, kun Kempelen yritti viimeisinä vuosinaan myydä sitä. Kempelen kuoli 70-vuotiaana 26. maaliskuuta 1804.[37]

Mälzel ja kone

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kempelenin kuoleman jälkeen Turkkilainen ei esiintynyt ennen vuotta 1808, jolloin Kempelenin poika päätti myydä sen Johann Nepomuk Mälzelille, joka oli baijerilainen koneista ja mekaanisista laitteista kiinnostunut muusikko. Mälzel oli muun muassa patentoinut eräänlaisen metronomin. Mälzel oli yrittänyt ostaa Turkkilaista aiemminkin, mutta kauppa kariutui Kempelenin pyytämään 20 000 Ranskan frangin hintaan. Kempelenin poika myi Turkkilaisen 10 000 frangilla.[38]

Ostettuaan Turkkilaisen Mälzel tutustui sen toimintaan ja salaisuuksiin ja korjasi sen toimivaksi. Hänen tavoitteenaan oli tehdä siitä skeptikoille vielä monimutkaisempi ja suurempi haaste. Mälzelillä meni siihen kymmenen vuotta, mutta Turkkilainen esiintyi kuitenkin samalla kaiken aikaa. Merkittävin esiintyminen oli Napoleon I:lle.[39]

Napoleon saapui vuonna 1809 Schönbrunnin linnaan pelaamaan Turkkilaista vastaan. Silminnäkijöiden mukaan Turkkilainen teki kunniaa Napoleonin saapuessa, kun Mälzel oli viimeistelemässä sitä pelikuntoon. Tiedot ottelusta on julkaistu vuosien aikana useissa lehdissä ja artikkeleissa, joista monet ovat ristiriitaisia.[40] Bradley Ewartin mukaan Turkkilainen istui oman pöytänsä ääressä, ja Napoleonilla oli oma shakkipöytä köysillä rajatulla alueella, eikä hän saanut mennä Turkkilaisen alueelle. Mälzel kulki pöytien väliä edestakaisin tekemässä Turkkilaisen siirrot Napoleonin pöydällä ja Napoleonin siirrot Turkkilaisen pöydällä. Napoleon teki yllättäen aloitussiirron, vaikka normaalisti Turkkilainen aloitti aina pelin. Mälzel antoi kuitenkin pelin jatkua. Pian Napoleon teki laittoman siirron. Tämän huomattuaan Turkkilainen siirsi nappulan takaisin aloitusruudulleen ja peli jatkui. Napoleon teki toisenkin laittoman siirron, jolloin Turkkilainen vastasi poistamalla kyseisen nappulan laudalta ja jatkamalla omalla siirrollaan. Kun Napoleon yritti laitonta siirtoa kolmatta kertaa, Turkkilainen heilautti kättään pudottaen kaikki nappulat laudalta. Napoleon näytti huvittuneelta ja pelasi tämän jälkeen laitteen kanssa kunnollisen pelin. Hän joutui luovuttamaan pelin jo yhdeksännentoista siirron jälkeen.[41]lähde tarkemmin? Toisten versioiden mukaan Napoleon ei ollut tyytyväinen hävittyään koneelle. Toisen pelin aikana hänellä oli magneetti pöydällä, ja toisessa versiossa hän peitti Turkkilaisen kasvot ja vartalon šaalilla (hartiahuivi) estääkseen sitä näkemästä.[42]

Mälzel toi Turkkilaisen vuonna 1811 Milanoon näytteille Eugène de Beauharnais'lle, joka oli Venetsian prinssi ja Italian varakuningas. Beauharnais nautti automaatista niin paljon, että tarjoutui ostamaan sen. Pitkään tingittyään hän sai Turkkilaisen ostetuksi 30 000 frangilla, mikä oli kolme kertaa niin paljon kuin Mälzel oli maksanut siitä. Vuonna 1815 Mälzel palasi Beauharnais'n luo ostaakseen Turkkilaisen takaisin. He päätyivät sopimukseen, jonka mukaan Mälzel maksaisi Beauharnais'lle rahat takaisin tulevista esiintymispalkkioista, joita hän saisi esittäessään Turkkilaista ympäri Eurooppaa. Mälzel lupasi samalla, ettei vie Turkkilaista Euroopan ulkopuolelle.[43]

