Bella Ahmadulina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bella Ahmadulina 2004.

Izabella (Bella) Ahatovna Ahmadulina (ven. Изабе́лла Аха́товна Ахмаду́лина);[1] (10. huhtikuuta 1937 Moskova, Neuvostoliitto – 29. marraskuuta 2010[2]) oli venäläinen runoilija.

Tausta ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän syntyi Moskovassa tataarisyntyisen Akat Valejevitš Akmadulin ja venäläis-italialaisen Nadežda Makarovna Lazarevan ainoana lapsena. Akhmadulina opiskeli Maksim Gorkin kirjallisuusinstituutissa, josta hän valmistui vuonna 1960.[3][4]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmadulina oli naimisissa vuosina 1955-1958 Jevgeni Jevtušenkon, aikakauden toisen kuuluisan runoilijan, kanssa. Hänen toinen aviomiehensä vuosina 1959-1968 oli kirjailija ja käsikirjoittaja Juri Nagibin. Tästä avioliitosta hänellä on adoptiotytär Anna, joka on graafikko ja kirjakuvittaja. Hänen kolmannesta avioliittostaan vuonna 1971 elokuvaohjaaja Eldar Kulievin (1951-2017) kanssa syntyi tytär Jelizaveta Kulieva (s. 1973), joka on myös runoilija ja valmistunut Kirjallisuusinstituutista. Vuonna 1974 hän meni naimisiin neljännen aviomiehensä, taiteilija ja lavastusuunnittelija Boris Messererin (s. 1933) kanssa ja jätti lapset äitinsä ja taloudenhoitajan hoiviin. Heillä oli koti Peredelkinossa ja Moskovassa.[5]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bella Ahmadulina lausuu runoja

Akhmadulinan kirjallinen ura alkoi, kun hän oli koulutyttönä työskennellyt toimittajana moskovalaisessa sanomalehti Metrostrojevetsissa ja kehitti runollisia taitojaan runoilija Jevgeni Vinokurovin järjestämässä piirissä. Ahmadulinan ensimmäiset runot julkaistiin Oktjabr (ven. Октябрь, 'Lokakuu') -sanomalehdessä vuonna 1955.[6]

Ensimmäinen Ahmadulinan oma kokoelma Struna (Jänne) ilmestyi Moskovassa 1962.[7] Hän käänsi erityisesti georgialaista runoutta venäjäksi ja kirjoitti esseitä venäläisestä runoudesta.[1]

Opiskellessaan kirjallisuusinstituutissa hän julkaisi runojaan ja artikkelejaan eri sanomalehdissä, sekä virallisina että käsinkirjoitettuina. Häntä kritisoitiin Komsomolskaja Pravdassa vuonna 1957.[4] Hänet erotettiin instituutista vuonna 1959, (mutta hänen annettiin palata myöhemmin), koska hän vastusti Boris Pasternakin vainoamista.[8]

Ensimmäinen runokokoelma Struna ('Jänne', 1962) oli valtava menestys. Huolimatta epäsuosioon joutumisesta monet hänen kokoelmistaan ​​julkaistiin myöhemmin: Uroki Muzyki ('Musiikkitunteja', 1970), Stikhi ('Runoja', 1975), Svetša ('Kynttilä', 1977), Sni o Gruzii ('Georgian unelmia' (1977), Taina ('Salaisuus', 1983), Poberezije ('Rannikko', 1991) ja muita. Kokoelmasta Sad ('Puutarha') Akhmadulina sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon vuonna 1989.[7][4]

Hän esiintyi loppuunmyydyillä stadioneilla 1960-luvulla, samoin kuin runoilijat Jevgeni Jevtušenko, Andrei Voznesenski ja Robert Roždestvenski.[9]

Hän oli cameo-osa kuuluisassa Marlen Hutsijevin ohjaamassa Mne dvadtsat let (ven. Мне двадцать лет, 'Olen 20-vuotias') elokuvassa vuonna 1961. Hän teki käsikirjoituksen Juri Nagabinin tekstin pohjalta Aleksei Saharovin elokuvaan Tšistije prudi, (ven. Чистые пруды, 'Kirkkaat lammet') 1965 ja Vladimir Krasnopolskin ja Valeri Uskovin lyhytfilmiin Stuardessa (ven. Стюардесса, 'Lentoemäntä' ) 1967.[4]

