Siirry sisältöön

Huomensynty (runo)

Wikiaineistosta
Huomensynty

Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen


Suviaamusta juopunut kammio on,
tuoll’ uudin kuin ruusuista lunta!
Näin hullua, viehkeää unta,
kun havahduin, olin kahleeton!
Kukat kurkkivat ikkunan takaa,
terät tuoksuvat syreenin,
sinisilkissä patjoina makaa
joku syyttään iloisin.
Kesän kelta ja kultainen
siniseinillä kammion välkkyy,
ja ulkona soi ja helkkyy
häälaulut peippojen.
Pihamaalla kartanon, kujilla saa
joka kärpänen, itikka lentää,
arin kukkanen norolta entää
ihanuuteen kamarin, salinkin saa!
Minull’ ilot on Murheitten Herran:
monen kyynelen kuivata saan,
povin täysin riemuita kerran
ja tuhlata anteja maan!
Vain onnea puhjetkoon
nyt sirkkalehdistä aamun.
Kevät eteen hautojen haamun
käy käskijän asentoon.
Kuin vasta nyt syntyneet jäsenes,
kuin laulujen pesä on rinta,
meren suolassa karaistu pinta,
surun meressä karaistu sydämes.
Suvi tulvii ikkunan takaa,
sylinannit aurinko suo,
ei vereni vanha, ei vakaa,
se päivää yksin nyt juo.
Vetojuhtani elpynyt
ikisuota jo kartanon raivas,
sydän taannoin kuin tiili, ties taivas,
kuin vaahteran siemen nyt!


Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.