Wesley Newcomb Hohfeld

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wesley Newcomb Hohfeld (8. elokuuta 1879 Oakland, Kalifornia – 21. lokakuuta 1918 Alameda, Kalifornia[1]) oli yhdysvaltalainen oikeusteoreetikko. Hän toimi professorina Stanfordin yliopistossa ja Yalen yliopistossa.

Hohfeldin koko tuotanto käsittää vain kymmenen artikkelia vuosien 1909 ja 1917 välillä[2], mutta häntä on tästä huolimatta pidetty amerikkalaisen analyyttisen oikeusteorian merkittävimpänä hahmona.[3] Hänet tunnetaan etenkin klassikon aseman saavuttaneesta oikeudellisiin peruskäsitteisiin nojaavasta oikeussuhdeanalyysista, josta on tullut olennainen osa länsimaista oikeusteoriaa ajatuksellisen kirkkautensa, yleispätevyytensä ja valtaisan selitysvoimansa ansiosta.[2] Osoituksena Hohfeldin panoksesta tieteenalansa kehitykseen, hänen mukaansa on nimetty Yalen yliopiston oikeusfilosofian professuuri (Wesley Newcomb Hohfeld Professor of Jurisprudence).[4]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wesley Newcomb Hohfeld syntyi taiteelliseen älymystöperheeseen.[5] Hänen isänsä oli saksalainen maahanmuuttaja, pianonsoiton opettaja Edward Hohfeld. Äiti oli nimeltään Rosalie Hillebrand.[1] Hohfeld kävi high schoolin San Franciscossa, jossa hänet havaittiin erinomaiseksi oppilaaksi.[5] Hän suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon[6] Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä[5], jossa hänet palkittiin kultamitalilla saavutettuaan korkeimman arvosanan kaikilta kursseiltaan[1], ja Bachelor of Laws -tutkinnon[6] Harvardin yliopistossa[5], jossa hän valmistui arvosanalla Cum laude vuonna 1904 ja toimi opiskelujen ohessa Harvard Law Reviewin toimituskunnassa[5].

Valmistuttuaan Hohfeld avusti lyhyen aikaa Harvard Law Schoolin oikeustieteen professori John Chipman Grayta, kunnes sai 1904 luvan harjoittaa lakia Kalifornian osavaltion tuomioistuimissa. Hän aloitti juristina San Franciscossa Morrison, Cope and Brobeckilla, mutta vaihtoi jo 1905 akateemiseen uraan Stanfordin yliopistossa.[1] Hohfeld toimi Stanfordin yliopiston Stanford Law Schoolissa opettajana vuosina 1905–1907[6], apulaisprofessorina vuosina 1907–1909[7][8] ja professorina vuosina 1909–1914[9][10]. Vuonna 1914 hän siirtyi toimimaan professorina Yalen yliopiston Yale Law Schoolissa, jossa hän toimi kuolemaansa asti vuonna 1918[5].

Hohfeld kuoli 21. lokakuuta 1918 vasta 39-vuotiaana siskonsa kotona Alamedassa influenssan aiheuttamaan endokardiittiin.[1]

