Download the full version of the ebook at ebookname.

com

Pierre Bourdieu Key Concepts Michael Grenfell

https://ebookname.com/product/pierre-bourdieu-key-concepts-
michael-grenfell/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD EBOOK

Download more ebook instantly today at https://ebookname.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Key Concepts in Human Resource Management SAGE Key

Concepts series 1st Edition John Martin

https://ebookname.com/product/key-concepts-in-human-resource-
management-sage-key-concepts-series-1st-edition-john-martin/

ebookname.com

Musicology The Key Concepts Routledge Key Guides David

Beard

https://ebookname.com/product/musicology-the-key-concepts-routledge-
key-guides-david-beard/

ebookname.com

Archaeology The Key Concepts Routledge Key Guides Colin

Renfrew

https://ebookname.com/product/archaeology-the-key-concepts-routledge-
key-guides-colin-renfrew/

ebookname.com

Dictionary of Medical Terms 4th Edition A&C Black

https://ebookname.com/product/dictionary-of-medical-terms-4th-edition-
ac-black/

ebookname.com
Forging Capitalism Rogues Swindlers Frauds and the Rise of
Modern Finance Yale Series in Economic and Financial
History 1st Edition Ian Klaus
https://ebookname.com/product/forging-capitalism-rogues-swindlers-
frauds-and-the-rise-of-modern-finance-yale-series-in-economic-and-
financial-history-1st-edition-ian-klaus/
ebookname.com

Understanding Sikhism Michael Regan

https://ebookname.com/product/understanding-sikhism-michael-regan/

ebookname.com

White Slave Crusades Race Gender and Anti Vice Activism

1887 1917 1st Edition Brian Donovan

https://ebookname.com/product/white-slave-crusades-race-gender-and-
anti-vice-activism-1887-1917-1st-edition-brian-donovan/

ebookname.com

Rip Current Prediction System for Swimmer Safety Towards

Operational Forecasting Using a Process Based Model and
Nearshore Bathymetry from Video 1st Edition Leo Sembiring
https://ebookname.com/product/rip-current-prediction-system-for-
swimmer-safety-towards-operational-forecasting-using-a-process-based-
model-and-nearshore-bathymetry-from-video-1st-edition-leo-sembiring/
ebookname.com

Endovascular Therapy Principles of Peripheral

Interventions 1st Edition Michael E. Debakey

https://ebookname.com/product/endovascular-therapy-principles-of-
peripheral-interventions-1st-edition-michael-e-debakey/

ebookname.com
Stanley Complete Wiring Step by step Instructions Repairs
and Upgrades New Circuits and Fixture 1st Edition Stanley

https://ebookname.com/product/stanley-complete-wiring-step-by-step-
instructions-repairs-and-upgrades-new-circuits-and-fixture-1st-
edition-stanley/
ebookname.com
Pierre Bourdieu
Key Concepts
 Key Concepts

Theodor Adorno: Key Concepts Martin Heidegger: Key Concepts

Edited by Deborah Cook Edited by Bret W. Davis

Alain Badiou: Key Concepts Immanuel Kant: Key Concepts

Edited by A. J. Bartlett and Edited by Will Dudley and
Justin Clemens Kristina Engelhard

Pierre Bourdieu: Key Concepts Merleau-Ponty: Key Concepts

Edited by Michael Grenfell Edited by Rosalyn Diprose and
Jack Reynolds
Gilles Deleuze: Key Concepts
Edited by Charles J. Stivale Jacques Rancière: Key Concepts
Edited by Jean-Philippe Deranty
Michel Foucault: Key Concepts
Edited by Dianna Taylor Wittgenstein: Key Concepts
Edited by Kelly Dean Jolley
Jürgen Habermas: Key Concepts
Edited by Barbara Fultner
 Pierre Bourdieu
Key Concepts
second edition

Edited by Michael Grenfell

First published in 2008 by Acumen.
Published 2014 by Routledge
2 Park Square, Milton Park, Abingdon, Oxon OX14 4RN
711 Third Avenue, New York, NY 10017, USA
Routledge is an imprint of the Taylor & Francis Group,
an informa business

© Editorial matter and selection 2008, 2012 Michael Grenfell.

Individual contributions, the contributors.
Second edition 2012.
This book is copyright under the Berne Convention.
No reproduction without permission.
All rights reserved. No part of this book may be reprinted
or reproduced or utilised in any form or by any electronic,
mechanical, or other means, now known or hereafter invented,
including photocopying and recording, or in any information
storage or retrieval system, without permission in
writing from the publishers.

Notices
Practitioners and researchers must always rely on their own
experience and knowledge in evaluating and using any
information, methods, compounds, or experiments described
herein. In using such information or methods they should be
mindful of their own safety and the safety of others, including
parties for whom they have a professional responsibility.

To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors,
contributors, or editors, assume any liability for any injury and/or
damage to persons or property as a matter of products liability,
negligence or otherwise, or from any use or operation of any
methods, products, instructions, or ideas contained in the
material herein.

isbn: 978-1-84465-529-8 (hardcover)

isbn: 978-1-84465-530-4 (paperback)

British Library Cataloguing-in-Publication Data

A catalogue record for this book is available from the British
Library.

Typeset in Sabon and Myriad by JS Typesetting Ltd,

Porthcawl, Mid Glamorgan
 Contents

Contributors vii
Acknowledgements viii
Preface to the second edition ix
Introduction 1
Michael Grenfell

PART I: BIoGRAPHy, THEoRy AND PRACTICE

Introduction 9
1 Biography 11
Michael Grenfell
2 Theory of practice 26
Derek Robbins

PART II: FIELD THEoRy – BEyoND SUBJECTIVITy

AND oBJECTIVITy
Introduction 43
3 Habitus 48
Karl Maton
4 Field 65
Patricia Thomson

v
 Contents

PART III: FIELD MECHANISMS

Introduction 83
5 Social class 85
Nick Crossley
6 Capital 98
Rob Moore
7 Doxa 114
Cécile Deer
8 Hysteresis 126
Cheryl Hardy

PART IV: FIELD CoNDITIoNS

Introduction 149
9 Interest 151
Michael Grenfell
10 Conatus 169
Steve Fuller
11 Suffering/symbolic violence 179
J. Daniel Schubert
12 Reflexivity 195
Cécile Deer

PART V: APPLICATIoNS
Introduction 211
13 Methodology 213
Michael Grenfell
14 Social space 229
Cheryl Hardy
15 Politics 250
Michael Grenfell
Conclusion 265
Michael Grenfell
Chronology of life and work 271
Bibliography 273
Index 285

vi
 Contributors

Nick Crossley, School of Social Sciences, University of Manchester, UK.

