Payroll Accounting 2013 Bieg 23rd Edition Solutions Manual

Payroll Accounting 2013 Bieg 23rd

Edition Solutions Manual
Full download link at: https://testbankbell.com/product/payroll-accounting-2013-bieg-
23rd-edition-solutions-manual/
CHAPTER
2

Learning Objectives
After studying this chapter, students should be able to:
1. Explain the major provisions of the Fair Labor Standards Act.
2. Define hours worked.
3. Describe the main types of records used to collect payroll data.
4. Calculate regular and overtime pay.
5. Identify distinctive compensation plans.
Contents
Chapter 2 outline:
LEARNING OBJECTIVES
THE FAIR LABOR STANDARDS ACT
Coverage
Enterprise Coverage
Individual Employee Coverage
Employer
Employee
Employees of a Corporation
Domestics
Partnerships
Statutory Employees
Statutory Nonemployees
Wages
The Minimum Wage

Paying Less than the Minimum Wage

State Laws
Paying a “Living Wage”
Tips
Workweek
Overtime Hours and Overtime Pay
Visit TestBankBell.com to get complete for all chapters
 Exceptions to Overtime Hours and Overtime Pay Provisions
Compensatory Time Off
Exemptions from FLSA Requirements
White-Collar Workers

© 2013 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part. 2–1
2–2 Chapter 2 Payroll Accounting 2–2

Test of Exemption
Salary Basis
Blue-Collar Workers
Equal Pay Act
Child-Labor Restrictions
Nonfarm Occupations
Agricultural Occupations
Certificate of Age
Penalties
Areas Not Covered by the FLSA
DETERMINING EMPLOYEE’S WORK TIME
Principal Activities
Clothes-Changing Time and Wash-Up
Travel Time
Idle Time
Waiting Time
Rest Periods and Coffee Breaks
Meal Periods
Taking Work Home
Sleep Time
Training Sessions
Doctor’s Appointments
Preliminary and Postliminary Activities
Fractional Parts of an Hour
Absences
Tardiness
RECORDS USED FOR TIMEKEEPING
Time Sheets
Time Cards
Computerized Time and Attendance Recording Systems
Next Generation
Touch-Screen Technology
Internet
Biometrics
IVR
METHODS OF COMPUTING WAGES AND SALARIES
Time Rate
Calculating Overtime Pay
Converting Weekly Wage Rates to Hourly Rates

© 2013 Cengage ©Learning.

2013 Cengage
All Rights
Learning.
Reserved.
All Rights
May notReserved.
be scanned,
Maycopied
not be or
scanned,
duplicated,
copied
or posted
or duplicated,
to a publicly
or posted
accessible
to a publicly
website,
accessible
in whole website,
or in part.in whole or in part.
 Another random document
un-related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Karhu
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this ebook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will
have to check the laws of the country where you are located before using
this eBook.

Title: Karhu
Pila yhdessä näytöksessä

Author: Anton Pavlovich Chekhov

Translator: Reino Silvanto

Release date: April 22, 2023 [eBook #70616]

Language: Finnish

Original publication: Finland: Yrjö Weilin, 1908

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARHU ***

KARHU

Pila yhdessä näytöksessä

Kirj.

ANTON TSHEHOV

Suomentanut

R. W. S. [Reino Silvanto]

Näytelmäkirjasto 46

Helsingissä, Yrjö Weilin, 1908

HENKILÖT:

HELENA PAPPINEN, tilanomistajatar, nuorenpuoleinen leskirouva,

jolla on kuoppaset poskissa.
YRJÖ RAUHALA, keski-ikäinen tilanhaltija.
LUUKKAS, rva Pappisen palvelija.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Näyttämö:

Vierashuone leskirouva Pappisen maatilalla. Perällä ja vasemmalla ovi.

Oikealla ikkuna, jonka edessä on pöytä tuolineen. Vasemmalla etualalla
sohva, pöytä, tuoleja ja perällä naisten kirjoituspöytä peilineen.