Hohfeldin oikeussuhdeanalyysi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hohfeld esitteli kuuluisan oikeussuhteiden analyysinsa artikkeleissaan Some Fundamental Legal Conceptions as Applied in Judicial Reasoning (1913) ja Fundamental Legal Conceptions as Applied in Judicial Reasoning (1917), jotka koottiin postuumisti yhdessä joidenkin muiden Hohfeldin kirjoitusten kanssa teokseen Fundamental Legal Conceptions as Applied in Judicial Reasoning and Other Legal Essays (1919).[11] Hohfeldin teorian vahvuutena on pidetty sen kykyä mahdollistaa huomattava tarkkuus ja yksiselitteisyys oikeudellisten kysymysten analyysissa, ja sen on katsottu soveltuvan eri oikeudenaloilla, valtionsisäisessä ja kansainvälisessä oikeudessa, eri oikeuskulttuureissa ja jopa oikeustieteen ulkopuolella esimerkiksi moraalisen ja poliittisen diskurssin analyysiin.[12][13] Hohfeldin analyysin juuret ovat John Austinin ja Jeremy Benthamin oikeusajattelussa.[14][15] Hohfeldin teoriaa ovat hyödyntäneet lajaasti etenkin monet englanninkieliset oikeustieteilijät ja -teoreetikot, kuten H. L. A. Hart ja John Finnis. Monet juristit ovat myös kehitelleet Hohfeldin analyysia edelleen, mutta Hohfeldin alkuperäinen systeemi on kuitenkin yhä huomattavasti tunnetumpi kuin suurin osa sen "kilpailijoista".[16] Suomessa Hohfeldin analyysia ovat hyödyntäneet esimerkiksi Simo Zitting omistajan oikeusaseman analyysissa[11] sekä Heikki Karapuu ja Martin Scheinin perus- ja ihmisoikeusjuridiikassa[17].

Hohfeldin analyysin tavoitteena on osoittaa, kuinka juristit käyttävät oikeudellisia termejä epämääräisesti ja epäselvästi. Esimerkiksi käsite "oikeus" ilmaisussa "A:lla on oikeus tehdä X" voi tarkoittaa hyvin erilaisia asioita.[11] Hohfeldin analyysissa kaikkia kahden tai useamman henkilön välisiä oikeussuhteita kuvataan kahdeksan oikeudellisen peruskäsitteen avulla. Nämä peruskäsitteet muodostavat käsitepareja siten, että kullakin käsitteellä on korrelaatti eli vastine ja vastakohta.

Peruskäsitteet ja niiden vastine- ja vastakohtaparit
vastine vastakohta
oikeus tai vaade (eng. claim right) velvollisuus ei-oikeus
vapaus (eng. liberty, privilege) ei-oikeus velvollisuus
velvollisuus (eng. duty) oikeus vapaus
ei-oikeus (eng. no-right) vapaus oikeus
valta (eng. power) sidonnaisuus kyvyttömyys
immuniteetti eli koskemattomuus (eng. immunity) kyvyttömyys sidonnaisuus
sidonnaisuus tai vallanalaisuus (eng. liability) valta immuniteetti
kyvyttömyys (eng. disability) immuniteetti valta

Oikeudellisten peruskäsitteiden merkitys voidaan ilmaista seuraavalla tavalla.

  • Jos A:lla on oikeus vaatia, että B tekee teon X, niin B:llä on velvollisuus tehdä teko X ja A:lla ei ole ei-oikeutta koskien sitä, tekeekö B teon X.[18]
  • Jos A:lla on vapaus olla tekemättä tekoa X, niin B:llä on ei-oikeus koskien sitä, tekeekö A teon X, ja A:lla ei ole velvollisuutta tehdä teko X.[18]
  • Jos A:lla on valta muuttaa oikeussuhdetta X, jossa B on osapuoli, niin B:llä on sidonnaisuus, että A voi muuttaa oikeussuhdetta X, ja A:lla ei ole kyvyttömyyttä muuttaa oikeussuhdetta X.[19]
  • Jos A:lla on immuniteetti koskien B:n kykyä muuttaa oikeussuhdetta X, jossa A on osapuoli, niin B:llä on kyvyttömyys muuttaa oikeussuhdetta X ja A:lla ei ole sidonnaisuutta, että B voi muuttaa oikeussuhdetta X.[19]

Hohfeldin oikeudelliset peruskäsitteet voidaan ryhmitellä kahteen ryhmään siten, että ensimmäisten neljän käsitteen kohdalla on kyse käyttäytymisnormeista ja jälkimmäisten neljän kohdalla on kyse kompetenssinormeista. Ensimmäisessä käsiteryhmässä on siis kyse siitä, onko jokin teko käsketty, kielletty vai sallittu, kun taas toisessa käsiteryhmässä on kyse siitä, miten jollain teolla voidaan muuttaa oikeussuhdetta.[20][21][22] Oikeudelliset peruskäsitteet edustavat oikeudellisen analyysin pienimpiä mahdollisia yksiköitä, kun taas käytännön juridiikan käsitteet, kuten perusoikeudet, ovat useista oikeudellisista peruskäsitteistä koostuvia isompia kokonaisuuksia.[23]

