Bobby Charlton
| ||
| Henkilötiedot | ||
|---|---|---|
| Koko nimi | Robert Charlton | |
| Syntymäaika | 11. lokakuuta 1937 | |
| Syntymäpaikka | Ashington, Englanti | |
| Kuolinaika | 21. lokakuuta 2023 (86 vuotta) | |
| Pelipaikka | Keskikenttä | |
| Urheilijan ura | |||
|---|---|---|---|
| Junioriseurat | |||
1953–1954 |
East Northumberland schools Manchester United | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | Ottelut (Maalit) | |
| 1954–1973 1973–1974 1975 |
Manchester United Preston North End Waterford United |
606 (199) 38 (12) 31 (18) | |
| Maajoukkue | |||
| 1958–1970 | Englanti | 106 (49) | |
| Valmennusura | |||
| 1973–1974 1976 |
Preston North End (pelaaja-manageri) Wigan Athletic (väliaikainen manageri) | ||
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | |||
Robert ”Bobby” Charlton (11. lokakuuta 1937 Ashington – 21. lokakuuta 2023[1]) oli englantilainen jalkapalloilija, joka voitti urallaan maailmanmestaruuden, Euroopan cupin, Englannin-mestaruuden ja FA Cupin. Hän edusti Manchester Unitedia 758 ottelussa ja teki niissä 249 maalia. Charlton piti pitkään hallussa sekä Manchester Unitedin että Englannin maajoukkueen maaliennätystä.
Nuoruus ja perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bobby Charlton syntyi 1937 Ashingtonin kaivoskylässä. Hän oli kaivostyöläinen Robert Charltonin ja Elizabeth ”Cissie” Milburnin toinen poika. Perheeseen syntyi yhteensä neljä poikaa. Bobbyn veljistä myös Jack teki pitkän ammattilaisuran. Elizabeth-äidin veljistä puolestaan neljä oli ammattilaisjalkapalloilijoita.[2]
Charlton oli jo nuorena huippulahjakkuus, ja lähti peruskoulun jälkeen oppikouluun Bedlingtoniin, jossa pelattiin jalkapalloa. Ashingtonin oppikoulu tunnettin enemmän rugbystä. Charlton pelasi viimeisenä kouluvuotenaan neljä ottelua Englannin koulumaajoukkueessa. Hän teki otteluissa viisi maalia ja herätti kiinnostusta monissa seuroissa.[2]
Seurajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Charlton sai tarjouksen 18 seuralta, mutta teki vuonna 1953 sopimuksen Manchester Unitedin kanssa.[2] Hän aloitti ammattilaisuransa lokakuussa 1954 ja oli vuosina 1954, 1955 ja 1956 voittamassa alle 18-vuotiaiden FA Youth Cupin. Manchester Unitedin edustusjoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran 6. lokakuuta 1956. Hän teki ottelussa kaksi maalia.[3]
Charlton vakiinnutti paikkansa Manchester Unitedin kokoonpanossa kauden 1956–1957 loppupuolella. Kausi päättyi Unitedin historian viidenteen mestaruuteen. Seuraavalla kaudella Manchester United osallistui ensimmäisenä englantilaisjoukkueena Euroopan cupiin.[3]
Vuonna 1958 koettiin yksi englantilaisen jalkapallohistorian surullisimmista hetkistä. Manchester Unitedin joukkue oli palaamassa 6. helmikuuta pelimatkalta Jugoslaviasta voitettuaan puolivälierissä Belgradin Punaisen tähden. Münchenissä tapahtuneen välitankkauksen jälkeen lentokone ei kolmannellakaan yrittämällä päässyt ilmaan vaan törmäsi lentokentän aitaan ja sen takana olevaan taloon. Onnettomuudessa kuoli 23 ihmistä, joiden joukossa kahdeksan Unitedin pelaajaa. Charlton lensi onnettomuudessa ulos koneesta, mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla vähin vammoin.[4]