Rva Pappinen (surupuvussa, istuu sohvalla katsellen hartaasti valokuvaa)

ja Luukkas.

LUUKKAS. Tuo ei ole oikein, hyvä rouva… Te vaan saatatte itsenne

turmioon. Sisäkkö ja kyökkipiika lähtivät marjoja poimimaan. Kaikki, joilla
henki on, iloitsevat olemassa olostaan, vieläpä kissakin ymmärtäen mikä on
hauskaa, hiipii pihalla lintuja vaanien, Mutta te istutte vaan päiväkaudet
kamarissanne aivan kuin luostarissa ajattelematta ensinkään huvituksia.
Niin, todellakin! Kun tarkemmin muistelen, niin on siitä jo kokonainen
vuosi kulunut, kun rouva viimeksi kävi kylässä.
 PAPPINEN. Enkä minä milloinkaan enää mene… Ja miksen? Siksi, että
elämäni on jo loppuun kulunut. Miesvainajani makaa haudassa ja minä olen
myöskin hautautunut neljän seinän sisään. Me olemme molemmat kuolleet!

LUUKKAS. Siinä se nyt on! Tuota ei todellakaan kannattaisi kuunnella.

Niin, miesvainajanne makaa haudassa, mutta se oli Jumalan tahto,
levätköön hän rauhassa. . Koska rouva nyt on surrut häntä aikansa, niin
siinä kyllin, sillä liika on aina liikaa. Eihän koko ikäänsä voi itkeä ja käydä
surupuvussa. Kuoli minunkin akkani kerran. Minä surin, itkin kuukauden
päivät ja siinä kylliksi. Sitä pitempiin ruikutuksiin ei akkani olisi maksanut
vaivaa. (Huokaa) Te olette unohtanut kaikki naapurinne, hyvä rouva. Ette
mene minnekään, ettekä ota vieraita vastaan. Pyydän anteeksi, kun sanon,
että me elämme kuin hämähäkit näkemättä armaan päivän kirkasta valoa.
Minun kestipukunikin ovat hiiret syöneet aivan rikki. Ja toista olisi, jollei
löytyisi kunnon ihmisiä, vaan kun koko seutu on täynnä herttaista
herrasväkeä. Nykyään majailee Nuottalahdella rykmentti, jonka upserit ovat
niin koreita, että silmää häikäsec. Ja leirissä on joka perjantai-ilta tanssiaiset
ja joka päivä soittaa sotilassoittokunta. Oi, rouva-kulta! Niin nuori ja
kaunis, maitoinen ja vertevä kun vielä olette, tulisi vain nauttia elämästä…
Kauneutta ei ole koko ijäksi suotu! Kun vuosikymmen on vielä vierähtänyt,
niin tekee jo mielenne kuoputella riikinkanasena upseri-herroja
lumotaksenne, vaan silloin se on jo oleva myöhäistä.

PAPPINEN (Päättävästi). Minä pyydän vielä kerran, ettet milloinkaan

enää puhuisi tästä! Sinä tiedät, että mieheni kuoltua minun elämäni menetti
kaiken arvonsa. Sinusta näyttää kuin minä vielä eläisin, mutta se ainoastaan
näyttää siltä. Minä olen tehnyt pyhän lupauksen, etten enää eläessäni jätä
tätä surupukuani enkä kamariani. Kuuletko nyt? Nähköön hänen varjonsa
kuinka minä häntä rakastan. Niin, minä tiedän, ettei se ole sinulle mikään
salaisuus, kuinka hän usein menetteli väärin minua kohtaan, oli julma,
vieläpä uskotonkin, mutta minä olen uskollinen aina hautaan asti ja näytän
hänelle kuinka osaan rakastaa. Tuolla puolen hautaa on hän näkevä minut
samanlaisena kuin olin hänen kuolemaansa…

LUUKKAS. Mutta miksi te oikeastaan noin puhutte? Jospa nytkin

menisitte puutarhaan kävelemään tai käskisitte valjastaa Topin tai Jättiläisen
ja ajaisitte naapureille vieraihin.

