Erkki Lappalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Veikko Henrikki Lappalainen (3. joulukuuta 1946 Eno – 15. lokakuuta 2010 Tukholma) oli ruotsinsuomalainen runoilija ja lausuja, yksi poetry slamin eli lavarunouden uranuurtajista.[1]

Tehdastyöläisestä runoilijaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkki Lappalainen syntyi Pohjois-Karjalassa Enon Majoinvaarassa pienviljelijäperheen esikoisena. Muutaman vuoden ajan tukkimetsässä työskenneltyään hän kävi Äänekosken Mieskotiteollisuuskoulun metallityönlinjan ja valmistui hiojaksi. Vuonna 1964 Lappalainen muutti Turkuun ja työskenteli Wärtsilän laivatelakalla pyöröhiojana.[2] [3][4] Hän kävi kansakoulun Sikressä ja kansalaiskoulun Kaltimossa.[5] Vuonna 1970 hän siirtyi Ruotsiin Finspångiin, jonne turbiinitehdas Stal-Laval oli keskittänyt tuotantonsa.[6][7] Seuraavana vuonna Lappalainen hakeutui Biskops-Arnön kansankorkeakouluun opiskelemaan ruotsin kieltä ja yhteiskunnallisia aineita. Huonetoveriksi osunut runoilija Eric Fylkeson lausui runojaan oppilastovereilleen ja herätti Lappalaisen kiinnostuksen runoihin.[3][8] Lappalainen jatkoi opintojaan Marieborgin kansankorkeakoulussa ja aloitti siellä omien runojen kirjoittamisen ja niiden esittämisen.[3][9] Ryhtyessään kirjoittamaan ruotsiksi hän halusi välittää uuden siirtolaisen tuntoja ruotsalaisille.[10] Erkki Lappalainen opiskeli myös Tanskassa Den reijsende höjskolenissa vuonna 1975[11] ja myöhemmin Oriveden opistossa.[9][10]

Marieborgin ajasta kertovat runot ilmestyivät esikoiskokoelmana Jag ville så gärna säga det vuonna 1975.[9] Kouluttauduttuaan draamapedagogiksi Tukholman yliopistossa Lappalainen toimi kirjoittamisen ohella jonkin aikaa myös näyttelijänä katuteatterissa nimeltä Jordcirkus.[5][8][2][12] Saatuaan apurahan hän julkaisi Boklagetin kustantamana vuonna 1977 toisen runokokoelmansa Mina tårar på ditt ansikte, joka sisältää rakkausrunojen ohella runoja kokemuksista teollisuusympäristössä.[11]

Lappalainen siirtyi vuonna 1979 kirjoittamaan kulttuuritalo Kapsylenista saamaansa työskentelytilaan[13] ja muutti myöhemmin sinne myös asumaan.[12] Jo sitä ennen hän oli kirjoittanut tekstin katuoopperaan Mullvadsoperan (”Myyräooppera”), jonka tarkoituksena oli vastustaa Mullvadenin asuinkorttelin purkamista. Ooppera esitettiin keväällä 1978 Jordcirkusin keräämien kahdensadan henkilön voimin.[8][14] Lappalainen julkaisi yhdessä Micke Bergin kanssa Mullvadenin tapahtumiin liittyvän kirjan I Mullvaden levde vi, joka ilmestyi Boklagetin kustantamana vuonna 1979.[14] Atomivoimaa vastustava massaooppera Energioperan, jonka ryhmässä kirjoitettu teksti perustui Lappalaisen ideaan[12][14], esitettiin vuonna 1980 muun muassa Sergelin torilla. Oopperaan osallistui kolmesataa esiintyjää ja katsojia se sai kaikkiaan viisitoistatuhatta.[14]

1980-luvulla Erkki Lappalainen kiinnostui kristinuskon tulosta pohjoiseen ja selvitti suhdettaan uskontoon kirjoittamalla suomenkieliset näytelmät Kansalainen vastaan kirkko (1983), Henkien tanssi (1985) ja Jeesusko niitä seitoja polki (1987).[9][15]

Estradirunoilija ja kansainvälinen toimija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lappalainen perusti vuonna 1985 kulttuuritalo Kapsylenissa toimineeseen kahvilaan Kafe 44:ään joidenkin runoilijakollegoiden kanssa kerran viikossa järjestettävän Poeternas Estradin (Runoilijoiden estradi), työpajan, jossa runoilijat esittivät runojaan yhdistäen niitä musiikkiin, tanssiin ja näyttämötaiteeseen.[3][13] Kirjoittamisen ohella Erkki Lappalainen esitti runojaan ja teki lukuisia kiertueita ja matkoja ulkomaille mm. Italiaan Bolognaan avantgardistien festivaaliin[13][12], Yhdysvaltoihin, Neuvostoliittoon, Viroon ja Valko-Venäjälle [16][17][13] Minskissä hän myös teki kuoroteoksen paikalliselle kuorolle.[3].