Johann Nepomuk Mälzelin ja Turkkilaisen Lontoon-esiintymisen lehti-ilmoitus.[44]

Ostettuaan Turkkilaisen toistamiseen Mälzel vei sen takaisin Pariisiin, jossa hän teki tuttavuutta monien Café de la Régencessä pelaavien huippupelaajien kanssa. Mälzel oli Ranskassa vuoteen 1818 asti, jolloin hän muutti Lontooseen. Lontoossa hän piti useita esityksiä niin Turkkilaisella kuin muilla koneillaankin. Mälzel sai Lontoossa paljon julkisuutta, ja hän jatkoi Turkkilaisen parantelua[45]. Lopulta hän lisäsi siihen äänilaatikon, jolloin Turkkilainen osasi shakatessaan sanoa Échec!.[46]

Mälzel vei Turkkilaisen vuonna 1819 pitkälle Britannian-kiertueelle. Esityksiin tuli monia uudistuksia. Mälzel muun muassa salli vastustajan pelata valkeilla, ja Turkkilainen saattoi antaa f-sotilaan tasoituksena vastustajalle. Tasoitus lisäsi kiinnostusta Turkkilaista kohtaan, ja siitä W. J. Hunneman innostui kirjoittamaan kirjan tasoituksella pelatuista peleistä.[47]lähde tarkemmin? Tasoituksesta huolimatta Turkkilainen voitti peleistään 45, hävisi kolme ja kaksi päättyi pattiin.[48]

Mälzel Amerikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mälzel ansaitsi hyvin esiintymisillään Turkkilaisen kanssa, mutta silti hän velkaantui, ja lopulta Beauharnais haastoi hänet oikeuteen maksamattomista veloista. Mälzel yritti myydä Turkkilaista maksaakseen velkojaan, mutta ei onnistunut, joten hän vei sen Yhdysvaltoihin. Vuonna 1826 hän avasi näyttelyn New Yorkissa. Sen maine kasvoi vähitellen, ja lehdissä ilmestyi tarinoita. Mälzel sai nimettömiä uhkauksia Turkkilaisen salaisuuden paljastamiseksi. Mälzelin suurin ongelma oli kunnollisen ohjaajan löytäminen Turkkilaisen sisään. Ennen Yhdysvaltojen matkaa hän oli opettanut tuntemattomaksi jäänyttä ranskalaista naista, mutta päätyi kutsumaan Turkkilaisen edellisen ohjaajan William Schlumbergerin takaisin. Mälzel maksoi Schlumbergerin matkan Yhdysvaltoihin. Ennen tämän saapumista Mälzel joutui suuren yleisön pettymykseksi rajoittamaan Turkkilaisen pelin vain loppupeleihin, sillä hänen senhetkinen ohjaajansa ei ollut tarpeeksi hyvä pelaaja.[49]

Schlumbergerin saavuttua Turkkilainen esiintyi Bostonissa. Mälzel levitti huhua, jonka mukaan New Yorkin shakinpelaajat eivät pystyneet pelaamaan kokonaisia pelejä ja että bostonilaiset pelaajat olivat merkittävästi parempia. Turkkilaisen esiintyminen oli menestys usean viikon ajan, minkä jälkeen se siirtyi Philadelphiaan kolmeksi kuukaudeksi. Sieltä Turkkilainen jatkoi Baltimoreen, jossa se pelasi useita kuukausia häviten muun muassa Charles Carrollille, joka oli yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Baltimoressa Mälzel kuuli, että kaksi veljestä oli rakentanut shakkia pelaavan koneen nimeltä Walker-shakinpelaaja. Mälzel huomasi kilpailevan automaatin ja yritti ostaa sen, mutta hänen ostoyrityksensä torjuttiin. Walkerkin kiersi useita vuosia pelaamassa, mutta se ei saavuttanut samanlaista kuuluisuutta kuin Turkkilainen.[50]