PAPPINEN. Ah! (Itkee).

LUUKKAS. Rouva hyvä! Mitä nyt? Herran tähden!

PAPPINEN. Hän piti Topista niin tavattomasti! Aina hän ajoi sillä
vieraihin mennessä. Kuinka hän ajoi kauniisti! Kuinka hänen olentonsa oli
suloinen, kun hän pingotti ohjaksia! Muistatko? "Topi". "Topi"! Käske
tänään Topille antaa enemmän kauroja kuin tavallisesti.

LUUKKAS. Kyllä, kyllä!

(Kova soitto).

PAPPINEN (Vavahtaen). Kuka se on? Sano, etten ota ketään vastaan!

LUUKKAS. Ymmärrän. (Menee perälle).

TOINEN KOHTAUS.

Rva Pappinen (yksin).

PAPPINEN (Katsellen valokuvaa). Nyt sinä näet, kuinka minä osaan

rakastaa ja antaa anteeksi… Minun rakkauteni sammuu vasta silloin kun
minun sydän-parkani lakkaa sykkimästä. (Hymyilee läpi kyynelten). Etkä
sinä edes häpeä? Minä, rakkaani, sinun uskollinen vaimosi, olen
hautautunut kamariini ja olen sinulle uskollinen aina hautaan asti, etkä sinä
ensinkään häpeä, minun pikku mörököllini. Sinä petit minut, teit ikäviä
kohtauksia, jätit minut viikkokausiksi yksin kotiin…

KOLMAS KOHTAUS.

Rva Pappinen ja Luukkas.

LUUKKAS (Tulee levotonna). Rouva hyvä, siellä eräs kysyy teitä.

Tahtoo tavata…

PAPPINEN. Sanoithan sinä, että mieheni kuoleman jälkeen en ota ketään

vastaan?

LUUKKAS. Sanoin. Mutta hän ei ota kuullakseen, vaan sanoo, että on

kovin tärkeää asiaa…

PAPPINEN. Mi-nä en o-ta vastaan!

LUUKKAS. Minä sanoin hänelle, mutta se piru alkoi haukkua ja

tunkeutui vaan sisään. Hän on jo ruokasalissa…

PAPPINEN. Hyvä! Päästä sisään se moukka!

LUUKKAS (Menee perälle).

PAPPINEN. Kuinka tuskastuttavia ihmiset saattavat olla! Mitä he

minulta tahtovat? Miksi pitää heidän häiritä minun rauhaani? (Huokaa). Ei,
nähtävästi minun todellakin täytyy mennä luostariin. (Miettien). Niin,
luostariin…

NELJÄS KOHTAUS
Rva Pappinen, Luukkas ja hra Rauhala.

RAUHALA (Tulee. Luukkaalle). Senkin tolvana… paukutat siinä

suutas… Aasi! (Huomaa rva Pappisen; arvokkaasti). Hyvä rouva, minulla
on kunnia esittäytyä: entinen tykkiväen luutnantti, maatilan omistaja Yrjö
Rauhala! Olen pakotettu häiritsemään teitä hyvin tärkeän asian johdosta…

PAPPINEN (Antamatta kättä). Mitä te tahdotte?

RAUHALA. Teidän mies-vainajanne, jonka minulla oli kunnia tuntea, jäi

minulle kahdessa vekselissä kaksi tuhatta kolme sataa markkaa velkaa.
Koska nämä huomenna laukeevat pankkiin maksettaviksi, niin minä
pyytäisiin teitä, hyvä rouva, maksamaan minulle rahat nyt.

PAPPINEN. Kaksi tuhatta kolme sataa… Mistä hän jäi teille velkaa?

RAUHALA. Hän osti minulta kauroja.

PAPPINEN (Huoahtaen, Luukkaalle). Niin, älä sinä Luukkaa, unohda

sanoa, että antavat Topille yhden mitan kauroja enemmän kuin tavallisesti.

