Aili Mäkinen
Aili Elisabet Mäkinen (12. lokakuuta 1907 Tampere – 7. heinäkuuta 1988 Helsinki)[1][2] oli suomalainen poliitikko, joka toimi muun muassa Suomen kommunistisen puolueen valistussihteerinä (1945–1957) sekä SKP:n ja SKDL:n pää-äänenkannattaja Kansan Uutisten varapäätoimittajana (1957–1969). Hän kuului SKP:n poliittiseen toimikuntaan vuosina 1945–1965.[2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aili Mäkinen syntyi vuonna 1907 viisilapsiseen perheeseen, joka osallistui aktiivisesti työväenliikkeen toimintaan. Sisällissodan jälkeen Mäkiset muuttivat Helsinkiin, jossa Aili kävi Kallion kansakoulua. Mäkinen osallistui politiikkaan jo varhain Työväen järjestönuorissa ja myöhemmin Helsingin nuorisoseurassa. Vuonna 1925 hän liittyi Suomen kommunistiseen nuorisoliittoon ja vuonna 1926 SKP:hen. Mäkinen osallistui myös muun muassa SAJ:n nuorisojaoston, Vaatetustyöntekijäin liiton ja Puna-avun toimintaan. Vuodet 1923–1929 hän työskenteli ompelijana pukutehtaassa.[2]
Puoluetoimitsijaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuussa 1929 Mäkinen oli yksi SKNL:n ensimmäisen edustajakokouksen osanottajista Tukholmassa.[3] Hän jäi kiinni poliittisesta toiminnastaan kesäkuussa 1931, palattuaan Neuvostoliitosta puoluetyöhön. Ensimmäinen vankeustuomio, joka annettiin valtiopetoksen valmistelusta, kesti kesään 1934. Mäkinen kärsi tuomionsa Hämeenlinnan keskusvankilassa.[2]
Vapauduttuaan Mäkinen siirtyi takaisin Neuvostoliittoon, ja hän opiskeli Moskovan Kansainvälisessä Lenin-koulussa vuodesta 1935 alkaen. Vuoden mittaisen peruskurssin käytyään hän siirtyi jatkokurssille ja sieltä lehtorikouluun vuonna 1937. Hän oli pitkään koulun suomalaissektorin puoluetyön ohjaaja (partorg). Neuvostoliitossa Mäkinen käytti salanimiä ”Margit Vendt” ja ”Anja Murto”.[4]
Koulunsa käytyään Mäkinen palasi Suomeen vuonna 1938 ja hänet komennettiin SKP:n Tampereen piirin toimitsijaksi. Hän asui yhdessä Betty Peltosen kanssa, mitä Valtiollinen poliisi piti epäilyttävänä. Anna Valtosen kanssa piiriä johtanut Mäkinen pidätettiin helmikuussa 1941 ja hän joutui poliittiseksi vangiksi keskitysleirille jatkosodan päättymiseen asti.[5][6] Mäkisen "turvasäilöön" sijoittamisesta ei käsitelty oikeudessa. Vankilassa Mäkinen opiskeli muun muassa ruotsia, saksaa, venäjää ja sosialismin teoriaa.[2]
Mäkinen oli naimisissa kahdesti ennen sotien päättymistä. Toinen miehistä, Aatto Sallinen, surmattiin pidätyksen yhteydessä syyskuussa 1944.[7]
SKP:n johdossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkinen vapautui syyskuussa 1944,[2] ja hän nousi heti SKP:n korkeimpaan johtoon. Hän oli läsnä SKP:n edustajien kokouksessa lokakuussa 1944.[8] Vuonna 1945 hänet valittiin puolueen kuusijäseniseen sihteeristöön, johon kuuluivat lisäksi Aimo Aaltonen, Hertta Kuusinen, Inkeri Lehtinen, Martti Malmberg ja Ville Pessi. Mäkinen työskenteli puolueen valistussihteerinä kesästä 1945 alkaen.[9] Ennen vakituisten tilojen saamista SKP:n Tampereen piirikomitea kokoontui Mäkisen yksityisasunnossa.[10] Toukokuussa 1945 Mäkinen oli yksi Yrjö Sirolan Säätiön säädekirjan allekirjoittajista. Hän luovutti säätiölle 30 000 markkaa valtiolta sota-aikana kokemistaan vääryyksistä saamistaan korvauksista.[11] Puoluetehtävien ohella Mäkisellä oli luottamustoimia muun muassa Sirola-opiston, Työkansan Sanomien ja Kommunisti-lehden hallintoelimissä. Hän kuului myös Yleisradion ohjelmaneuvostoon.[2]
Loppuvuodesta 1956 Mäkinen valittiin seuraavan vuoden alussa aloittaneen Kansan Uutisten varapäätoimittajaksi. Mäkinen oli kirjoitellut vasemmiston eri lehtiin 1930-luvulta alkaen, mutta hänen kokemuksensa varsinaisesta lehtityöstä oli vähäistä. Työn toimenkuvaan kuuluikin ennen kaikkea lehden poliittisen linjan valvominen.[2]
Veli-Pekka Leppäsen mukaan Mäkinen alkoi uudistaa ajatteluaan siirryttyään lehtityöhön.[12] SKP:n hajaannuksen synnyttyä 1960-luvulla Mäkinen asettui tukemaan uudistusmielistä enemmistöä.[13] Hän jättäytyi pois SKP:n poliittisesta toimikunnasta vuonna 1965 perustellen tätä puoluejohdon konfliktien lieventämisellä.[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuolinilmoitus, Aili Elisabet Mäkinen, Kansan Uutiset, 1988, No 164, sivu 16, julkaistu 23.7.1988
- ↑ a b c d e f g h Elina Katainen: "Aili edustaa harkintaa, vauhtia ja temperamenttiä." – katkelmia Aili Mäkisen poliittiselta uralta. teoksessa Veli-Pekka Leppänen (toim.): Etusivu uusiks! Kansan Uutisten viisi vuosikymmentä (Kansan Uutiset 2007), s. 41–47
- ↑ Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi (SKS 2006), s. 59,359.
- ↑ Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi (SKS 2006), s. 321,338,340–341,430.
- ↑ Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Punainen Pohjois-Häme 1935–1944 (Arkistoitu – Internet Archive) (KSL), luku 9.
- ↑ Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Punainen Pohjois-Häme 1935–1944 (Arkistoitu – Internet Archive) (KSL), luku 10.
- ↑ Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi (SKS 2006), s. 322.
- ↑ Heikki Mikko Viitala: Vasemmistolainen työväenliike Suomessa, osa 1 (Kommunisti-lehden julkaisusarja 1/88), s. 69.
- ↑ Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi (SKS 2006), s. 396,400.
- ↑ Aili Mäkinen: Kun Tampereella startattiin. Tuokiokuvia v:lta 1944–1945. teoksessa SKP taistelujen tiellä 1949 (SKP:n valistusjaosto 1948), s. 137.
- ↑ Kansan Sivistystyön Liitto ry 1964- (Arkistoitu – Internet Archive) (Kansan Sivistystyön Liitto)
- ↑ a b Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu (Edita 1999), s. 148.
- ↑ Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi (SKS 2006), s. 409.