Zbrutšin jumalankuva

Zbrutšin jumalankuva Krakovan arkeologisessa museossa vuonna 2013.

Zbrutšin jumalankuva tai Zbrutšin idoli (ukr. Збручанський ідол, Збручанський Світовид, Збруцький ідол, Zbrutšanskyi idol, Zbrutšansky Svitovyd, Zbrutškiyi idol) tai Zbrutšin kivijumala on Länsi-Ukrainassa Zbrutšjoesta löytynyt slaavilaisen esikristillisen kulttipalvonnan kohteena ollut reliefiveistoksilla että kaiverruksilla koristeltu ja useita pakanajumalia edustava monoliittinen kiviobeliski tai –patsas.

Tämä oletettavasti 800- tai 900-luvulla valmistettu ja Bogytin pakanallisen jumaluudenopin pyhäkköön pystytetty muinainen epäjumalanpatsas piilotettiin tai se joutui veden varaan kristinuskon hyväksynnän jälkeen 900-luvun loppupuolen Ukrainassa. Joidenkin lähteiden mukaan paikallisesta kalkkikivestä veistetty Zbrutšin jumalankuva seisoi Bogyt-vuorella 1200-luvun alkuun asti. Tämä muinainen muistomerkki löydettiin elokuussa vuonna 1848 kuivuudesta kärsineestä Zbrutšjoesta Ternopilin alueella lähellä Sokolikha-vuorta noin kahden kilometrin päässä entisestä pyhäköstä. Tätä veistosta voidaan laskea yhdeksi ensimmäiseksi slaavilaiseksi taiteellisesti korkeatasoisesti toteutetuksi jumalankuvaksi.

Vuonna 1851 kiviveistos kuljetettiin Krakovan arkeologiseen museoon, missä sitä säilytetään edelleen. Alkuperäisenkokoinen kopio nelikasvoisesta pakanajumalasta on asennettu Kiovaan, myös puistoon lähellä Wawelin linnaa Krakovassa ja Ternopilin paikallishistorialliseen museoon. Kiovassa sisäasiainministeriön päärakennuksen edessä seisoneen kopion tuhoamisesta uutisoi ”Ukrajina moloda”-niminen sanomalehti maaliskuussa vuonna 2013.

Zbrutšin idolia pidetään slaavilaisen muinaistaiteen ja -kivenveiston muistomerkkinä.

Patsaan löytyminen

Kuivuuden ja vedenpinnan jyrkän laskun seurauksena kesällä vuonna 1848 Zbrutšjoesta lähellä Lytškivtsin (ukr. Личківці) kylää Husjatynin piirissä oli alkanut näkyä kivinen pää paikasta, johon luultavasti lähes alkuperäisessä kunnossa patsas joenrantojen kuluessa oli pudonnut. Toisaalta joissakin lähteissä väitetään, että silloisen rajavartiolaitoksen itävaltalaiset sotilaat ensimmäisinä havaitsivat muinaisen nelikasvoisen patsaan, joka myöhemmin sai nimen "Zbrutšin jumalankuva” ja jota kutsuttiin myös Zbrutšin tai Zbrutškyi-idoliksi. Toisaalta jotkut lähteet pitävät löytäjinä lapsipaimenia, jotka huomasivat tämän isolla hatulla kruunatun kivipilarin, juoksivat kylään ja kertoivat siitä aikuisille. Vasta sen jälkeen huhut kivipilarista Zbrutšissa saavuttivat Itävallan rajavartijat, jolloin yksi niistä hyppäsi veteen tarkistaakseen, oliko se todella veistos tai hukkunut mies. Jolloin se osoittautui nelikasvoiseksi lähes kolmemetriseksi kivipatsaaksi, joka oli kauttaaltaan peitetty sekä koho- että kaiverretuilla kuvilla. Myöhemmin kyläläiset raahasivat löydön rantaan kolmen härän tai kolmen tai useiden härkäparien avulla. Härkien siirtäessä patsasta pois vedestä kuului ääni, ikään kuin kivitolpan alaosa syvällä joen uomassa olisi katkennut. Historioitsijoiden mukaan "pilarin pohjassa oleva murtuma osoitti, että alaosa, luultavasti laattajalusta, jolla patsas oli seisoinut ja jossa oli myös kuvia, oli jäänyt Zbrutšjokeen." Koska veistos löytyi merkittävän hyväkuntoisena, saattoi olettaa, että muinainen epäjumalanpatsas poistettiin varovasti paikaltaan ja piilotettiin maan alle lähellä joenrantaa.