LUUKKAS (Menee).

PAPPINEN (Rauhalalle). Jos miesvainajani on jäänyt teille velkaa, niin

on selvää, että minä sen maksan. Mutta, suokaa anteeksi, tänään ei minulla
ole liikoja rahoja. Ylihuomenna palaa pehtorini kaupungista kotiin ja silloin
minä käsken hänen maksaa teille kuuluvat rahat, mutta nyt en minä voi
toivomustanne täyttää. Sitäpaitsi on tänään tasan seitsemän kuukautta
mieheni kuolemasta, joten olen siinä mielentilassa, etteivät raha-asiat voi
minua huvittaa.

RAUHALA. Ja minä olen nyt siinä mielentilassa, että ellen minä

huomenna voi maksaa vekseleitäni, niin täytyy minun jalat pystyssä lentää
piipun kuutta ilmaan. Minun maatilani merkitään ulos-otettavaksi!

PAPPINEN. Ylihuomenna saatte rahanne.

RAUHALA. Mutta minä en tarvitse rahoja ylihuomenna, vaan jo

huomenna.

PAPPINEN. Anteeksi, mutta tänään en voi teille maksaa.

RAUHALA. Enkä minä voi odottaa ylihuomiseen.

PAPPINEN. Mutta kun nyt juuri ei satu olemaan, niin ei ole!

RAUHALA. Ettekö siis voi maksaa?

PAPPINEN. En voi…

RAUHALA. Hm!… Onko se viimeinen sananne?

PAPPINEN. On, viimeinen.

RAUHALA. Viimeinen? Ehdottomasti?

PAPPINEN. Ehdottomasti.

RAUHALA. Kiitän nöyrimmästi! Kirjoittakaa se muistiin. (Kohauttelee

olkapäitään). Ja sitten vielä tahdotaan, että olisin kylmäverinen!
Kunnallisverojen kantaja kohtasi minut vastikään tiellä ja kysyi: "miksi te
yhä olette vihoissanne, herra Rauhala?" Hyvänen aika, kuinka en minä
suuttuisi? Minun täytyy saada rahat vaikka silmästä. Lähdin kotoa jo eilen
aamuhämärissä, ajoin kaikkien velallisteni luona eikä yksikään heistä
maksanut velkaansa! Silloin suutuin kuin rakki, olin yötä, niin piru ties
missä, — eräässä juutalais-kapakassa lähellä sitä tavallista
ryyppypaikkaa… Viimein tulen tänne aina seitsemänkymmenen virstan
päähän kotoa toivoen vihdoinkin saavani, mutta minulle kestitetäänkin
"mielentiloja"! Enkö siitä jo suuttuisi?

PAPPINEN. Minä luulen sanoneeni teille selvällä kielellä, että kun

pehtori tulee kaupungista, niin silloin saatte.

RAUHALA. Minä en tullut pehtorin, vaan teidän luoksenne! Mitä pirua

— anteeksi vaan — teidän pehtorinne minuun kuuluu!

PAPPINEN. Anteeksi, hyvä herra; mutta minä en ole tottunut tuollaiseen

puheeseen ja käytöstapaan. Minä en teitä enää kuuntele. (Menee nopeasti
vasemmalle).

VIIDES KOHTAUS

Hra Rauhala (yksin).

