Siirry sisältöön

taata

Wikisanakirjasta
Katso myös: Taata

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

taata (9)

  1. (vanhahtava) isä
  2. (vanhahtava) isoisä
    Taata on mummia viisi ja puoli vuotta nuorempi.

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi taata taatat
genetiivi taatan taatojen
(taatain)
partitiivi taataa taatoja
akkusatiivi taata;
taatan
taatat
sisäpaikallissijat
inessiivi taatassa taatoissa
elatiivi taatasta taatoista
illatiivi taataan taatoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi taatalla taatoilla
ablatiivi taatalta taatoilta
allatiivi taatalle taatoille
muut sijamuodot
essiivi taatana taatoina
translatiivi taataksi taatoiksi
abessiivi taatatta taatoitta
instruktiivi taatoin
komitatiivi taatoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo taata-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • taata Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

[muokkaa]

taata (73-D) (taivutus[luo])

  1. sitoutua, yleensä kirjallisesti, vastaamaan joistakin velvoitteista; mennä takuuseen jostakin, vastata
    YK-sotilaat takaavat turvallisuuden.
  2. sitoutua maksamaan jkn lainana nostama summa

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈtɑ̝ːt̪ɑ/
  • tavutus: taa‧ta (ta‧a‧ta)

Etymologia

[muokkaa]

sanan taka- vartalosta taa- ja suffiksista -ta, toisaalta sanaa on pidetty myös muinaisruotsin sanasta taka "ottaa (omistukseensa), vaatia, asettaa takuu" vähintäänkin vaikutusta saaneena, ellei jopa omaperäiseen taka-vartaloon sulautuneena lainana

Käännökset

[muokkaa]
Nämä käännökset on merkitty korjattaviksi.

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • taata Kielitoimiston sanakirjassa