Tunnustus

Tunnustus Kirjoittanut Heinrich Heine

Hämäräinen lankes ehtoo,

hurjemmin kohisi meri,

ma istuin rannalla, katsoin

kisaa aaltojen valkeain.

Mun rintani paisui niinkuin vuoksi

ja kuin koti-ikävä mieleni täytti,

sua kaipasin, kuva armas,

mi ympärilläni liikut,

mua kaikkialla mi huudat,

kaikkialla, kaikkialla,

pauhussa tuulen, kuohussa aallon

ja huokauksiss’ oman rinnan.

Ma kaislalla hennolla kirjoitin santaan:

»Agnes, ma rakastan sua!»

Mut vyöryivät pahat aallot

yli tunnustukseni vienon

ja pyyhkivät pois sen.

Kaisla, sa hauras, hiekka, sa häilyvä,

vierivä aalto, nyt enää usko en teitä,

jo taivas tummuu, jo järkeni sammuu

ja kourin vankoin korvesta Turjan

ma hongan tempaan

ja kastan sen

tulikitaan Etnan ja leimuavalla

näin jättien kynällä

kirjoitan kannelle taivaan synkän:

»Agnes, ma rakastan sua!»

Joka yö on loistava siellä

ikiliekissä lempeni kirjoitus

ja kaikki kasvavat polvet

noita lukevat riemuiten taivahan sanoja:

»Agnes, ma rakastan sua!»

Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.