RAUHALA. Hyvänen aika! Mielentila!… Seitsemän kuukautta sitten on

hänen miehensä kuollut! Ja tuleeko minun maksaa vekselit vai ei? Niin,
minä kysyn: tuleeko maksaa vai ei? No niin, miehenne on kuollut, sitten se
mielentila ja kaikellaiset konstit… Pehtori — piru hänet periköön — on
matkustanut jonnekin. Entä mitä minun tulee tehdä? Lentääkö ilmapallolla
velkojain luota vai mitä? Tai juosta päin seinää, että luutkin menevät
muruiksi? Tulen Pippurisen luo — ei ole kotona, Rajuheimo on mennyt
piiloon, Kanasen kanssa jouduin hurjaan sanasotaan ja olin jo lennättää
hänet ulos ikkunasta, Kasvanen makasi kuumeessa ja tätä vaivaa —
mielentila. Ei yksikään veijari maksa! Ja tämä kaikki johtuu siitä, että olen
heitä liiaksi hemmotellut, että olen akka, nahjus, rääsy! Olen ollut heille
aivan liian hienotunteinen! Mutta vartokaapas! Kyllä minä vielä näytän!
Piru vieköön, nyt ette enää laske leikkiä kanssani! Tähän istun (Istuu)
törröttämään siksi kun hän maksaa! Brrr!… Kuinka minua sapettaa!
Kiukusta väräjävät pienimmätkin verisuonet selkänahassa ja henkeäni
oikein ahdistaa… Hyi, hyvä jumala, oikein on paha ollakseni! (Huutaa).
Mies hoi!

KUUDES KOHTAUS.

Hra Rauhala ja Luukkas.

LUUKKAS (Tulee). Mitä tahdotte?

RAUHALA. Tuo minulle kaljaa tai vettä!

LUUKKAS. (Menee).

RAUHALA. Jaa-a! On siinäkin järkeä! Toinen tarvitsee rahoja vaikka

silmästä kiskoen ja on jo valmis hirteenkin menemään, mutta tämä vaan ei
maksa, sillä, nähkääs, hän on siinä mielentilassa, etteivät raha-asiat voi
häntä huvittaa. Se on sitä akkaväen turnyyri-järkeä! Senpätähdén en minä
koskaan ole mielelläni puhunut naisten kanssa, enkä tule sitä vastedes
tekemäänkään. Minusta on helpompaa istua vaarallisella ruutitynnörillä
kuin keskustella naisten kanssa. Brrr! Kylläpäs tuo roikale minut suututti,
koska kylmät väreet kulkevat pitkin selkänahkaani! Minun ei tarvitse kuin
kaukaa nähdä noita pullollisia olentoja, kun tunnen pohkeissa suonenvetoa.
Eikä silloin auta muu kuin huutaa apua.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Hra Rauhala ja Luukka».

LUUKKAS (Tulee ja tarjoo vettä). Rouva on sairas eikä ota vastaan.

RAUHALA. Mene hiiteen!

 LUUKKAS (Menee).

RAUHALA. Sairas eikä ota vastaan! Eikä tarvitsekaan. Olkoon vaan

vastaanottamatta. Mutta minä jään tänne istumaan siksi kun antaa rahat. Jos
hän on viikon sairas, niin istun minä viikon täällä. Jos on vuoden, — istun
minä vuoden… Kyllä minä nyt vaan omani otan, rouva-kulta. Minua ei
sinun syvä surusi liikuta, eikä edes nuo kuoppaset poskissa. Kyllä ne
tiedetään! (Huutaa ikkunasta ulos) Simooni, riisu hevoset valjaista! Ei täältä
niin pian lähdetäkään! Minä jään tänne! Sano tallirengille, että antaa
kauroja hevosille! Senkin nauta, kuu olet antanut vasemman hevosen
sekaantua ohjaksiin! (Matkii). Eihän tuo mittaan tie! (Luonnollisesti). Kyllä
minä näytän pian mitä se tekee! (Menee ikkunan luota). Oih!… tavattoman
kuuma, kukaan ei maksa velkaansa, nukuin huonosti yön ja sitten vielä tuo
musta nunna ja hänen mielentilansa. Päätäni särkee. Jos ottais ryypyn
murheesen? Olkoon menneeksi! (Huutaa). Hei, tänne!

LUUKKAS (Tulee). No, mitä nyt taas?

RAUHALA. Tuoppas ryyppy viinaa!