Charlton palasi kokoonpanoon vain 23 päivää lento-onnettomuuden jälkeen, ja joukkue ylsi vielä saman kauden aikana FA Cupin loppuotteluun. Sen se hävisi 2–0 Bolton Wanderersille.[2]
Charltonin ympärille alettiin 1960-luvulla rakentaa Manchester United uutta joukkuetta, joka oli parhaimmillaan 1960-luvun puolivälissä. Charltonin lisäksi joukkueeseen kuuluivat muun muassa George Best ja Denis Law. He olivat voittamassa FA Cupia 1963 sekä sarjamestaruutta 1965 ja 1967.[2]
Manchester United ylsi 1968 Euroopan cupin voittoon, kun se kaatoi loppuottelussa SL Benfican 4–1. Charlton toimi Unitedin kapteenina ja teki ottelussa kaksi maalia.[2] Hän jätti pelin jälkeiset voitonjuhlat väliin, sillä hän halusi ennemmin muistella kymmenen vuotta aiemmin lento-onnettomuudessa kuolleita ystäviään.[3]
Manchester Unitedin valmentaja Matt Busby lopetti vuonna 1969, ja joukkueen menestyskausi alkoi olla ohi. Charlton pelasi Unitedissa kuitenkin vuoteen 1973 asti.[2] Hän pelasi 17 kauden aikana joukkueessa 758 ottelua ja teki niissä 249 maalia. Kummatkin olivat ennätyksiä, joita ei rikottu yli 30 vuoteen. Ryan Giggs ohitti hänet pelien määrässä vuonna 2008 ja Wayne Rooney maaleissa 2017.[3]
Manchester Unitedin jälkeen Charlton pelasi vielä Prestonissa vuosina 1973–1975.[4]
Ura Englannin maajoukkueessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Charlton valittiin maajoukkueeseen vuonna 1958 otteluun Skotlantia vastaan. Toisessa ottelussa Portugalia vastaan hän teki molemmat maalit. Maajoukkueessa Charlton osallistui vuoden 1958 MM-kisoihin Ruotsissa, vaikka ei pelannut niissä yhtään ottelua.[4]
Charlton teki maaottelutasolla hattutemput Yhdysvaltoja vastaan vuonna 1959 ja Meksikoa vastaan vuonna 1961. Hän pelasi 1962 MM-kisojen karsinnoissa sekä lopputurnauksessa kaikki Englannin neljä ottelua Unkaria, Argentiinaa, Bulgariaa ja Brasiliaa vastaan. Hän teki maalin alkusarjan ottelussa Argentiinaa vastaan.
Charlton oli Englannin maajoukkueen tukipylväitä Englannin omissa kotikisoissa 1966. Englanti pääsi alkulohkostaan jatkoon voitettuaan Meksikon ja Ranskan. Meksikoa vastaan Charlton teki kaukolaukauksellaan yhden uransa kuuluisimmista maaleista. Välierässä Portugalia vastaan Charlton teki yhden maalin ottelun päättyessä Englannin 2–1 voittoon.[4] Loppuottelussa Englantia vastaan ryhmittyi Saksa ja Charltonin henkilökohtaiseksi vastustajaksi ilmestyi nuori Franz Beckenbauer. Nämä kaksi pelaajaa seurasivat niin tarkasti toisiaan, että kumpikaan ei finaalissa loistanut. Ottelu siirtyi jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalle, jolloin Englannin Geoff Hurst laukoi pallon yläriman alareunaan, josta se kimposi suoraan alaspäin. Kiistanalainen maali hyväksyttiin, ja tekemällä vielä toisen maalin Englanti voitti ottelun ja maailmanmestaruuden. Bobby Charltonin panosta Englannin maailmanmestaruudessa kuvaa valinta Euroopan parhaimmaksi jalkapalloilijaksi vuonna 1966.[4]
Charlton pelasi vielä vuoden 1970 MM-kisoissa, joissa Englanti kuitenkin hävisi puolivälierissä Länsi-Saksaa vastaan.[4] Ottelu oli samalla Charltonin suunnittelematon jäähyväisottelu maajoukkueessa.