Surrealistiseen tyyliin kirjoitettu novelli Mnogo sobak i sobaka (ven. Много собак и собака, 'Monta koiraa ja yksi koira') julkaistiin vuonna 1979 samizdat-kirjallisuuden Metropol kirjallisuuskalenterissa, jota hän oli ollut mukana perustamassa.[9] Hän kirjoitti esseitä Aleksandr Puškinista ja Mihail Lermontovista, jotka hän monesti omisti läheiselle ystävälleen Bulat Okudžavalle.[4]

Hän julkaisi avoimen maanpaossa olevaa Andrei Saharovia tukevan kirjeen vuonna 1975. Ahmadulinasta tuli vuonna 1977 Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian kunniajäsen.[10] Lokakuussa 1993 hän allekirjoitti niin sanotun Neljänkymmenenkahden kirjeen (ven. Письмо́ сорока́ двух), jossa kirjailijat vastustivat hallituksen toimia.[10]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hän julkaisi runokokoelmat Larets i Kliutch ('Arkku ja avain', 1994), Zvuk Ukazuyushchiy ('Ohjaava ääni', 1995) ja Odnazhdy v Dekabre ('Joulukuu päivä', 1996).[3]

Ahmadulina oli yksi suojasään äänekkään runouden esittäjistä, mutta 1970-luvulla hänen runoutensa sai subjektiivisemman ja lyyrisemmän sävyn ja häntä pidettiin modernistisen runouden romanttisen tyylin edustajana. Tärkeitä esikuvia Ahmadulinan runoudelle olivat Anna Ahmatova, Marina Tsvetajeva ja Osip Mandelstam.[11]

Bella Ahmadulinan hautamonumentti

Ahmadulina kuoli kotonaan lähellä Moskovaa 29. marraskuuta 2010.[2]