LUUKKAS. (Menee)

RAUHALA. Uh! (Istuu, katselee itseään). Eikös niitä! Muhkea mies,

vaikka on vain tomussa, saappaat savessa, naama pesemättä, tukka
kampaamatta, jakku täynnä oljen poroa. Armollinen emäntä luuli minua
roistoksi, mutta luulkoon vaan… (Haukottelee). Onhan se ehkä hieman
epäkohteliasta ilmaantua tällaisessa kunnossa vieras-huoneesen, mutta…
viis siitä. Enhän minä ole täällä vieraissa, vaan karhumassa, eikä ole sanottu
millaisessa puvussa karhun tulee olla…

LUUKKAS (Tulee ja tarjoaa ryypyn). Paljon te sentään suotte itsellenne,

armollinen herra.
 RAUHALA (Äkäsesti). Mitä?

LUUKKAS. Minä… en minä mitään… minä vaan…

RAUHALA. Tiedätkö ketä puhuttelet? Pidä sitten suus kiinni!

LUUKKAS (Erikseen). Vieköön piru sen pahuksen meitä kiusaamasta.

(Menee).

RAUHALA. Aih! Kuinka olen vihanen! Niin vihanen, että koko

maailman mäsäksi hieroisin. Kovin on paha ollakseni!… (Huutaa). Mies,
hoi!

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Rva Pappinen ja Rauhala.

PAPPINEN (Tulee silmät alas luotuina). Armollinen herra,

yksinäisyydessäni olen minä jo aikoja sitten vieraantunut ihmisääniä
kuulemasta enkä siis voi kärsiä huutoja. Pyydän sentähden hartaasti, älkää
häiritkö minun rauhaani!

RAUHALA. Maksakaa rahani ja minä heti korjaan luuni.

PAPPINEN. Sanoinhan minä teille jo aivan selvällä kielellä: nyt ei

minulla ole vapaita rahoja, odottakaa ylihuomiseen.

RAUHALA. Minulla oli kunnia sanoa yhtä selvällä kielellä: minä en

tarvitse rahoja ylihuomenna, vaan tänään. Ellette tänään minulle maksa,
täytyy minun huomenna hirttää itseni.

PAPPINEN. Mutta mitä minun tulee tehdä sitten, kun minulla ei ole
rahaa? Tämä on kerrassaan kummallista!
 RAUHALA. Te ette siis heti maksa? Ette?

PAPPINEN. En Voi…

RAUHALA. Siinä tapauksessa jään minä tänne siksi kun maksatte.

(Istuutuu). Te maksatte siis ylihuomenna? Hyvä! Minä istuskelen täällä
ylihuomiseen. (Hypähtää ylös) Minä kysyn teiltä: tuleeko minun maksaa
vekselini vai ei?… Vai ajatteletteko, että laskisin leikkiä?

PAPPINEN. Hyvä herra, pyydän, älkää huutako! Tämä ei ole talli!

RAUHALA. Minä en kysy teiltä tallista, vaan siitä, tuleeko minun

maksaa vekselini vai ei?

PAPPINEN. Te ette osaa käyttäytyä naisten seurassa!

RAUHALA. Osaanpas kyllä, jos siksi tulee.

PAPPINEN. Ette osaa! Te olette sivistymätön, raaka ihminen! Kunnon

miehet eivät puhu noin naisille!

RAUHALA. Sepä merkillistä! Miten sitten suvaitsette puhua kanssanne'?

Ranskaksiko, vai mitä? (Puhuu vihotellen ja sopertaen). Madame, je vous
prie… kuinka minä olen onnellinen, kun ette maksa velkaanne… Oi,
pardon, että häiritsin teitä! Kuinka tänään on ihana ilma! Entä tuo
surupukunne, se sopii teille niin mainiosti! Aivan comme il faut! (Kapaisee
jalallaan).

PAPPINEN. Tuo on tyhmää ja raakaa. *** RAUHALA (Matkien).