Mälzel jatkoi esityksiä Yhdysvalloissa vuoteen 1828 asti, jolloin hän palasi moneksi vuodeksi Eurooppaan. Hän jatkoi kiertuetta Yhdysvalloissa 1830-luvulla ja kävi Mississipillä ja Kanadassa asti. Virginian pääkaupungissa Richmondissa Turkkilaista tarkkaili kuuluisa kirjailija Edgar Allan Poe. Huhtikuussa 1836 ilmestynyt Poen essee Maelzel's Chess Player käsittelee Turkkilaista. Se on yksi tunnetuimmista Turkkilaista käsittelevistä kirjoituksista, vaikkakin siinä on virheellisiä oletuksia.[51]

Mälzel vei Turkkilaisen lopulta Kuubaan Havannaan. Schlumberger kuoli Kuubassa keltakuumeeseen, eikä Mälzelillä enää ollut koneelle ohjaajaa. Hän palasi apeana Turkkilaisen kanssa Philadelphiaan, joskin kävi Havannassa myöhemmin uudestaan. Mälzel kuoli 66-vuotiaana 1838 laivalla palatessaan Havannasta. Turkkilainen jäi laivan kapteenille.[52]

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mälzelin kuoleman jälkeen hänen monet koneensa, myös Turkkilainen, päätyivät hänen ystävänsä, liikemies John Ohlin käsiin. Ohl yritti huutokaupata Turkkilaista, mutta päätyi lopulta alhaisten tarjousten takia ostamaan sen itse 400 Yhdysvaltain dollarilla.[53] Vasta kun Edgar Allan Poen lääkäri ja Turkkilaisen ihailija, tohtori John Kearsley Mitchell Philadelphiasta lähestyi Ohlia, Turkkilainen vaihtoi omistajaa.[1] Mitchell perusti entistyskerhon ja alkoi kunnostaa Turkkilaista julkisia näytöksiä varten. Kunnostus valmistui vuonna 1840.[54]

Kun kiinnostus Turkkilaiseen kasvoi liian suureksi sen sijaintiin nähden, Mitchell kerhoineen lahjoitti sen Charles Willson Pealen mukaan nimetylle Pealen museolle. Turkkilainen esiintyi näytöksissä vielä harvakseltaan, mutta oli lähes unohduksissa, kunnes 5. heinäkuuta 1854 kansallisteatterista alkanut tulipalo levisi museoon ja tuhosi Turkkilaisen.[55] Mitchell uskoi kuulleensa liekkien läpi entisen ystävänsä niin usein toistamat sanat: Échec! Échec!!"[56]

Salaisuus paljastuu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkkilaisen toimintaperiaatteesta kirjoitettiin sen elinaikana useita kirjoja ja artikkeleita. Useimmat niistä olivat epätarkkoja ja sisälsivät virheellisiä oletuksia. Salaisuus paljastui vasta vuonna 1857 tohtori Silas Mitchellin artikkelisarjassa The Chess Monthly -lehdessä.[57] Mitchell kirjoitti, että ”yhtään salaisuutta ei ole koskaan pidetty niin hyvin kuin Turkkilaisen salaisuus. Yksikään arvaus tai selitys ei koskaan ratkaissut tätä viihdyttävää ongelmaa”. Kun Turkkilainen artikkelisarjan ilmestymisen aikana tuhoutui tulipalossa, Mitchell oli sitä mieltä, että "ei ollut enää syytä salata shakinpelaajilta ratkaisua tähän ikivanhaan arvoitukseen”.[56]

