Yhdysvaltain kauppalaivasto
Yhdysvaltain kauppalaivasto (engl. United States Merchant Marine) käsittää Yhdysvaltain yksityisomistuksessa olevat kauppalaivat. Sen tehtävänä on rahdin ja matkustajien kuljetus. Sota-aikana se on laivaston alaisuudessa ja sitä käytetään joukkojen ja tarvikkeiden kuljettamiseen kriisialueille. Vuonna 2006 sillä oli palveluksessaan 69 000 henkilöä ja 465 laivaa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltain vapaussodassa merirosvot häiritsivät brittien huoltoyhteyksiä Yhdysvaltain itärannikolla ja valtamerellä. Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain kauppalaivasto menetti 733 alusta ja 8 651 merimiestä.
Kansainvälisen merenkulkujärjestön jäsenenä Yhdysvallat on mukana useissa merenkulkua säätelevissä sopimuksissa.
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain kauppalaivasto.