Tyhmää ja raakaa! Minä muka en osaa käyttäytyä naisten seurassa!
Armollinen rouva, minä olen eläessäni nähnyt enemmän naisia kuin te
varpusia. Kolme kertaa olen naisten tähden joutunut kaksintaisteluun.
Kaksitoista naista olen hyljännyt, yhdeksän on hyljännyt minut! Juuri niin!
Oli aika, jolloin minä olin narrin kirjoissa, puhuin suloisen makeita sanoja,
kiemurtelin kuin lasihelminauha kaapiskellen jaloillani kohteliaasti…
Rakastin, kärsin, huokasin kuutamossa, happanin, sulin, kylmenin,
jäädyin… Minä rakastin intohimoisesti, vimmatusti ja kaikkien muotien
mukaan, minä nauroin kuin harakka naisten viisasteluille ja tuhlasin hellien
tunteiden valtaamana puolen omaisuuttani, mutta nyt — nöyrin palvelijanne
— nyt ette minua petä. Tarpeeksi! Tummat, intohimoiset silmät, tulipunaset
huulet, kuoppaset poskissa, kuutamo, kuiskutus, arka hengähdys —
kaikesta tästä, armollinen rouva, en maksaisi enää penniäkään! En puhu nyt
erittäin läsnä olevista, vaan yleensä kaikista naisista; he ovat pienimmästä
aina suurimpaan saakka teeskentelijöitä, irvisuita, juoruakkoja,
valehtelijoita, maailmallisia, vihamielisiä,. pikkumaisia, armottomia,
vastenmielisiä, puhumattakaan tästä paikasta (Koputtaa itseään otsaan),
jossa on, anteeksi suoruuteni, yhtä paljon järkeä kuin varpusen aivokopassa!
Kun katsoo tuollaista runollista olentoa — henkevä musliini-nukke,
puolijumalatar, miljoona — ihastus, — mutta katsopas sen sieluun —
tavallisin krokotiili! (Tarttuu luolin selkään; tuoli narisee ja särkyy). Mutta
kaikkein inhottavampaa on se, että tuo krokotiili jostakin syystä luulee
hellien tunteiden olevan hänen yksinomaisuuttaan, etuoikeuttaan ja
ihanuuttaan. Piru vieköön, saatte hirttää minut tuohon naulaan jos nainen
osaa oikein rakastaa. Ei hän osaa muuta kuin itkeä tillitellä! Kun mies kärsii
ja uhrautuu, silloin tahtoo nainen sulasta rakkaudesta heiluttaa häntäänsä ja
vetää miestä nenästä. Teidän osaksenne on tullut se kova kohtalo, että olette
nainen; te siis tunnette itsestänne naisen luonteen. Sanokaapas nyt minulle
omantuntonne nimessä, oletteko elämässänne nähnyt naista, joka olisi ollut
vilpitön, uskollinen ja vakava? Ette ole nähnyt! Ainoastaan vanhat muijat ja
akat ovat uskollisia ja vakavia! Helpompaa on löytää sarvipäinen kissa kuin
vakava nainen!

PAPPINEN. Sanokaa, olkaa hyvä, kutka siis teidän mielestänne ovat

uskollisia ja vakavia rakkaudessa?' Ei suinkaan miehet?
 RAUHALA. Miehet juuri!

PAPPINEN. Miehet! (Nauraa ilkeästi) Se on suuri uutinen! (Kiivaasti).

Mikä oikeus teillä on puhua noin? Miehet uskollisia ja vakavia
rakkaudessa! Koska kerran siitä on kysymys, niin sanon teille, että kaikista,
joita koskaan olen tuntenut tai tunnen, oli minun miesvainajani paras…
Minä rakastin häntä intohimoisesti, koko olennollani; niinkuin ainoastaan
nuori ja ajatteleva nainen voi; minä annoin hänelle nuoruuteni, onneni,
elämäni, koko omaisuuteni, rukoilin hänen puolestaan kuin epäjumalain
palvelija ja… ja — miten kävi? Tämä paras mies mitä hävyttömimmällä
tavalla petti minut yhtenään! Kuolemansa jälkeen löysin hänen
pöytälaatikostaan ison pihkan rakkauskirjeitä. Jo eläessään — on kauheata
ajatellakin — jätti hän minut viikkokausiksi yksin kotiin, hakkaili minun
nähden toisia naisia, tuhlasi rahojani ja pilkkasi tunteitani… Ja huolimatta
kaikesta tästä, minä häntä rakastin ja olin hänelle uskollinen. Olen ijäksi
sulkeutunut neljän seinän sisään enkä koskaan jätä surupukuani…