Cécile Deer, Balliol College, University of oxford, UK.

Steve Fuller, Department of Sociology, University of Warwick, UK.

Michael Grenfell, Faculty of Arts, Humanities and Social Sciences,

Trinity College, University of Dublin, Ireland.

Cheryl Hardy, Programme Director, British Institute of Technology.

Karl Maton, Department of Sociology and Social Policy, Faculty of

Arts, University of Sydney, Australia.

Rob Moore, Homerton College, University of Cambridge, UK.

Derek Robbins, School of Law and Social Sciences, University of East

London, UK.

J. Daniel Schubert, Department of Sociology, Dickinson University,

USA.

Patricia Thomson, School of Education, University of Nottingham, UK.

vii
 Acknowledgements

I wish to acknowledge the help and support extended to me by Cheryl

Hardy while I was working on the two editions of this book. She also
read the original manuscript and provided valuable feedback on it,
as well as contributing a new chapter for and discussing the format
of the second edition.
I also appreciated the way that each of the contributors re-engaged
with this project in reviewing and revising their individual chapters.
Their enthusiasm for Bourdieu and this collected volume has been an
inspiration to me.
I am grateful to Gayna Davey and Karl Maton for their comments
on the first edition of this book, and various reviewers of it. Their
combined views have helped me shape this new edition.
As always, I wish to extend thanks to my editor and publisher
Tristan Palmer for his continued support, understanding and guidance.

viii
 Preface to the second edition

The second edition of this book has afforded us the opportunity to

review, revise and extend our coverage of the work of Pierre Bourdieu.
Each chapter has been reconsidered by the contributing authors with
a view to bringing the bibliography up to date, developing discussion
and clarifying points from the first edition. However, we have also
added an entire new part entitled “Applications”. Having completed
the first edition of the book, I felt there was a need to include some-
thing about actually using these concepts in practice, which I then
did in the form of a postscript on methodological principles. Here,
I set out a framework for conducting research from a Bourdieusian
perspective in terms of key elements to be adopted by the would-be
researcher. This postscript has now been extended to an entire chapter,
which is complemented by two other chapters on “Social Space” and
“Politics”. The first of these develops methodological concerns when
constructing and representing social contexts, and offers examples
and guidance on how to think of space in these terms. The chapter
on politics reminds us of the radical intent behind much of Bourdieu’s
work, and considers the way these ideas may impact in the political
arena and society at large.
A new edition also allows us to respond to our critics. on the
whole, the book has been well received by reviewers, and it has been
popular among researchers and students interested in working with
Bourdieu. From the outset, I knew that to deal with each concept one
by one was a hazardous project. In much of my own writing, I insisted
that all of the concepts had to be viewed in an integrated form, not
cut up and used discretely on their own. Nevertheless, I did feel there

ix
 P r e fA C e t o t h e s e C o n d e d i t i o n

was something to be gained by taking each one by one and, in a way,

looking at the others through that individual lens. Some reviewers
have been keen to point out the dangers of such an enterprise. For one,
even to talk about subjectivity and objectivity was tacitly to approve
a dichotomy that would be divisive. others have seen a more logical
priority between field and habitus, or again insisted that you cannot
talk about one without the other. Bourdieu’s epistemology always has
required a kind of dialectical thinking, which necessitates keeping at
least one thing in mind while considering another. I am, therefore,
happy to stress again that in reading through the concepts one by one,
the reader must develop a view of the overall picture – how ultimately
all of them are of one and the same epistemology. I also felt the need
to create more of a narrative structure to the book, so introduced part
headings and introductions. Again, these should be seen as facilitating
digestion of the main concepts rather than implying any substantive
theoretical intent. This new edition has allowed us to both sharpen and
nuance these aspects of the book while preserving its principal format.
of course, the popularity of the book is finally testament to the value
that many still find in the work of Pierre Bourdieu, some ten years after
his death. Interest in the potential of his ideas in an ever-increasing
number of fields seems to grow unabated. There is a danger in such
mass adoption. Bourdieu himself described his approach as “structural
constructivism”, and there has been a tendency among some research-
ers to develop a weak form of constructivism where social phenom-
ena are described in terms of a broad range of influences, often with
a smattering of Bourdieusian concepts. This approach overly meta-
phorizes data rather than offering a genuine “field analysis”. How to
do that and represent it remains a challenge. Various forms of geo-
metric analysis were used by Bourdieu, and some of these are finally
becoming more common among researchers. However, they require
specialist training and support, as well as complementing with exten-
sive ethnographic analyses if we are to capture the logic of practice of
fields. Multiple correspondence analysis can never be an end in itself.
The potential of Bourdieu’s insight into the working of social sys-
tems is both inspiring and daunting. He himself often claimed that
most of his career was taken with publishing “the work of his youth”.
And, indeed, the type of studies necessary for a full account of field
workings requires long and meticulous analyses, along with mastery of
a range of data-handling techniques. We should not be hidebound by
too doctrinaire an attitude to the concepts. Conversely, we also need to
be conceptually ascetic in proposing further terminology, remember-
ing that each new addition to the arsenal must be logically necessitated

x
 P r e fA C e t o t h e s e C o n d e d i t i o n

by the data and needed because no other existing term will do. At the
same time, it is important to remember that the world in which we now
live is vastly different from the one that Bourdieu faced in his major
studies, even in the later decades of his career. For example, what
does a field analysis looked like in virtual social space now that the
Internet offers such an endless range of networking possibilities? one
reviewer has also pointed out how anthropocentric Bourdieu’s work
now seems; there is a need to consider “natural capital” when faced
with the growing destruction of beings and ecosystems by industrial
capitalism. The economic world is now also on the brink of financial
collapse, paradoxically brought to its knees by the lack of control over
credit that was supposed to be at the defining core of monetarism and
neo-liberal economics. In this sense, Bourdieu scholars need to get “up
to date”, while remaining true to the original vision.
Finally, as noted, we must remember that Bourdieu’s theory of
practice was of a purpose. on the one hand, what was at stake was
truth itself; but, on the other hand, truth with a view to a universal,
humanistic project to “restore to men and women the meaning of their
actions” – and with that the intent to improve their lot! Reflexivity is
a core to the project, both for researchers in adopting this approach
and in the use that is made of findings. Realization of the potential of
this reflexive element to Bourdieu is still hardly understood, let alone
used in practice.
This new edition is offered very much with these concerns in mind,
and so with an ongoing commitment to explore, develop and apply
the principles embedded in Bourdieu’s key concepts.