Löytymisen jälkeen patsasta säilytettiin kyläherran kartanossa ja lopulta se makasi Lvivistä kotoisin olleen maanomistajan ja amatööritaidehistorioitsijan Mieczysław Ludwik Potockin pihalla. Suojellakseen tätä muinaisesinettä tuholta ja väärinkäytöltä, kreivi lähetti 15. marraskuuta 1850 muistomerkkiä kuvanneen kirjeen Krakovan tiedeseuraan. Kirjeessään hän kutsui veistosta "pakanajumalan Svetovidin idoliksi". Kreivi oli päättänyt luovuttaa patsaan Krakovan arkeologiselle museolle ja sinne se kärryillä toimitettiin viisi viikkoa kestäneen matkan päätteeksi 12. toukokuuta eli pääsiäisenä vuonna 1851. Lehdistö kirjoitti laajasti pakanajumalankuvan saapumisesta ja uskovaiset leimasivat sen antikristukseksi, joka pitäisi hukuttaa. Seitsemän vuoden ajan veistos oli esillä koko yleisölle Jagellon yliopiston kirjaston salissa. Joidenkin lähteiden mukaan elokuussa v. 1858 muistomerkki siirrettiin Lubomirskin palatsiin ja vuoteen 1950 saakka se ei ollut esillä ollenkaan. Joidenkin mukaan vuonna 1860 Krakovan tiedeseura sai uuden rakennuksen, jonka arkeologisista näyttelyistään Maailmankuva-niminen koostui tunnetuista slaavilaisista epäjumalankuvista. Niistä Zbrutšin kivijumalaa pidettiin täydellisimpinä slaavilaisista pakanaidoleista. Patsaassa on edelleen tunnistuslaatta: "Svitovid Zbrutšista. Löytyi Itä-Puolasta."

Patsaan kuvaus

Arkeologisten ja kirjallisten lähteiden mukaan muinaiset slaavit tekivät useimmiten puisia jumalten patsaita ja antoivat niille ihmisen ulkonäön. Jumalia ja pappeja kuvattiin ilman sotilaallisia ominaisuuksia. Zbrutšin taiteellisesta nelikasvoisesta idolista ainutlaatuisen tekee se, että tämä jumalankuva on veistetty piipitoisesta harmaasta kalkkikivestä. Patsas on koko pituudeltaan peitetty erilaisilla pintareliefeillä, jotka joskus vaihtuvat kaiverruksiksi. Idolin yläosa on koristeltu pyöreällä päähineellä, jonka päälle on käännetty kohoreunus, ja sen alapuolella on neljät kasvot, joista kahdet ovat suurempia ja kahdet pienempiä. Yhteisen hatun alle on veistettyinä slaavilaiset ylimmät jumalat Lada, Mokoš, Perun ja Dažbog. Oletetaan, että toisaalta jumalten kasvojen katse neljään eri suuntaan ylläpitää heidän kaikkialla luonnossa olemisen ajatusta tai mm. pahuuden kantajina pidettyjen "pahojen tuulien" puhaltamista niin pohjoisesta, etelästä, lännestä kuin idästä. Toisaalta nämä antropomorfiset kuvat yhdistettyinä yhden päähineen alle tarkoittavat yhdessä luomisen ikuisuutta, elämän ja kehityksen voittamattomuutta.

Tutkijat jakavat 267 senttimetriä eli melkein kolme metriä korkean, poikkileikkaukseltaan lähes neliön muotoisen (29x32 cm) ja tonninpainoisen idolin kolmeen vaakasuoraan rakenneosaan tai kerrokseen, jotka heijastavat pakanaslaavien ajatusta maailmankaikkeuden kolmesta tasosta. Tutkijoiden mielestä alempi taso symboloi maanalaista tuonpuoleista jumaluutta, keskimmäinen ihmisten maallista ja ylempi jumalien taivaallista maailmaa. Tasoista ylempi on 160, keskimmäinen 40 ja alin 67 senttimetrin korkuinen. Idolissa on näin ollen 12 erillistä nelikulmaista tahkoa, joista yksi alimmalla tasolla olevista on tyhjä, kun taas muut 11 kukin sisältää yhden kuvan. Idolin merkityksellisiä veistoksia ovat kuvia ihmishahmoista. Yli puolitoista metriä pitkien naispuolisten jumalten, sormusta pitelevän Ladan ja sarvea kantavan Mokošin alapuolelle on kaiverrettu naishahmoja selvästi erottuvine rintoineen. Toinen naisista on kuvattu yhdessä lapsensa kanssa. Vierekkäisten, hevosella ja salamamiekalla varustautuneen Perunin ja Dažbogin, jolla on vaatteissaan aurinkomerkki, alapuolella on miesfiguureja.

Jumalien käsien asento kaikissa kuvioissa on hyvin hieraattista eli papillista ja samoin identtistä: oikea käsi nostettuna rinnalle ja vasen käsi laskettuna vatsalle. Yleensä hahmot ovat pukeutuneet samanlaisiin pitkähihaisiin paitoihin, joissa on leveä vyö, ja joiden alta näkyvät kaavamaisesti kuvatut paljaat, lyhyet ja melko ohuet jalat. Kuten muinaisina aikoina yleensä, ihmiset on kuvattu neljä kertaa pienempinä taivaan ja kolme kertaa pienempinä maanalaisia jumalia. Myös ihmisten vaatteet ovat pitkiä, mutta ilman vyötä, ja heitä on kuvattu ojennetuin käsin aivan kuin he pyörisivät itäslaavilaisessa pakanallisessa horovod-nimisessä ympyrätanssissa.