Philadelphia Sunday Dispatch -lehdessä julkaistiin vuonna 1859 William F. Kummerin kirje. Kummer oli työskennellyt Mitchellin kanssa Turkkilaisen ohjaajana. Hän paljasti vielä tuntemattoman salaisuuden: pöydän sisällä olleen kynttilän. Lyhdystä johti putki Turkkilaisen turbaaniin, josta savu pääsi pois. Savu naamioitiin lähellä olleen kynttelikön avulla.[58]

Myöhemmin, vuonna 1859, ilmestyi Littell's Living Agessa artikkeli, jonka väitettiin olevan ranskalaisen taikurin Jean Eugène Robert-Houdinin tarina Turkkilaisesta. Artikkeli vilisi virheitä päivämääristä puolalaiseen virkamieheen, jonka jalat oli amputoitu mutta jonka Kempelen pelasti ja salakuljetti laitteessa Venäjälle.[59]

Uusi artikkeli Turkkilaisesta ilmestyi vasta 1899, kun The American Chess Magazine julkaisi artikkelin Turkkilaisen ottelusta Napoleonin kanssa. Artikkeli perustuu pääasiassa edellisten artikkelien arviointiin, ja kunnollista artikkelia saatiin odottaa vuoteen 1947. Silloin Chess Review'ssa ilmestyi Kenneth Harknessin ja Jack Straley Battellin artikkeleita. Niissä kerrotaan Turkkilaisen koko tarina, ja laitetta havainnollistetaan uusilla kuvilla, jotka on tehty aikaisempien julkaisujen perusteella. Ernest Wittenbergin artikkelissa American Heritage -lehdessä 1960 esitetään uusia piirroksia, joista näkyy, kuinka ohjaaja istui pöydän sisällä.[60]

Vuonna 1945 ilmestyi Henry A. Davidsonin julkaisu A Short History of Chess, jossa puhutaan Turkkilaisesta. Se antaa paljon arvoa Poen esseelle, jossa kuitenkin esitetään väärä väite, että ohjaaja istui Turkkilaisen nuken sisällä eikä liukuvalla istuimella. Sama virhe on Alex G. Bellin kirjassa The Machine Plays Chess (1978), jossa väitetään, että ”ohjaaja oli koulutettu poika (tai todella pieni aikuinen), jolle ulkopuolella ollut shakinpelaaja olisi antanut ohjeita”.[61]

Turkkilaisesta julkaistiin useita kirjoja vielä 1900-luvun lopulla. Bellin kirjan lisäksi Charles Michael Carrollin The Great Chess Automaton (1975) keskittyy enemmän Turkkilaisen tutkimiseen. Bradley Ewartin Chess: Man vs. Machine (1980) käsittelee Turkkilaista muiden shakkia pelaavien koneiden lomassa.[62]

Vasta IBM:n shakkia pelaava tietokone Deep Blue, joka pystyi haastamaan maailman parhaat pelaajat, herätti uudestaan mielenkiintoa Turkkilaista kohtaan. Sen jälkeen ilmestyi kaksi kirjaa, Gerald M. Levittin The Turk, Chess Automaton (2000) ja Tom Standagen The Turk: The Life and Times of the Famous Eighteenth-Century Chess-Playing Machine (2002).[63][64][65] Turkkilainen sai lisää huomiota Deep Bluen kanssa vuoden 2003 dokumentissa Game Over: Kasparov and the Machine.[66]

Innoittajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ajeebin näytöksen mainos. Ajeeb oli Turkkilaisen innoittamana tehty samankaltainen huijaus.