MG

xi
This page intentionally left blank
 introduction
Michael Grenfell

Pierre Bourdieu is now regarded as one of the foremost social philoso-

phers of the twentieth century. Born in a small village in the French
Pyrenees, his extraordinary academic trajectory took him to the lead-
ing academic training schools of Paris. Eventually, he was nominated
as “Chair” at the Collège de France, that most prestigious of institu-
tions, which groups together fifty-two of the leading French academ-
ics, philosophers and scientists.
Bourdieu’s output was voluminous. Beginning with ethnographies
of the Béarn and Algeria, he went on to offer extensive studies of
education, culture, art and language. For much of this time, Bourdieu
was regarded as a sociologist, and he had a major influence in this
academic field. However, his was a very particular type of sociology.
His academic training was as a philosopher. It was only after personal
experiences “in the field” in Algeria and the Béarn that he abandoned
the traditional academic route of philosophy for sociology. This was
in the 1950s, a time when sociology had not yet acquired its contem-
porary popularity or academic credibility. Certainly, his early works
can be read as anthropologically orientated, a perspective he never
really lost over the subsequent fifty years of his career.
During the 1960s and 1970s, Bourdieu seemed very much the
private academic, sharing the Parisian intellectual world with other
leading French writers such as Foucault, Derrida, Barthes, Lyotard,
Althusser and Lacan. Increasingly, however, he became a public fig-
ure, rivalling the reputations of writers in his immediately preceding
generation – for example, Jean-Paul Sartre and Simone de Beauvoir.
Later in life, his interventions in politics became more frequent; first,

1
 Pierre Bourdieu: Key ConCePts

in advising the new Socialist government in France in the 1980s, and

later still supporting a number of pressure groups in mounting what
he called “acts of resistance” to the dominant political, economic
and social trends of the day. At this time, he published further work
on the media, painting, economics and gender politics. In 1992 he
published The Weight of the World, an extensive series of accounts
of “social suffering” across French society. This work became a best-
seller and projected Bourdieu into the media spotlight. From this
point, Bourdieu increasingly offered his theory and practice as a kind
of “philosophy for everyman”, as a way of coping with contempo-
rary living.
Since his death in 2002, Bourdieu’s influence has continued to grow.
His own major work and publications were in the areas of Algeria,
anthropology, education and culture. However, as noted above, his
output covered many other fields: economics, politics, art, philoso-
phy, law, religion, media, language, gender, history, and so on; and
it is now common to see his work referred to in a wide range of aca-
demic disciplines, from geography to theology. This applicability and
adaptability is in many ways a measure of the worth of Bourdieu’s
approach to the social sciences. Two features characterize it: first,
a particular understanding of the link between theory and practice,
and how these should feature in social science research practice; and
second, a unique individual set of conceptual terms to be employed in
the course of analysis and discussion of findings. These terms, which
he called his “thinking tools”, emerged in the course of his empirical
studies, and are used to explain and illuminate the social processes
uncovered there. Bourdieu argued that he never really theorized as
such; his starting point was always a particular social phenomenon or
practice. Certainly, any study to be undertaken within a Bourdieusian
framework must begin with real, empirical data. Nevertheless, what
he has left amounts to a Bourdieusian language as such – a language
which can be used literally to think with.
This book deals with my own selection of his principal terms.
Rather than take a thematic approach to discussing Bourdieu, each
chapter focuses on one of his particular key concepts; for example,
habitus, field, capital, and so on. It is important to stress that these
should not be seen as being independent entities. Rather, they are all
interconnected, making up the structure and conditions of the social
contexts Bourdieu studied. To alight on one particular concept is there-
fore simply to see the world from that perspective. The contributors
to this volume have all used Bourdieu in their own work. Each has
responded to the challenge of considering a particular concept and

2
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
The Project Gutenberg eBook of Karamazovin
veljekset I
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Karamazovin veljekset I

Romaani

Author: Fyodor Dostoyevsky

Translator: V. K. Trast

Release date: September 16, 2023 [eBook #71662]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Otava, 1969

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK

KARAMAZOVIN VELJEKSET I ***
KARAMAZOVIN VELJEKSET I

Kirj.

F. M. Dostojevski

Suomentanut

V. K. Trast

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava. 1. p. ilm. v. 1927.

Totisesti, totisesti sanon minä teille: ellei maahan

pudonnut nisun jyvä kuole, niin se jää yksinänsä; mutta
jos se kuolee, niin se tuo paljon hedelmätä.

(Johanneksen evankeliumi 12:24.)

SISÄLLYS:

Tekijän esipuhe

ENSIMMÄINEN OSA

Ensimmäinen kirja: Erään perheen historia

1. Fjodor Pavlovitš Karamazov 2. Ensimmäinen poika toimitettiin

pois 3. Toinen avioliitto ja toiset lapset 4. Kolmas poika Aljoša 5.
Luostarin vanhimmat

Toinen kirja: Sopimaton kokous

1. Tultiin luostariin 2. Vanha narri 3. Uskovaiset eukot 4.

Heikkouskoinen rouva 5. Niin tapahtuu, tapahtuu! 6. Miksi sellainen
ihminen elää! 7. Kiipijä-seminaarilainen 8. Skandaali