Lopuksi haavemaisinta, alempaa tasoa edustavat kuvat hädin tuskin rajatusta viiksekkäästä miehestä ja sen sivuilla kahdesta samanlaisesta, joilla on pienemmät kasvot. Kolmesta kaksi on polvistuneina, ja he yhdessä ikään kuin kohotetuilla käsillään ylläpitäisivät ylempiä rakenneosia. Joskin kuvanveistäjä on kuvannut vain yhtä jumalaa etupuolelta, esittänyt hänen torsostaan profiili- ja kasvoista kokokuvan. Tässä useimmiten arvellaan kuolleiden maanalaista valtakuntaa ja karjankasvatusta suojeleva jumalaa Velesta olevan kuvattuna perustana sille, jolla maailma rakenteeltaan lepää. Tai voi olettaa, että kääntöpuolella on joko aurinkojumala Khors, tuulten jumala Stribog tai arvoituksellinen Tšernobog. Tuskin havaittavissa olevan ympyrän, jossa on kuusi sädettä, arvellaan kertovan maanalaisesta sekä pimeydestä että auringosta.

Veistoksen eri osissa on säilynyt jälkiä mineraalipunaisesta maalista, mikä viittaa siihen, että se on alun perin maalattu punaiseksi. Punaiseksi maalatun Zbrutš-idolin kolmen kerroksen ja neljän kasvoreliefin koostumus saattoi symboloida elämän, lisääntymispotenssin ja hedelmällisyyden ajatusta. Oletettavasti idoli on jaettu kolmeen horisontaaliseen osaan ja siten siihen on koodattu vuoden kaksitoista kuukautta. Epäjumalten neljät kasvot yhdistettiin neljään vuodenaikaan. Joidenkin mukaan taiteilija on pyrkinyt välittämään ylemmän tason taivaankappaleiden levollisuutta, keskellä olevien ihmisten avuttomuutta ja alemmalla tasolla olevien kasvoilla näkyvää vihaa ja raivoa. Joidenkin mukaan Zbrutšin kivijumalanveistoksen loi puolalainen runoilija Tymon Zaborowski vuosina 1822–1823 työskennellessään keskeneräiseksi jääneen runoteoksensa ”Bojan”in ja erityisesti julkaisemattoman runollisen näytelmänsä Umwitin parissa. Zaborovski saattoi jälkimmäisen valmistuttua vuonna 1823 määrätä puutarha- ja puistoveistospatsaana käytössä olleen "idolin" hukutettavaksi Zbrutšjokeen.

Monomahin kruunu

Löytynyttä Zbrutšin kiviveistosta verrattiin välittömästi Rügensaarella sijaitsevan Arkonin temppelin polabia äidinkielenään puhuvien slaavien korkeimpaan epäjumalan Svantovitin esikuvaan, jota Saxo Grammaticus luonnehti nelikasvoisena ja runsaudensarvi kädessään. Zbrutšin idolia pidettiin kuitenkin Svantovitia paljon arkaaisempana ja teologisempana, koska sen tetraedrisen luonteen epäiltiin liittyneen ihmisten muinaisiin, itse asiassa jopa neoliittikauden ideoihin välttämättömyydestä suojella itseään "kaikilta neljältä puolelta" tai siihen uskoon, että jumaluuden voiman pitäisi levitä kaikkiin neljään maailmankaikkeuden suuntaan.

Saksilainen historioitsija Helmold nimitti "Slaavilaisten kronikassaan" (lat. 'Chronica Slavorum') ukrainalaisittain Zbrutšansky Svetovidiksi kutsuttua idolia "jumalien jumalaksi". Useimpien tutkijoiden mukaan Ternopilskassa vuonna 1848 Zbrutšista löytynyt patsas kuvaa jumalaa, joka symboloi maailmankaikkeuden henkisyyttä. Sen isohko pyöreä päähine edustaa hengellisessä merkityksessä pienennettyä taivasta tai symboloi taivaan korkeinta Rod-jumaluutta, joten se on koettu useimpien pakanajumalten ehdottomaksi attribuutiksi. Siitä kehittyi myös varhaisen luokkayhteiskunnan tärkein tuntomerkki, jonka avulla korkeimman valtiovallan saattoi tunnistaa. Koska hatun symboliikka liittyi muinaiseen maailmankuvaan ylimmän voiman olemuksesta, juuri itäslaavilaiset ruhtinaat tai suuriruhtinaat alkoivat käyttää tätä esinettä oletettavine pyhine ominaisuuksineen näyttääkseen ihmisten silmissä taivaan hallitsijoilta. Hattu oli suvun symboli ja sillä oli tärkeä rooli erityisesti häärituaaleissa. Tämän perinteen voima oli niin suuri, että vielä myöhempinä ajanjaksoina joitakin itäslaavilaisia hallitsijoita kruunattiin ei kruunulla, kuten länsimaailma teki, vaan erityisellä kupolin muotoisella Monomah-hatulla.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zbrutšin jumalankuva Wikimedia Commonsissa

• Zbruch idol Encyclopeia of Ukraine (englanniksi)