RAUHALA (Nauraa halveksivasti). Surupuku!… En ymmärrä kenä te

minua pidätte? Ikäänkuin minä en muka tietäisi miksi te käytätte tuota
mustaa nunnapukua ja sulkeudutte neljän seinän sisään! Vielä mitä! Se on
niin salaperäistä, runollista! Matkustaapa talonne ohi joku sotaherra tai
töppöhäntäinen runoilija, katsahtaa akkunoihin ja ajattelee: Täällä asuu
alaslaskettujen akkunaverhojen takana tuo salaperäinen Tamara, joka
rakkaudesta miestään kohtaan on hautautunut neljän seinän sisään. Kyllä ne
temput tiedetään!

PAPPINEN (Kiivastuen). Mitä? Kuinka te kehtaatte puhua minusta noin?

RAUHALA. Te olette elävänä hautautunut, vaan ette kuitenkaan ole

unohtanut maalata ja puuteroida poskianne.

PAPPINEN. Kuinka te uskallatte puhua minulle tuolla lailla?

 RAUHALA. Älkää huutako, sillä minä en ole teidän pehtorinne! Antakaa
minun puhua asia niinkuin tulee. En ole nainen ja olen siis tottunut
lausumaan ajatukseni suoraan. Olkaa hyvä, älkää siis huutako!

PAPPINEN. En minä huuda, vaan te! Jättäkää minut heti rauhaan!

RAUHALA. Maksakaa rahat ja minä lähden.

PAPPINEN. En maksa!

RAUHALA. Mitä? Ette maksa?

PAPPINEN. Kiusallakaan ette saa penniäkään! Jättäkää minut vaan

rauhaan

RAUHALA. Minulla ei olo iloa olla puolisonne, tai sulhasenne. Älkää

siis laittako mitään perhekohtauksia. (Istuutuu) Minä en siitä pidä.

PAPPINEN (Ollen läkähtyä vihasta). Te istuitte!

RAUHALA. Istuin, kuten näette.

PAPPINEN. Pyydän, menkää ulos!

RAUHALA. Antakaa rahat! (Erikseen). Kuinka olenkin paha.

PAPPINEN. En tahdo puhua tuollaisten hävyttömäin ihmisten kanssa!

Ulos heti! (Hiljaisuus). Ettekö mene? Ettekö?

RAUHALA. En.

PAPPINEN. Ette!

RAUHALA. En!
 PAPPINEN. Olkoon niin! (Soittaa).

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Edelliset ja Luukkas (tulee).

PAPPINEN. Luukkas, aja tämä herra ulos!

LUUKKAS (Lähestyen Rauhalaa). Hyvä herra, menkää nyt ulos, kun

pyydetään!…

RAUHALA (Hypäten ylös). Suus kiinni! Kenen kanssa sinä puhut? Minä
hieron sinut mäsäksi!

LUUKKAS (Pidellen sydänalaansa). Herranen aika! (Putoa tuolille). Oh,

minä voin pahoin! Henkeä, ah-ahdistaa!…

PAPPINEN. Missä Maija on? Maija! (Huutaa). Maija-a! Stiina-a! Maija-

a!
(Soittaa).

LUUKKAS. Oh! Kaikki ovat menneet marjalle. Ei ketään ole kotona.

Oh, kova olo! Vettä!

PAPPINEN (Rauhalalle). Menkää nyt heti paikalla ulos!

RAUHALA. Ettekö suvaitsisi olla vähän kohteliaampi?

PAPPINEN (Puiden nyrkkiä ja polkien jalkaa). Te olette moukka! Karhu

— mölli!

RAUHALA. Mitä te sanoitte?