Kaiken kaikkiaan Bobby Charlton pelasi yhteensä 106 maaottelua tehden 49 maalia. Englannin maajoukkueen maalintekijätilastossa hän on toisena Wayne Rooneyn jälkeen.[5][6]
Tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bobby Charlton aateloitiin vuonna 1974 tunnustuksena hänen työstään englantilaisen jalkapallon hyväksi.
Lokakuussa 2011 Saksan jalkapallokulttuurin liitto palkitsi Charltonin Walther-Bensemann-kunniapalkinnolla elämäntyöstään jalkapallon parissa.[7][8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jalkapallon maailmanmestari Sir Bobby Charlton on kuollut Yle Uutiset. 21.10.2023. Viitattu 21.10.2023.
- ↑ a b c d e f g Gavin McOwan: Sir Bobby Charlton obituary The Guardian. 21.10.2023. Guardian News & Media Limited. Viitattu 21.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Obituary: Sir Bobby Charlton (1937-2023) Manchester United FC Ltd. Viitattu 21.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Bobby Charlton International Football Hall of Fame. Viitattu 23.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Matthias Arnhold: Appearances for England National Team 11.12.2009. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 23.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Wayne Rooney teki historiallisen osuman 9.9.2015. Yle Urheilu. Viitattu 9.9.2015.
- ↑ Akademie ehrt Sir Robert "Bobby" Charlton
- ↑ Robert "Bobby" Charlton (Sir) Fussball-Kulturpreis. Deutsche Akademie für Fussball-Kultur. Viitattu 21.10.2023. (saksaksi)
| Edeltäjä: Bill Foulkes |
Manchester Unitedin kapteeni 1966–1973 |
Seuraaja: Martin Buchan |
1956: Stanley Matthews • 1957: Alfredo Di Stéfano • 1958: Raymond Kopa • 1959: Alfredo Di Stéfano • 1960: Luis Suárez • 1961: Omar Sivori • 1962: Josef Masopust • 1963: Lev Jašin • 1964: Denis Law • 1965: Eusébio • 1966: Bobby Charlton • 1967: Flórián Albert • 1968: George Best • 1969: Gianni Rivera • 1970: Gerd Müller • 1971: Johan Cruijff • 1972: Franz Beckenbauer • 1973: Johan Cruijff • 1974: Johan Cruijff • 1975: Oleh Bloh’in • 1976: Franz Beckenbauer • 1977: Allan Simonsen • 1978: Kevin Keegan • 1979: Kevin Keegan • 1980: Karl-Heinz Rummenigge • 1981: Karl-Heinz Rummenigge • 1982: Paolo Rossi • 1983: Michel Platini • 1984: Michel Platini • 1985: Michel Platini • 1986: Ihor Bjelanov • 1987: Ruud Gullit • 1988: Marco van Basten • 1989: Marco van Basten • 1990: Lothar Matthäus • 1991: Jean-Pierre Papin • 1992: Marco van Basten • 1993: Roberto Baggio • 1994: Hristo Stoitškov • 1995: George Weah • 1996: Matthias Sammer • 1997: Ronaldo • 1998: Zinédine Zidane • 1999: Rivaldo • 2000: Luís Figo • 2001: Michael Owen • 2002: Ronaldo • 2003: Pavel Nedvěd • 2004: Andri Ševtšenko • 2005: Ronaldinho • 2006: Fabio Cannavaro • 2007: Kaká • 2008: Cristiano Ronaldo • 2009: Lionel Messi • 2016: Cristiano Ronaldo • 2017: Cristiano Ronaldo • 2018: Luka Modrić • 2019: Lionel Messi • 2020: ei jaettu 2021: Lionel Messi • 2022: Karim Benzema • 2023: Lionel Messi • 2024: Rodrigo Hernández
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