Kolmas kirja: Hekumoitsijat

1. Palvelijainhuoneessa
2. Lizaveta Smerjaštšaja
3. Palavan sydämen tunnustus. Runon muodossa.
4. Palavan sydämen tunnustus. Anekdootteina.
 5. Palavan sydämen tunnustus. »Koivet pystyssä».
6. Smerdjakov
7. Kiista
8. Konjakin ääressä
9. Hekumoitsijat
10. Molemmat yhdessä
11. Vielä yhdeltä meni maine

TOINEN OSA

Neljäs kirja: Mullerruksia

1. Isä Ferapont 2. Isän luona 3. Joutui tekemisiin koulupoikien

kanssa 4. Hohlakovien luona 5. Mullerrus vierashuoneessa 6.
Mullerrus tuvassa 7. Ja raittiissa ilmassa

Viides kirja: Pro ja contra

1. Kihlaus
2. Smerdjakov kitaran kera
3. Veljekset tutustuvat
4. Kapina
5. Suur-inkvisiittori
6. Vielä sangen epäselvää toistaiseksi
7. »Älykkään ihmisen kanssa kannattaa kyllä keskustella»

Kuudes kirja: Venäläinen munkki

1. Luostarinvanhin Zosima ja hänen vieraansa

2. Piirteitä Herrassa nukkuneen pappismunkin, luostarinvanhin
Zosiman
elämästä, hänen omien sanojensa mukaan kirjoittanut Aleksei
 Fjodorovitš Karamazov. Elämäkerrallisia tietoja.
a) Nuorukaisesta — luostarinvanhin Zosiman veljestä
b) Pyhästä Raamatusta isä Zosiman elämässä
c) Muistelmia luostarinvanhin Zosiman poikavuosilta ja
nuoruudesta
hänen ollessaan vielä maailmassa. Kaksintaistelu.
d) Salaperäinen vieras
3. Luostarinvanhin Zosiman keskusteluja ja opetuksia
e) Venäläisestä munkista ja hänen mahdollisesta merkityksestään
f) Yhtä ja toista herroista ja palvelijoista ja siitä, voivatko
herrat ja palvelijat tulla keskenään henkisesti veljiksi
g) Rukouksesta, rakkaudesta ja kosketuksesta toisten
maailmoitten
kanssa
h) Voiko olla kaltaistensa tuomari? Uskosta loppuun asti
i) Helvetistä ja helvetin tulesta, mystillinen tutkielma

KOLMAS OSA

Seitsemäs kirja: Aljoša

1. Ruumiin haju 2. Sellainen hetki. 3. Sipuli. 4. Galilean Kaanaa

Tekijän esipuhe

Alkaessani kuvailla sankarini Aleksei Fjodorovitš Karamazovin

elämää olen hieman ymmällä. Nimittäin: vaikka sanonkin Aleksei
Fjodorovitšia sankarikseni, niin kuitenkin tiedän itse, että hän ei ole
ollenkaan suuri mies, ja arvaan, että ehdottomasti tehdään
tämäntapaisia kysymyksiä: Missä suhteessa teidän Aleksei
Fjodorovitšinne on merkillinen, koska olette valinnut hänet
sankariksenne? Mitä huomattavaa hän on tehnyt? Kuka hänet
tuntee, ja minkä johdosta hän on tullut tunnetuksi? Miksi minun,
lukijan, pitää kuluttaa aikaa hänen elämänsä tapahtumien
tarkasteluun?

Viimeinen näistä kysymyksistä on kaikkein pahin, sillä siihen voin

vastata vain: »Kenties itse näette sen romaanista.» Entäpä jos
romaanin luettuaan sitä ei näekään eikä voi myöntää Aleksei
Fjodorovitšiani huomattavaksi henkilöksi? Sanon näin, koska
surukseni aavistan niin tapahtuvan. Minun mielestäni hän on
huomattava, mutta epäilen suuresti, onnistuuko minun todistaa se
lukijalle. Asian laita on niin, että hän saattaa kylläkin olla toimenmies,
mutta hän on olemukseltaan epämääräinen ja selkenemätön.
Muuten olisikin omituista vaatia semmoisena aikana kuin meidän
ihmisiltä selkeyttä. Yksi seikka lienee jokseenkin varma: hän on
omituinen mies, jopa originaali. Mutta omituisuus ja originaalisuus
pikemminkin ovat vahingoksi kuin antavat oikeuden yhdistää
yksityisseikkoja ja löytää edes jonkinmoista sisällistä yhteyttä
yleisessä sekasotkussa. Originaali on useimmissa tapauksissa
erikoislaatuinen ja eristäytynyt. Eikö niin?

Jos te nyt ette yhdy tähän viimeiseen väitteeseen, vaan vastaatte:

»Ei ole niin» tai »ei aina ole niin», niin minä kenties rohkaisen
mieleni sankarini Aleksei Fjodorovitšin merkitykseen nähden. Ei näet
siinä kyllin, että originaali »ei aina» ole erikoislaatuinen ja
eristäytynyt ilmiö, vaan päinvastoin saattaa olla niin, että hänessä
ehkä toisinaan itsessään onkin kokonaisuuden ydin, kun taas muut
hänen aikakautensa ihmiset kaikki ikäänkuin jonkin tulvan
vaikutuksesta joksikin aikaa ovat siitä irtautuneet…
 Minä muuten en antautuisikaan näihin varsin mielenkiinnottomiin
ja hämäriin selityksiin, vaan aloittaisin yksinkertaisesti ilman
esipuhetta: jos miellyttää, niin tulee muutenkin luetuksi. Mutta
siinäpä onkin pulma, että tässä on yksi elämänkuvaus, mutta kaksi
romaania. Pääromaani on jälkimmäinen — se käsittelee sankarini
toimintaa meidän aikanamme, nimenomaan nykyhetkellä. Edellinen
romaani taasen tapahtui jo kolmekymmentä vuotta sitten eikä ole
juuri romaanikaan, vaan ainoastaan yksi kohta sankarini
varhaisimmasta nuoruudesta. Ilman tätä ensimmäistä- romaania en
voi tulla toimeen, sillä muuten jäisivät monet asiat toisessa
romaanissa käsittämättömiksi. Mutta täten alkuperäinen vaikeuteni
yhä vielä mutkistuu. Jos jo minäkin, s.o. itse elämäkerran kirjoittaja,
olen sitä mieltä, että yksikin romaani kenties on liikaa niin
vaatimattomasta ja epämääräisestä sankarista, niin millaista onkaan
laittaa niitä kaksi ja miten on selitettävä semmoinen röyhkeys minun
puoleltani?