Turkkilaisen menestys ja salaisuudet innoittivat monta uutta keksintöä ja matkittuja shakkiautomaatteja.[1] Niihin kuului esimerkiksi Ajeeb eli ”Egyptiläinen”, joka oli yhdysvaltalaisen Charles Hopperin rakentama jäljennös Turkkilaisesta. Ajeeb pelasi muun muassa Yhdysvaltain presidentti Grover Clevelandia vastaan 1885. Mephistoa taas sen omistaja väitti koneista kuuluisimmaksi. Todellisuudessa Mephisto ei menestynyt erityisemmin eikä ollut kuuluisa.[67][68][69]

Keksijä Edmund Cartwright kävi katsomassa Turkkilaista Lontoossa vuonna 1784. Automaatti kiehtoi häntä niin paljon, että hän myöhemmin pohti "onko vaikeampaa suunnitella kutomakone, kuin laite joka pystyy suorittamaan kaikki tuon monimutkaisen pelin vaatimat liikkeet". Cartwright patentoi kutomakoneen prototyypin vuoden kuluessa.[70] Keksijä Charles Wheatstone näki Turkkilaisen esiintymisen myöhemmin, kun Mälzel omisti sen. Hän myös näki osan Mälzelin puhekoneista, ja Mälzel esitteli niitä tutkijalle ja tämän teini-ikäiselle pojalle. Wheatstone lainasi Kempelenin kirjan puhekoneista Alexander Graham Bellille, joka silloin oli vielä keskenkasvuinen mutta patentoi myöhemmin puhelimen.[1]

New Yorkissa esitettiin vuonna 1845 näytelmä The Automaton Chess Player. Mainoksessa, kuten myös artikkelissa The Illustrated London News -lehdessä, väitettiin, että näytelmässä oli aito Kempelenin Turkkilainen, vaikka siinä oli oikeasti J. Walkerin tekemä kopio. Walker oli aikaisemmin rakentanut Walker-shakinpelaajan.[71]

Leonardo Torres y Quevedo rakensi vuonna 1912 El Ajedrecista -shakkikoneen, joka esiteltiin vuonna 1914 Pariisin maailmannäyttelyssä. El Ajedrecista oli ensimmäinen oikea shakkikone, ja se osasi pelata loppupelejä käyttäen sähkömagneetteja.[68]

Raymond Bernardin mykkäelokuva Le joueur d'échecs ('shakinpelaaja'; Ranska 1927) sisältää historiallista aineistoa Turkkilaisesta, mutta elokuva on kuitenkin fiktiota. Elokuvassa Baron von Kempelen on aatelinen Vilnasta. Hän rakentaa harrastuksenaan automaatteja. Hän auttaa nuorta puolalaista nationalistia pakenemaan venäläisiltä. Puolalainen sattuu olemaan ammattimainen shakinpelaaja, ja hän piiloutuu shakkiautomaattiin nimeltä Turkkilainen ylittääkseen Venäjän rajan. Juuri kun he ovat ylittämässä rajaa, Baron kutsutaan Pietariin esittelemään Turkkilaista Katariina II:lle. Kuten Napoleonkin, Katariina yrittää elokuvassa huijata Turkkilaista, joka kuitenkin vastaukseksi heittää nappulat maahan.[72]

Turkkilainen on innoittanut myös kaunokirjallisuutta. Vain muutamaa vuotta koneen tuhoutumisen jälkeen, vuonna 1849, Edgar Allan Poe julkaisi tarinan "Von Kempelen ja hänen keksintönsä".[73] Ambrose Biercen lyhyt tarina Moxon's Master julkaistiin vuonna 1909. Se on tarina shakkiautomaatista, joka muistuttaa Turkkilaista. Vuonna 1938 John Dickson Carr julkaisi The Crooked Hingen.[74] Se on suljetun huoneen arvoitus ja kuuluu hänen Tohtori Gideon Fell -etsiväsarjaansa.[75] Myös Gene Wolfen lyhyessä scifinovellissa "The Marvellous Brass Chessplaying Automaton" vuodelta 1977 esiintyy Turkkilaista muistuttava kone.[76] F. Gwynplaine MacIntyren tarina "The Clockwork Horror" vuodelta 2007 käsittelee Edgar Allan Poen kohtaamista Mälzelin shakkikoneen kanssa.[77] Turkkilaiseen viitataan myös televisiosarjassa Terminator: The Sarah Connor Chronicles, jossa rakennetaan shakkia pelaava tietokone Turkkilainen Turkkilaisen rakentaminen ja sen ensimmäiset vuodet ovat aiheena Robert Lohrin kirjassa Der Schachautomat] (Šakkiautomaatti suom. Riitta Virkkunen, WSOY, 2006). Kirja on kuitenkin osittain kuvitteellinen.