Hohfeldin mukaan oikeussuhteiden osallisina ovat aina ihmiset. Hän katsoi, että myös yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt voidaan redusoida ihmisyksilöiden välisiksi suhteiksi, jolloin kyseisiä kollektiiveja ei tarvitse ottaa huomioon analyysissa.[24]

Julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hohfeld, Wesley Newcomb & Cook, Walter Wheeler (toim.): Fundamental Legal Conceptions, As Applied in Judicial Reasoning and Other Legal Essays. New Haven: Yale University Press, 1919. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hohfeld, Wesley Newcomb: Some Fundamental Legal Conceptions: As Applied in Judicial Reasoning. Yale Law Review, marraskuu 1913. Artikkelin verkkoversio. (pdf) (englanniksi)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fiorito, Luca: John R. Commons, Wesley N. Hohfeld and the Origins of Transactional Economics. UNIVERSITŔ DEGLI STUDI DI SIENA, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 21.4.2009).[vanhentunut linkki]
  • Kangas, Urpo (päätoim.): Oikeustiede–Jurisprudentia: Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuosikirja XXVIII 1995. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino, 1995.
  • Kirkwood, Marion R.; Owens, William B.: A Brief History of the Stanford Law School, 1893-1946. Stanford Law School, 1961. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 21.4.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kurki, Visa: Analytiikan puolesta: Hohfeldin kehikosta perusoikeuksien aikakaudella. Lakimies, 2015, nro 3-4, s. 434–458.
  • Mattila, Heikki E.S. (päätoim.): Encyclopædia Iuridica Fennica VII: Oikeuden yleistieteet. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1999.
  • Niemi, Matti Ilmari: Hohfeld ja oikeuksien analyysit. Rovaniemi: Lapin Yliopistopaino, 1996.
  • Tuori, Kaarlo: Käsitelainopin itsepuolustus. Lakimies, 2002, nro 7-8, s. 1295–1320.
  • Twining, William: General Jurisprudence: Understanding Law from a Global Perspective. Cambridge: Cambridge University Press, 2009.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Wellman, Carl: Wesley Newcomb Hohfeld 215, E. Chestnut Street. 21.10.2007. Viitattu 21.4.2009. (englanniksi)
  2. ↑ a b Niemi 1996 s. 1
  3. ↑ Twining 2009 s. 49
  4. ↑ Faculty > Jules L. Coleman Yale Law School. Yalen yliopisto. Arkistoitu 25.11.2011. Viitattu 21.4.2009. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f Fiorito 2008 s. 4
  6. ↑ a b c Kirkwood, Owens 1961 s. 19
  7. ↑ Kirkwood, Owens 1961 s. 22
  8. ↑ Kirkwood, Owens 1961 s. 23
  9. ↑ Kirkwood, Owens 1961 s. 24
  10. ↑ Kirkwood, Owens 1961 s. 27
  11. ↑ a b c Kurki 2015 s. 436
  12. ↑ Kurki 2015 s. 435
  13. ↑ Twining 2009 s. 52-53
  14. ↑ Kangas (päätoim.) 1995 s. 95
  15. ↑ Niemi 1996 s. 15
  16. ↑ Kurki 2015 s. 434-435
  17. ↑ Tuori 2002 s. 1309
  18. ↑ a b Kurki 2015 s. 437
  19. ↑ a b Kurki 2015 s. 439
  20. ↑ Mattila (päätoim.) 1999 s. 1080-1081
  21. ↑ Kangas (päätoim.) 1995 s. 93-94
  22. ↑ Kurki 2015 s. 441
  23. ↑ Kurki 2015 s. 440
  24. ↑ Kurki 2015 s. 443

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Wesley_Newcomb_Hohfeld&oldid=22321212”