Mietittyäni pääni pyörälle näiden kysymysten ratkaisua olen

päättänyt sivuuttaa ne ratkaisematta niitä. Tarkkanäköinen lukija on
tietysti jo kauan sitten arvannut, että minä alusta asti olenkin siihen
pyrkinyt, ja ollut vain harmissaan minulle — miksi tuhlaankaan
turhanpäiväisesti hedelmättömiä sanoja ja kallista aikaa? Tähän
annan jo täsmällisen vastauksen. Olen tuhlannut hedelmättömiä
sanoja ja kallista aikaa ensiksikin kohteliaisuudesta ja toiseksi
viekkaudesta: »Saipa, näet, kuitenkin jonkin verran ennakoineeksi!»
Muuten olen hyvillänikin siitä, että romaanini lohkesi kahdeksi
kertomukseksi »säilyttäen oleellisen yhtenäisyytensä». Tutustuttuaan
ensimmäiseen kertomukseen lukija jo itse päättää, kannattaako
ryhtyä toiseen. Tietysti ei kukaan ole mihinkään sidottu, vaan voi
heittää kirjan pois luettuaan pari sivua ensimmäistä kertomusta ja
olla sen koommin sitä avaamatta. Mutta onhan olemassa
hienotunteisia lukijoita, jotka ehdottomasti tahtovat lukea kirjan
loppuun, etteivät erehtyisi tasapuolisessa tuomiossaan. Sellaisia
ovat esimerkiksi kaikki venäläiset kriitikot. Näittenpä edessä juuri on
kuitenkin helpompi ollakseni: kaikesta heidän täsmällisyydestään ja
tunnollisuudestaan huolimatta olen kuitenkin antanut heille täysin
laillisen aiheen keskeyttää kertomuksen lukemisen romaanin
ensimmäiseen episodiin. No niin, tässä onkin koko esipuhe. Yhdyn
täydelleen siihen mielipiteeseen, että se on tarpeeton, mutta koska
se jo on kirjoitettu, niin jääköön paikoilleen.

Ja nyt asiaan.

ENSIMMÄINEN OSA

Ensimmäinen kirja

Erään perheen historia

 1.

Fjodor Pavlovitš Karamazov

Aleksei Fjodorovitš Karamazov oli meidän kihlakuntamme tilallisen

Fjodor Pavlovitš Karamazovin kolmas poika. Isä oli aikoinaan hyvin
tunnettu (ja nytkin vielä häntä meillä muistellaan) traagillisen ja
salaperäisen kuolemansa johdosta, joka tapahtui täsmälleen
kolmekymmentä vuotta sitten ja josta kerron sopivassa paikassa. Nyt
sanon tästä »tilallisesta» (kuten häntä meillä nimitettiin, vaikka hän
tuskin koko elämänsä aikana asui maatilallaan) vain sen, että hän oli
omituinen tyyppi, jommoisia kuitenkin usein tapaa, nimittäin ei vain
huono ja irstas, vaan samalla myös tyhmä mies, mutta niitä tyhmiä
ihmisiä, jotka kuitenkin osaavat oivallisesti järjestää omaisuutensa
hoitoa koskevat asiat ja, kuten näyttää, ainoastaan ne. Fjodor
Pavlovitš esimerkiksi alkoi melkein tyhjästä, omisti aivan pienen tilan,
juoksenteli toisten luona aterioilla, etsi aina tilaisuutta päästä
syömään armoleipää, mutta kuollessaan hänellä oli kuin olikin
satatuhatta ruplaa puhdasta rahaa. Ja samalla hän kuitenkin koko
elämänsä ajan oli sekavimpia hassuttelijoita koko
kihlakunnassamme. Sanon vieläkin: tuo ei ole tyhmyyttä, sillä suurin
osa noista hassuista on aina älykkäitä ja viekkaita, vaan
nimenomaan sekavuutta, vieläpä jonkinmoista erikoislaatuista,
kansallista.

Hän oli kahdesti naimisissa, ja hänellä oli kolme poikaa, — vanhin,

Dmitri Fjodorovitš, ensimmäisestä vaimosta ja toiset kaksi, Ivan ja
Aleksei, toisesta. Fjodor Pavlovitšin ensimmäinen vaimo oli
jokseenkin, varakasta ja tunnettua Miusovin aatelissukua, joka suku
myös omisti tiloja meidän kihlakunnassamme. Kuinka oli mahdollista,
että tyttö, jolla oli myötäjäisiä, joka oli kaunis ja sen lisäksi
sukkelaälyinen, jommoiset tytöt nykypolvessa eivät ole harvinaisia ja
jommoisia oli jo edellisessäkin sukupolvessa, oli saattanut mennä
naimisiin noin mitättömän »hömelön» kanssa — niin nimittivät kaikki
siihen aikaan Fjodor Pavlovitšia — sitä en rupea tässä liioin
selittelemään. Tunsinhan vielä aikaisempaan »romanttiseen»
sukupolveen kuuluvan tytön, joka käsittämättömästä syystä oli ollut
useita vuosia rakastunut erääseen herrasmieheen, jonka kanssa hän
muuten milloin tahansa olisi rauhallisesti voinut mennä naimisiin;
loppujen lopuksi tyttö keksi itse itselleen voittamattomia vaikeuksia ja
heittäytyi eräänä myrskyisenä yönä korkealta, kalliontapaiselta
äyräältä jokseenkin syvään ja vuolaaseen virtaan ja hukkui siihen
yksinomaan omien oikkujensa takia vain ollakseen Shakespearen
Ofelian kaltainen, vieläpä niin, että jos tuo hänen aikaisemmin
valitsemansa kallio ei olisi ollut niin kaunis, vaan sen sijalla olisi ollut
vain proosallinen laakea ranta, niin itsemurhaa kenties ei olisi
tapahtunutkaan. Tämä on tositapahtuma, ja täytyy otaksua, että
venäläisessä elämässämme kahden tai kolmen sukupolven aikana
on tämmöisiä tai samantapaisia tapahtumia sattunut koko joukko.
Samoinpa myös Adelaida Ivanovna Miusovin teko epäilemättä oli
kaikua vieraista vaikutuksista ja niitten kahlehtiman ajatuksen
kiihtymyksestä johtunut. Kenties hän tahtoi näyttää naisen
itsenäisyyttä, uhmailla yhteiskunnallisia oloja sekä sukunsa ja
perheensä hirmuvaltaa, ja aulis mielikuvitus sai hänet vakuutetuksi,
sanokaamme vain hetkiseksi, että Fjodor Pavlovitš, niin toisten
armoilla eläjä kuin olikin, kuitenkin oli rohkeimpia ja ivallisimpia
miehiä sinä parempiin oloihin johtavana vaihekautena, vaikka mies
olikin ainoastaan suuri narri eikä mitään muuta. Asia oli pikantti
siinäkin suhteessa, että tässä tapahtui naisenryöstö, ja se ihastutti
suuresti Adelaida Ivanovnaa. Fjodor Pavlovitš puolestaan oli jo
yhteiskunnallisen asemansa vuoksi siihen aikaan ihan omiaan
tuommoisiin hommiin, sillä hänen pääpyrkimyksenään oli saavuttaa
menestystä millä keinoin hyvänsä. Hyvään sukuun tunkeutuminen ja
myötäjäisten saanti oli sangen houkuttelevaa. Molemminpuolinen
rakkaus taas lienee kokonaan puuttunut — sitä ei ollut morsiamen
puolella eikä myöskään sulhasen, vaikka Adelaida Ivanovna oli
kauniskin. Niin että tämä tapaus oli ehkä ainoa laatuaan Fjodor
Pavlovitšin elämässä, tuon koko elämänsä ajan mitä aistillisimman
miehen, joka heti oli valmis takertumaan mihin hameeseen tahansa,
kun se vain hiukankaan houkutteli häntä. Vain tämä nainen ei
hänessä herättänyt mitään erikoisempaa intohimoa.