Filosofian alalla turkkilainen shakinpelaaja on tullut tunnetuksi allegoriana, jota saksalainen filosofi ja kirjallisuudentutkija Walter Benjamin käyttää kirjoituksessaan "Historian käsitteestä" (1940, teoksessa Messiaanisen sirpaleita, 1989, s. 177.). Mekaaninen shakinpelaaja vastasi "historiallista materialismia" ja koneiston sisälle piiloutunut rujo kääpiö "teologiaa". Historiallisen materialismin teoriakone kykeni Benjaminin mukaan päihittämään minkä tahansa vastustajan, jos se otti palvelukseensa itseensä kätkeytyvät uskonnollisen ajattelun jäänteet.

John Gaughan rakensi Turkkilaisen uudelleen.

Losangelesilainen taikurivälineiden valmistaja John Gaughan käytti 120 000 dollaria rakentaessaan oman versionsa Kempelenin koneesta. Työ kesti viisi vuotta, ja kone valmistui 1984.[78] Gaughanin laitteessa on Turkkilaisen alkuperäinen shakkilauta, joka ei tuhoutunut palossa, sillä sitä säilytettiin erikseen. Gaughanin koneen ensimmäinen julkinen esitys oli marraskuussa 1989 taikurien konferenssissa. Laitetta on esitelty paljon, mutta nykyisin sitä ohjaa shakkitietokone eikä sisälle piilotettu ihminen.[79]

Amazon.com julkaisi vuonna 2005 Amazon Mechanical Turkin. Se on maailmanlaajuinen internetsovellus, jonka Turkkilainen on innoittanut.[80][81]

Todistamaton, mutta hyvin todennäköinen oletus on, että Turkkilainen jätti jälkensä saksan kieleen. Saksan kielen idiomi einen Türken bauen (rakentaa Turkkilainen) ja türken (”tehdä turkkilaiset”) tarkoittavat huijaamista.[82]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjalähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Atkinson, George: Chess and Machine Intuition. Exeter: Intellect, 1998. ISBN 1871516447 (englanniksi)
  • Ewart, Bradley: Chess: Man vs. Machine. Lontoo: Tantivy, 1980. ISBN 049802167X (englanniksi)
  • Hankins, Thomas Leroy & Silverman, Robert J.: Instruments and the Imagination. Princeton, N.J.: Princeton University Press, 1995. ISBN 0691029970 (englanniksi)
  • Hsu, Feng-hsiung: Behind Deep Blue: Building the Computer that Defeated the World Chess Champion. Princeton, N.J.: Princeton University Press, 2002. ISBN 0691090653 (englanniksi)
  • Levitt, Gerald M.: The Turk, Chess Automaton. Jefferson, N. C.: McFarland & Company, 2000. ISBN 0786407786 (englanniksi)
  • Löhr, Robert: The Chess Machine. New York: Penguin Press, 2007. ISBN 1594201269 (englanniksi)
  • Rice, Stephen Patrick: Minding the Machine: Languages of Class in Early Industrial America. Berkeley: University of California Press, 2004. ISBN 0520227816 (englanniksi)
  • Standage, Tom: The Turk: The Life and Times of the Famous Eighteenth-Century Chess-Playing Machine. New York: Walker, 2002. ISBN 0802713912 (englanniksi)
  • Wood, Gaby: Living Dolls: a Magical History of the Quest for Mechanical Life. Lontoo: Faber and Faber, 2002. ISBN 0571178790 (englanniksi)

