tuima
Suomi
[muokkaa]Adjektiivi
[muokkaa]tuima (10) (komparatiivi tuimempi, superlatiivi tuimin) (taivutus [luo])
- ankara, raju
- Pohjoisesta käy tuima tuuli.
- vihainen, äkäinen
- tuima katse
- (murteellinen, länsimurteissa) voimakasmakuinen, hyvin suolainen
- (murteellinen, itämurteissa) vähäsuolainen, suolaton, mauton
- Onpa tämä keitto tuimaa.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: [ˈtuimɑ]
Tavutus
[muokkaa]- tavutus: tui‧ma
Liittyvät sanat
[muokkaa]tuimailmeinen, tuimailmeisyys, tuimakatseinen
Yhdyssanat
[muokkaa]Vastakohta
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Tuima. Kotimaisten kielten keskus
Viro
[muokkaa]Adjektiivi
[muokkaa]tuima
- (taivutusmuoto) yksikön genetiivimuoto sanasta tuim
- (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta tuim
- (taivutusmuoto) yksikön aditiivi- eli lyhyt illatiivimuoto sanasta tuim
Huomautukset
[muokkaa]- Vaikka kirjoitusasu on sama, partitiivi- ja aditiivimuotojen ääntämys eroaa genetiivimuodosta: ensimmäinen tavu on kvantiteetiltaan pidempi ja jälkimmäinen lyhentynyt ja sen vokaali kvaliteetiltaan hieman redusoitunut.