Adelaida Ivanovnalle selvisi heti ryöstön jälkeen, että hän vain

halveksi miestään ja siinä kaikki. Siksipä avioliiton seuraukset
nähtiinkin varsin pian. Vaikka tytön perhe jokseenkin pian tyytyi
tapahtumaan ja antoi karkulaiselle myötäjäiset, niin aviopuolisojen
kesken alkoi mitä sopimattomin elämä ja ainaiset perhekohtaukset.
Kerrottiin, että nuori vaimo tässä osoitti verrattomasti suurempaa
jaloutta ja mielenylevyyttä kuin Fjodor Pavlovitš, joka, kuten nyt
tiedetään, varkain vei häneltä heti kaikki hänen rahansa,
viisikolmattatuhatta, kohta kun hän ne oli saanut, niin että rouva ei
kuuna päivänä näitä rahojaan enää nähnyt. Kylän ja varsin hyvän
kaupunkitalon taas, jotka myös kuuluivat myötäjäisiin, mies koetti
pitkän ajan kuluessa kaikin voimin saada jollakin asianmukaisella
sopimuksella siirretyksi omiin nimiinsä ja olisi kenties saanutkin sen
toimeen pelkästään sen halveksimisen ja vastenmielisyyden takia,
jota hän herätti vaimossaan alituisilla häpeämättömillä
kiristysyrityksillään ja pyytelemisillään, sillä sulasta henkisestä
väsymyksestä ja päästäkseen hänestä rauhaan vaimo ehkä olisi
suostunut. Mutta onneksi sekaantui asiaan Adelaida Ivanovnan
perhe ja teki lopun saalistamisesta. Tiedettiin varmasti, että
aviopuolisot usein tappelivat keskenään, mutta sen mukaan kuin
kerrottiin, ei se, joka pieksi toista, ollut Fjodor Pavlovitš, vaan
Adelaida Ivanovna, kiivasluontoinen, rohkea, tummaverinen,
kärsimätön nainen, jolla oli melkoiset ruumiinvoimat. Viimein hän jätti
kotinsa ja karkasi Fjodor Pavlovitšin luota erään köyhyyteensä
nääntymäisillään olevan seminaarilaisen kanssa jättäen Fjodor
Pavlovitšin huostaan kolmivuotiaan Mitjan. Fjodor Pavlovitš laittoi
heti kotiinsa kokonaisen haaremin ja pani toimeen hurjia juominkeja
ja kuljeksi väliaikoina ympäri lääniä valitellen kyynelet silmissä
kaikille ja jokaiselle, miten Adelaida Ivanovna oli hänet jättänyt, ja
kertoillen samalla semmoisia yksityisseikkoja, joita aviomiehen pitäisi
hävetä kertoa avioelämästään. Hänestä oli ikäänkuin mieluisaa ja
mairittelevaa näytellä kaikkien edessä loukatun aviomiehen
naurettavaa osaa ja värittäen kuvailla yksityiskohtaisesti, miten hänet
petettiin. — »Luulisi että te, Fjodor Pavlovitš, saavutettuanne
arvoaseman olisitte tyytyväinen murheestanne huolimatta», sanoivat
hänelle irvihampaat. Monet vielä lisäsivät, että hän mielellään esiintyi
uudessa narrin asemassaan ja tahallaan, herättääkseen enemmän
naurua, ei ollut huomaavinaan asemansa naurettavuutta. Kukapa
muuten tietää, vaikka tuo olisi ollutkin hänessä naiivisuutta. Viimein
hänen onnistui päästä karanneen vaimonsa jäljille. Saatiin tietää
vaimoparan menneen seminaarilaisensa kanssa Pietariin ja siellä
julkisesti ryhtyneen toteuttamaan mitä täydellisintä emansipatsionia.
Fjodor Pavlovitš ryhtyi heti puuhaamaan Pietariin lähtöä — miksi? —
sitä hän ei tietysti itsekään tietänyt. Luultavasti hän silloin kuitenkin
olisi lähtenyt. Mutta tehtyään tämmöisen päätöksen hän katsoi
olevansa erityisesti oikeutettu ennen matkallelähtöä ratkeamaan
taas mitä hurjimpaan juopotteluun. Tällävälin olivat hänen vaimonsa
omaiset saaneet tietää, että Adelaida Ivanovna oli Pietarissa kuollut.
Se oli ollut omituisen pikainen kuolema jossakin ullakolla, kuoleman
syynä toisten kertomusten mukaan oli lavantauti, toisten mukaan
nälkä. Fjodor Pavlovitš oli saadessaan tiedon vaimonsa kuolemasta
humalassa, ja hänen kerrotaan juosseen kadulle ja alkaneen huutaa
kohottaen ilosta kätensä taivasta kohti: »Nyt päästät, Herra», kun
taas toiset kertovat hänen itkeä poranneen aivan kuin pikku lapsen
ja siinä määrin, että oli ollut sääli nähdä häntä, niin perin
vastenmielinen kuin hän olikin. Onhan hyvin mahdollista, että hän
teki molempia, s.o, iloitsi vapautuksestaan ja itki vapauttajaa —
kaikkea samalla kertaa. Useimmissa tapauksissa ihmiset, konnatkin,
ovat paljon naiivimpia ja vilpittömämpiä kuin miksi heitä yleensä
luulemme. Ja samoin me itsekin.