Internet-lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Jay, Ricky: The Automaton Chess Player, the Invisible Girl, and the Telephone. Jay's Journal of Anomalies, 2000, nro 4. (englanniksi)
  2. ↑ a b Poe, Edgar Allan: Maelzel's Chess-Player. Southern Literary Journal, huhtikuu 1836. Edgar Allan Poe Society. Viitattu 26.6.2008. (englanniksi)
  3. ↑ a b Karl Gottlieb von Windisch, Briefe über den Schachspieler von Kempelen nebst drey Kupferstichen die diese berühmte Maschine vorstellen tai Inanimate Reason tai A Circumstantial Account of that Astonishing Piece of Mechanism, M. de Kempelen's Chess-Player, Now Exhibiting at No. 9 Savile-Row, Burlington Gardens (Lontoo, 1784)
  4. ↑ Rice, Stephen Patrick: Minding the Machine: Languages of Class in Early Industrial America
  5. ↑ Tom Standage, The Turk: The Life and Times of the Famous Eighteenth-Century Chess-Playing Machine
  6. ↑ Mitat ovat Jay's Journalista, jossa ne oli esitetty puolen jalan tarkkuudella. Metrijärjestelmän mitat voidaan siis pyöristää lähimpään viidentoista sentin monikertaan. Jos mitat lasketaan viiden sentin tarkkuudella, pöytä oli noin 110×60×75 cm, ja shakkilaudan sivut olivat noin 45 cm pitkät.
  7. ↑ Standage, s. 24
  8. ↑ a b Standage, s. 88
  9. ↑ a b Standage, s. 24–27
  10. ↑ Standage, s. 195–199
  11. ↑ Randi, James: The fabulous automaton chess-player: How it worked and what happened to it James Randi Educational Foundation. Viitattu 28.6.2008. (englanniksi)
  12. ↑ Standage, s. 202
  13. ↑ Wittenberg, Ernest: Échec! 1960. American Heritage Magazine. Arkistoitu 22.12.2007. Viitattu 26.6.2008. (englanniksi)
  14. ↑ Hankins, Thomas Leroy & Silverman, Robert J.: Instruments and the Imagination
  15. ↑ Levitt s. 40
  16. ↑ Levitt, s. 147–150
  17. ↑ Standage, s. 27–29
  18. ↑ Atkinson, George: Chess and Machine Intuition s. 15–16
  19. ↑ Standage, s. 203–204
  20. ↑ Levitt, s. 17
  21. ↑ Louis Dutens, kirjeestä, joka julkaistiin Le Mercure du France -lehdessä Pariisissa lokakuun 1770 tienoilla. Kirje käännettiin myöhemmin englanniksi ja julkaistiin uudelleen Gentleman's Magazine -lehdessä. Suomennos on Levittin kirjasta.
  22. ↑ Standage, s. 30
  23. ↑ a b Standage, s. 30–31
  24. ↑ Standage, s. 204–205
  25. ↑ Levitt, s. 33–34.
  26. ↑ Standage, s. 37
  27. ↑ Standage, s. 36–38
  28. ↑ Standage, s. 40–42
  29. ↑ Standage, s. 44–45
  30. ↑ Standage, s. 49
  31. ↑ Levitt, s. 26
  32. ↑ Levitt, s. 27–29
  33. ↑ Levitt, s. 30–31
  34. ↑ Philip Thicknesse, The Speaking Figure and the Automaton Chess Player, Exposed and Detected (Lontoo, 1794).
  35. ↑ Levitt, s. 33–37
  36. ↑ Standage, s. 90–91
  37. ↑ Levitt, s. 37–38
  38. ↑ Levitt, s. 38–39
  39. ↑ Levitt, s. 30
  40. ↑ Standage, s. 105–106
  41. ↑ Ewart, Bradley Chess: Man vs. Machine (Lontoo: Tantivy, 1980).
  42. ↑ Levitt, s. 39–42
  43. ↑ Levitt, s. 42–43
  44. ↑ Levitt, s. 45
  45. ↑ Levitt, s. 45–48
  46. ↑ Standage, s. 125