Suomennettuja runoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde[12]
  • Päämäärä vie meitä ympyrää: uuden venäläisen avantgarderunouden antologia, toim. ja suom. Jukka Mallinen, Helsinki: Tamara-press 1989 ISBN 951-8994-01-3
  • Kuka puhuu – kaksitoista runoilijaa Suomesta ja Venäjältä, toim. Jukka Mallinen, Jyväskylä: Ateena ISBN 951-976-098-0
  • Mukkula: Lahden kansainvälinen kirjailijakokous, Lahti: Lahden kansainvälinen kirjailijakokous 1997
  • Idän ja lännen runot: valikoima Neuvostoliiton ja Amerikan uutta runoa, suom. ja toim. Markku Lahtela (idän runot), Anselm Hollo (lännen runot) Weilin + Göös 1963
  • Runon suku: valikoima suomeksi elävää käännöslyriikkaa, toim. Jarkko Laine, Helsinki: Otava 1991 ISBN 951-1-11447-6
  • Uuden runon Venäjä, (Sorok russkih sovetskih poetov), toim. Toivo Flink, Petrozavodsk 1989 Karjala ISBN 5-7545-0041-6
Runot
  • Aavemaisen sokkeloinen kylpylä, suom. Jukka Mallinen, teoksessa: Päämäärä vie meitä ympyrää
  • Kadehdittava on minulla muinainen tapa (Завидна мне извечная привычка), suom. Jukka Mallinen, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1982; nro 2
  • Lapin kesien jäät, suom. Eila Kivikkaho, teoksessa: Mukkula 1997 (Raakakäännös Jukka Mallinen)
  • Lumipyry oli kyllä sakea, suut silmät lunta täynnä meillä ja hevosilla (Такая пала на душу метель: ослепли в ней и заплутали кони), suom. Eila Kivikkaho, teoksessa: Kuka puhuu
  • Magnetofoni (Магнитофон (Magnitofon)), suom. Markku Lahtela, julkaisussa: Parnasso 1963; nro 3
  • Maisema, suom. Markku Lahtela, teoksessa: Idän ja lännen runot
  • Maisemaa tehostaa eteen pysäköity porsche, suom. Jukka Mallinen, teoksessa: Päämäärä vie meitä ympyrää
  • Minulle suotiin, suom. Eila Kivikkaho, teoksessa: Mukkula 1997 (Raakakäännös Jukka Mallinen)
  • Muisto Siperiasta, suom. Markku Lahtela, teoksissa: Idän ja lännen runot, Maailman runosydän ja Runon suku
  • Nuo tytöt tuossa tahtoo rakastaa (Апрель), suom. Toivo Flink, teoksessa: Uuden runon Venäjä
  • On tullut ilta, kadullani soi taas kengän kapse (По улице моей который год..), suom. Toivo Flink, teoksessa: Uuden runon Venäjä
  • Peredelkino eron jälkeen (Переделкино полсе разлуки), suom. Eila Kivikkaho; teoksessa: Kuka puhuu
  • Pienet lentokoneet, suom. Markku Lahtela, teoksessa: Idän ja lännen runot
  • Rafaelinpäivä (День-Рафаэль), suom. Eila Kivikkaho; teoksessa: Kuka puhuu
  • Sain elää, kurja, häpeässä..., suom. Toivo Flink, teoksessa: Uuden runon Venäjä
  • Sammio olen, muuan asumus vain (Я лишь объем, где обитает что-то, чему малы земные имена). Selity ei nimillä sen laatu., suom. Eila Kivikkaho; teoksessa: Kuka puhuu
  • Syreeni, syreeni - voi jos se nuutuu. Kaduttaa, että taitoin sen (Сирень, сирень - не кончилась бы худом ьоя сирен), suom. Eila Kivikkaho; teoksessa: Kuka puhuu
  • Taas pyydät: - Älä itke enää… (Ты говоришь - не надо плакать...), suom. Toivo Flink, teoksessa: Uuden runon Venäjä
  • Toisten työ, suom. Markku Lahtela, teoksessa: Idän ja lännen runot
  • Tuomi valkorunkoinen (Черёмуха белонощная (Tšerjomuha belonoštšnaja)), suom. Jukka Mallinen, teoksessa: Päämäärä vie meitä ympyrää
  • Unissakävijät, suom. Markku Lahtela, teoksessa: Idän ja lännen runot

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Otavan kirjallisuustieto, s. 20. Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
  2. ↑ a b Russian poet Bella Akhmadulina dies aged 74 29.11.2010. RIA Novosti. Viitattu 29.11.2010. (englanniksi)
  3. ↑ a b Grimes, William: "Bella Akhmadulina, Bold Voice in Russian Poetry, Dies at 73". The New York Times, 29 November 2010. The New York Times. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ a b c d e Poetess Akhmadulina dies in Moscow at age of 73. ITAR-TASS, 29 November 2010. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Literaturnaya Rossia. litrossia.ru. litrossia.ru. Arkistoitu 28.9.2011. Viitattu 4.3.2023.
  6. ↑ BC-EU—Russia-Obit-Akhmadulina, EU TODAY. 30 November 2010. Arkistoitu 22 kesäkuu 2011. Viitattu 4 maaliskuu 2023.
  7. ↑ a b Russia's President and Prime Minister commiserate the death of Bella Akhmadulina The Voice of Russia. 29 November 2010. Arkistoitu 1 joulukuu 2010. Viitattu 4 maaliskuu 2023.
  8. ↑ Great Russian Poetess Bella Akhmadulina Passes Away. Russia-InfoCenter. 29 November 2010.
  9. ↑ a b Russian poet Bella Akhmadulina dies aged 74 RIA Novosti. 29 November 2010.
  10. ↑ a b Academy of Arts and Letters[vanhentunut linkki]
  11. ↑ Rytkönen, Marja. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 624-625. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  12. ↑ Bella Ahmadulina, (Arkistoitu – Internet Archive) Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 28.10.2021, viitattu 20.11.2021
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bella_Ahmadulina&oldid=22828360”