2.

Ensimmäinen poika toimitettiin pois

On helppo ymmärtää, millainen kasvattaja ja isä tuommoinen mies

oli. Isänä juuri hänelle kävi niinkuin täytyikin käydä, nimittäin että hän
kokonaan ja täydellisesti hylkäsi Adelaida Ivanovnan kanssa
saamansa lapsen. Ei vihamielisyydestä tätä kohtaan eikä sen
vuoksi, että hänen tunteitaan puolisona jollakin tavoin olisi loukattu,
vaan yksinkertaisesti sen tähden, että hän kokonaan unohti lapsen.
Sillä aikaa kuin hän kyllästytti kaikkia kyynelillään ja valituksillaan ja
muutti kotinsa paheitten pesäksi, otti kolmivuotiaan pojan Mitjan
hoitoonsa talon uskollinen palvelija Grigori. Jos tämä silloin ei olisi
hänestä huolehtinut, niin luultavasti ei olisi ollut ketään, joka olisi
muuttanut lapsen paidan. Kävi niin, että myös lapsen äidinpuoliset
sukulaiset alussa näyttivät hänet unohtaneen. Hänen isoisänsä,
toisin sanoen itse herra Miusov, Adelaida Ivanovnan isä, ei silloin
enää ollut elossa. Tämän leskeksi jäänyt puoliso, Mitjan isoäiti, joka
oli muuttanut Moskovaan, oli tullut kovin sairaalloiseksi, sisaret taas
olivat menneet naimisiin, niin että Mitja joutui olemaan melkein
kokonaisen vuoden Grigorin hoivissa ja asumaan hänen kanssaan
palvelijain huoneessa. Muuten, jos isä olisi muistanutkin lapsensa
(eihän hän todellakaan voinut olla tietämättä hänen
olemassaolostaan), niin hän itsekin olisi lähettänyt pojan takaisin
pirttiin, koska lapsi olisi häirinnyt hänen irstailuaan. Mutta tapahtui,
että Pariisista palasi Adelaida Ivanovna vainajan serkku Pjotr
Aleksandrovitš Miusov, joka sittemmin monta vuotta yhtä mittaa asui
ulkomailla ja joka silloin vielä oli sangen nuori mies, mutta
erikoislaatuinen mies Miusovien joukossa, valistunut,
pääkaupunkilainen, ulkomaalainen ja samalla koko elämänsä ajan
eurooppalainen, elämänsä loppupuolella neljäkymmentä ja
viisikymmentäluvun liberaali. Elämänuransa aikana hän oli suhteissa
moniin aikakautensa liberaaleihin sekä Venäjällä että ulkomailla,
tunsi persoonallisesti Proudhonin ja Bakuninin ja hyvin mielellään
muisteli ja kertoili, jo vaellustensa loppuaikoina, vuoden 1848
helmikuun vallankumouksen kolmesta päivästä Pariisissa vihjaillen,
että hän itsekin melkein oli ollut mukana barrikadeilla. Se oli hänen
nuoruutensa iloisimpia muistoja. Hän oli riippumaton mies, sillä
hänen omaisuutensa oli entisten mittojen mukaan noin tuhat sielua.
Hänen oivallinen maatilansa oli heti meidän kaupunkimme
ulkopuolella ja rajoittui kuuluisan luostarimme maihin, jonka kanssa
Pjotr Aleksandrovitš jo aivan nuorena miehenä heti perinnön
saatuaan aloitti loppumattoman oikeudenkäynnin joistakin,
kalastusoikeuksista joessa tai hakkuuoikeuksista metsissä, en tunne
asiaa aivan tarkasti. Prosessin aloittamisen »klerikaaleja» vastaan
hän katsoi suorastaan kansalais- ja sivistykselliseksi
velvollisuudekseen. Kuultuaan kaikki Adelaida Ivanovnan vaiheet,
jonka hän luonnollisesti muisti ja oli muinoin huomannutkin, sekä
saatuaan tietää, että jäljelle oli jäähyt Mitja, hän huolimatta
nuorekkaasta paheksumisestaan ja halveksimisestaan Fjodor
Pavlovitšia kohtaan ryhtyi tähän asiaan. Näin hän ensimmäisen
kerran tutustui Fjodor Pavlovitšiin. Hän ilmoitti tälle suoraan, että
halusi ottaa lapsen kasvatuksen huolekseen. Kauan jälkeenpäin hän
sitten kertoili kuvaavana piirteenä, että kun hän ryhtyi puhumaan
Mitjasta Fjodor Pavlovitšin kanssa, niin tämä pitkään aikaan ei
ollenkaan näyttänyt tajuavan, mistä lapsesta oli kysymys, ja aivan
kuin hämmästyi sitä, että hänellä talossaan jossakin oli oma pieni
poika. Vaikka Pjotr Aleksandrovitšin kertomus saattoikin olla liioiteltu,
niin täytyi siinä toki olla siru totuuttakin. Fjodor Pavlovitš todellakin
rakasti koko elämänsä ajan teeskentelyä ja saattoi yht'äkkiä näytellä
jotakin aivan odottamatonta osaa ja, mikä oli tärkeintä, tehdä sen
toisinaan aivan aiheettomasti, vieläpä suoranaiseksi vahingoksi
itselleen, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa. Tämä piirre on
muuten ominainen hyvin monille ihmisille ja sangen älykkäillekin,
eikä vain Fjodor Pavlovitšin kaltaisille. Pjotr Aleksandrovitš ajoi asiaa
innokkaasti, ja hänet määrättiin (yhdessä Fjodor Pavlovitšin kanssa)
lapsen holhoojaksikin, sillä äidiltä oli joka tapauksessa jäänyt talo ja
tiluksia. Mitja muutti todellakin tämän sedän luo, vaikka tällä ei ollut
omaa perhettä, ja koska hän heti, kun oli jotenkuten ennättänyt
järjestää ja turvata rahasaamisensa tiluksistaan, viipymättä taas
riensi pitkäksi aikaa Pariisiin, niin hän antoi lapsen erään tätinsä,
moskovalaisen rouvan, huostaan. Kävi niin, että eläydyttyään
Pariisiin hänkin unohti lapsen, varsinkin kun tuli tuo helmikuun
vallankumous, joka teki hänen mieleensä niin syvän vaikutuksen ja
jota hän ei koko elämänsä aikana voinut unohtaa. Moskovalainen
rouva kuoli, ja Mitja siirtyi erään hänen naimisissa olevan tyttärensä
hoiviin. Luullakseni poika sitten vielä neljännen kerran muutti pesää.
Siitä en nyt rupea laajemmin puhumaan, varsinkaan kun on vielä
paljon kerrottavaa tästä Fjodor Pavlovitšin esikoisesta, vaan rajoitun
nyt antamaan hänestä vain välttämättömimmät tiedot, joita ilman en
saata aloittaa romaania.