  47. ↑ Hunneman, W. J.: Chess. A Selection of Fifty Games, from Those Played by the Automaton Chess-Player, During Its Exhibition in London, in 1820 (1820).
  48. ↑ Levitt, s. 49
  49. ↑ Levitt, s. 68–69
  50. ↑ Levitt, s. 71–83
  51. ↑ Levitt, s. 83–86
  52. ↑ Levitt, s. 87–91
  53. ↑ Levitt, s. 92–93
  54. ↑ Levitt, s. 94–95
  55. ↑ Levitt, s. 97
  56. ↑ a b Mitchell, Silas Weir "The Last of a Veteran Chess Player," The Chess Monthly, tammikuu 1857
  57. ↑ Levitt, s. 236
  58. ↑ Levitt, s. 150
  59. ↑ Levitt, s. 151
  60. ↑ Levitt, s. 151–152
  61. ↑ Levitt, s. 153
  62. ↑ Levitt, s. 154–155
  63. ↑ Hsu, Feng-hsiung: Behind Deep Blue: Building the Computer that Defeated the World Chess Champion
  64. ↑ The Turk, Chess Automaton mcfarlandpub.com. Arkistoitu 15.10.2006. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  65. ↑ The Turk: The Life and Times of the Famous Eighteenth-Century Chess-Playing Machine walkerbooks.com. Arkistoitu 31.12.2006. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  66. ↑ Game Over: Kasparov and the Machine, ohjaus: Vikram Jayanti, 2003
  67. ↑ Imitations: Jay, "The Automaton Chess Player, the Invisible Girl, and the Telephone.
  68. ↑ a b Ramón Jiménez: The Rook Endgame Machine of Torres y Quevedo 20.7.2004. ChessBase. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  69. ↑ Mephisto. International Chess Magazine, syyskuu 1885. (englanniksi)
  70. ↑ Levitt, s. 31–32
  71. ↑ Levitt, s. 241–242
  72. ↑ Maureen Furniss, "Le Joueur d'Echecs/The Chess Player" (arvio)," The Moving Image 4, no. 1, Spring 2004, s. 149–151
  73. ↑ Sova, Dawn B.: Edgar Allan Poe: A to Z. New York: Checkmark Books, 2001. ISBN 081604161X Wikisource Tarina Wikisourcessa (viitattu 14.6.2008). (englanniksi)
    Suomeksi teoksessa Poe, Edgar Allan: Kootut kertomukset, s. 939–994. Suomentanut Jaana Kapari. 3. painos 2007. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-017-2
  74. ↑ Mystery of the Month 31. lokakuuta 1938. Time. Arkistoitu 21.7.2013. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  75. ↑ S. T. Joshi: John Dickson Carr: A Critical Study. Bowling Green Press, 1990. (englanniksi)
  76. ↑ Terry Carr (toimittaja), Universe 7. Doubleday, 1977
  77. ↑ James Robert Smith & Stephen Mark Rainey (toim.), Evermore, Arkham House, 2007; uudelleenjulkaisu: Stephen Jones (toimittaja), The Mammoth Book of Best New Horror, Carroll & Graf, 2007
  78. ↑ Levitt, s. 243
  79. ↑ Standage, s. 216–217
  80. ↑ FAQ: What is Amazon Mechanical Turk? Amazon.com. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  81. ↑ Katharine Mieszkowski: I make $1.45 a week and I love it Salon.com. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  82. ↑ Bastian Sick: Wie baut man einen Türken? Spiegel Online. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Löhr, Robert: Šakkiautomaatti. (suom. Riitta Virkkunen) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31822-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Turkkilainen&oldid=22817156”