Eisenhowerin oppi
Eisenhowerin oppi tarkoittaa Yhdysvaltojen kylmän sodan ajan ulkopoliittista linjanvetoa, jonka mukaan aseellisen hyökkäyksen uhkaama Lähi-idän valtio voisi pyytää Yhdysvallat apuun uhkan torjumiseksi. Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower määritteli opin kongressille tammikuussa 1957 pitämässään puheessa[1]. Oppi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ohjenuoraksi.[2]
Opin mukaisesti kansainvälisen kommunismin hyökkäyksen tai hyökkäysuhan kohteeksi joutunut Lähi-idän maa saisi pyytäessään taloudellista tukea tai sotilaallista apua Yhdysvalloilta.[3][4] Opin mukaisesti Yhdysvallat varautui sotatoimiin jo seuraavana vuonna Libanonin kriisin aikana. Yhdysvallat puuttui kriisiin Libanonin presidentin Camille Chamounin pyynnöstä.[3]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Seuraava teksti perustuu pääasiassa ehkä lähteettömään en.wikin artikkeliin tai johonkin tuntemattomaan lähteeseen. |
Opin tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Globaalissa kontekstissa Eisenhowerin oppi oli vastaus siihen vaihtoehtoon, että sota leviäisi maailmanlaajuiseksi. Opin taustalla oli erityisesti Neuvostoliiton aktivoituminen Egyptissä Suezin kriisin seurauksena. Britannian ja Ranskan heikennyttyä Lähi-itään oli jäänyt valtatyhjiö. Eisenhowerin näkökulmasta Yhdysvaltojen oli otettava alueella vahva valta-asema. Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser vahvisti omaa asemaansa käyttämällä hyväkseen Venäjän ja Yhdysvaltojen valtataistelua. Nasser pyrki "positiiviseen neutraaliuteen" ja hyväksyi apua myös Neuvostoliitolta.
Eisenhowerin opin tarkoitus oli luoda Lähi-idän itsenäisille arabivalloille vaihtoehto Nasserille. Yhdysvallat pyrki vahvistamaan alueen valtioita ja eristämään kommunismin vaikutuksia heikentämällä Nasserin alueellista vaikutusvaltaa. Tavoitteessa epäonnistuttiin. Nasserin vaikutusvalta vahvistui. Hänestä oli tullut valtaan nousunsa jälkeen Lähi-idän voimahahmo, ja siinä asemassa hän pysyi viisitoista vuotta.[5] Samaan aikaan Nasserin suhteet Neuvostoliiton johtajiin kuitenkin huononivat, ja Yhdysvallat muutti tavoitteitaan Lähi-idän alueella. Nasserin vallan vastustamisen sijasta sitä pyrittiin nyt sietämään.
Lähi-idän merkittävien öljyvarojen vuoksi Eisenhowerin hallinto näki alueen tulevassa ulkopolitiikassaan keskeisenä. Kommunismin voimistuminen alueella tarkoittaisi Yhdysvaltojen energialähteiden vaarantumista. Britannian ja Ranskan heikennyttyä Yhdysvallat oli kuitenkin yksin vastuussa mahdollisista tulevista sotilaallisista interventioista.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Martina Ahola, Maan alla ja horisontin yllä. Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen erityissuhteen synty ja kehitys..., pro gradu Tampereen yliopisto 2006
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ahola s. 43
- ↑ Ahola s. 58
- ↑ a b Presidents of the United States. S. 120. Isbn 0 600 56006 6. Lontoo, 1988.
- ↑ Buescher, John. The U.S. and Egypt in the 1950s (Arkistoitu – Internet Archive), Teachinghistory.org. Viitattu 6.11.2019.
- ↑ Ahola s. 35
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tammikuun 5.:n päivän 1957 Kongressille osoitetun erikoisviestin sisältö (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)