Ensiksikin tämä Dmitri Fjodorovitš oli vain yksi Fjodor Pavlovitšin

kolmesta pojasta. Hän kasvoi siinä käsityksessä, että hänellä oli
jonkin verran omaisuutta ja että hän tultuaan täysi-ikäiseksi oli
riippumaton mies. Hänen nuoruutensa kului säännöttömästi. Lukiota
hän ei käynyt loppuun, joutui sitten erääseen sotilaskouluun, meni
senjälkeen Kaukaasiaan, yleni arvossa, oli kaksintaistelussa,
alennettiin, pääsi uudelleen ylenemään, juopotteli vahvasti ja tuhlasi
jokseenkin paljon rahoja. Niitä hän alkoi saada Fjodor Pavlovitšilta
vasta täysi-ikäiseksi tultuaan ja teki siihen asti velkoja. Isänsä Fjodor
Pavlovitšin hän tuli tuntemaan ja näki ensimmäisen kerran vasta
täysi-ikäiseksi tultuaan, kun saapui vartavasten paikkakunnallemme
selvittelemään hänen kanssaan omaisuusasioita. Nähtävästi isä ei
häntä silloinkaan miellyttänyt. Hän viipyi isänsä luona vain vähän
aikaa ja matkusti pian pois ennätettyään saada häneltä vain jonkin
määrän rahaa ja tehtyään hänen kanssaan jonkinmoisen
sopimuksen tulojen nostamisesta tilastaan, jonka (tämä on
huomattava seikka) tuottavuudesta ja arvosta hänen sillä kertaa ei
onnistunut saada Fjodor Pavlovitšilta selvyyttä. Fjodor Pavlovitš
huomasi silloin heti (tämäkin on muistettava), että Mitjalla oli liioiteltu
ja väärä käsitys omaisuudestaan. Tähän oli Fjodor Pavlovitš hyvin
tyytyväinen, sillä hänellä oli omat laskelmansa. Hän teki sen
johtopäätöksen, että nuori mies oli kevytmielinen, hurjapäinen,
intohimoinen, kärsimätön ja juoppo ja että kunhan hän vain
tilapäisesti sai jotakin kahmaistuksi, niin hän, tosin vain joksikin
aikaa, heti rauhoittui. Tätä alkoikin Fjodor Pavlovitš käyttää
hyväkseen, t.s. hän alkoi lähettää pieniä eriä ja tilapäisiä lähetyksiä,
ja loppujen lopuksi kävikin niin, että kun Mitja noin neljän vuoden
kuluttua menetti kärsivällisyytensä ja ilmestyi toisen kerran
kaupunkiimme selvittääkseen lopullisesti asiat isänsä kanssa, niin
hän äkkiä suureksi hämmästyksekseen huomasi, että hän ei enää
omistanutkaan mitään ja että oli jo vaikea saada selvyyttä tileihin
sekä että hän oli jo saanut rahassa Fjodor Pavlovitšilta koko
omaisuutensa arvon, ehkäpä vielä velkaantunutkin hänelle, ja että
semmoisten ja semmoisten sopimusten mukaan, joihin hän silloin ja
silloin omasta halustaan oli sitoutunut, hänellä ei enää ollut
oikeuttakaan vaatia mitään enempää j.n.e., j.n.e. Nuori mies
hämmästyi, epäili vääryyttä ja petosta, oli melkein suunniltaan ja kuin
mieletön. Juuri tämä seikka veikin katastrofiin, jonka esittäminen on
ensimmäisen johdantoromaanini esineenä tai paremmin sanoen sen
ulkonaisena puolena. Mutta ennenkuin siirryn tähän romaaniin, pitää
vielä kertoa Fjodor Pavlovitšin muistakin kahdesta pojasta, Mitjan
veljistä, ja selittää, mistä he ovat peräisin.

3.

Toinen avioliitto ja toiset lapset

Saatuaan pois käsistään nelivuotiaan Mitjan Fjodor Pavlovitš hyvin

pian sen jälkeen meni toisiin naimisiin. Tämä toinen avioliitto kesti
kahdeksan vuotta. Tuon toisen puolisonsa, Sofia Ivanovnan, joka
niinikään oli hyvin nuori, hän otti toisesta läänistä, jonne oli mennyt
erään pienen urakka-asian takia yhdessä jonkun juutalaisen kanssa.
Vaikka Fjodor Pavlovitš joi ja irstaili, niin hän piti alati huolta
pääomansa sijoittamisesta ja järjesti asiansa aina edullisesti, vaikka