Vuonna 1992 Lappalainen osallistui USA:n matkallaan runokilpailuihin[16][17] ja toi sieltä Ruotsiin poetry slam -lavarunouskilpailut. Ensimmäiset lavarunouden Ruotsin mestaruuskisat hän järjesti vuonna 1995 Tukholmassa. Hän juonsi Tukholmassa kerran viikossa pidettäviä lavarunousiltoja yhteensä 12 vuotta.[5][4] Kirjailija Johan Wretman järjesti hänen muistokseen yhteistyössä Kapsylenin ja Kafe 44:n kanssa Ruotsin Poetry Slam Gand Prix’n, johon osallistui 32 runoilijaa, joukossa lavarunouden vuoden 2010 kanadalaiden maailmanmestari.

Erkki Lappalaisen painettuna julkaistu tuotanto käsittää runoja, näytelmiä, oopperalibrettoja ja lastenkirjallisuutta.[2][1] Vielä suurempi osa hänen teoksistaan on saanut ensi-iltansa kirjailijan itsensä estradiesityksenä.[2][5] Lappalaisen runouteen liittyvät 1990-luvulla ilmestyneet runovideot Stone and Water ja Hiljaisuus on ohjannut Igor Glazistov.[18] Stone and Water perustuu runoon, jonka Lappalainen kirjoitti 1980-luvulla ns. sukellusvenejahdin (U 137 -sukellusveneselkkaus) innoittamana.[19]

Lappalainen oli esiintyvien runoilijoiden järjestön International Organisation of Performing Poets (IOPP) ja sen Ruotsin osaston IOPP Svenska Avdelningen perustajajäsen ja toimi niissä myös puheenjohtajana.[2]

Avantgardisti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun puolella Erkki Lappalainen alkoi edetä runoissan kokeilevaan suuntaan.[6][12] Moniosainen runoelma Barnet och soldaten, jota Lappalainen pääteoksenaan esitti jo Bolognassa vuonna 1986, ilmestyi Nordanin kustantamana vuonna 1988. Sinfonia i:lle ja kahdelle h:lle sai ensi-iltansa Poeternas Estradilla Tukholmassa vuonna 1988 ja Lappalainen esitti sen myös Pärnun jazzfestivaaleilla. Teoksessa on i-kirjainten lisäksi kaksi h-kirjainta lopussa.[4][2][20] Samaa pelkistyksen ja toiston kautta edustaa myös teos TTT, joka sai ensi-iltansa Poeternas Estradilla Tukholmassa 1988 ja joka ilmestyi ntamon kustantamana vuonna 2008.[2][20][21] Runoilija on siinä halunnut käyttää kirjainta kuten säveltäjä nuotteja, aikaan rytmittämällä.[21]

Lappalaista on luonnehdittu underground-runoilijaksi[3][20] ja hänen runojensa on sanottu edustavan avantgardea, minimalismia ja uusfuturismia.[1][5] Itse hän piti runojensa lähtökohtana alistumattomuutta valtarakenteisiin ja sodan taustavoimien paljastamista.[12][10]Yksi hänen esikuvistaan runoilijana oli Vladimir Majakovski.[12] Erkki Lappalainen oli Ruotsin kirjailijaliiton sekä Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen.

Kirjailija asui kesät kesäpaikallaan Enon Majoinvaarassa kirjoittaen suomeksi ja muun osan vuodesta Tukholmassa kirjoittaen ruotsiksi.[8] Enossa hän esiintymisien ohella rohkaisi ja auttoi paikallisia runoilijoita julkaisemaan yhteiskokoelman Arkiunia.[22]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Tikkanen-Rozsa, Anneli: 122 ruotsinsuomalaista kynäniekkaa : esittely 122:sta ruotsinsuomalaisesta kynäniekasta ja heidän tuotannostaan, s. 88. [Nykvarn]: [Ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistys], 1995. ISBN 91-630-3179-5
  2. ↑ a b c d e f g Latvavesiltä – pohjoiskarjalaisia kirjailijoita Joensuun seutukirjaston maakuntaosasto. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 15.12.2016.
  3. ↑ a b c d e f Nevalainen, Kimmo: Ruotsinsuomalaista undergroundia enolaiseen malliin. Karjalainen, 24.01.1991, s. s. 14.
  4. ↑ a b c Tossavainen, Jouni: Kuolleet : runoilija Erkki Lappalainen. Helsingin sanomat, 25.11.2010, s. C6.
  5. ↑ a b c d e Pyhäniemi, Helena: Runoilija Erkki Lappalainen on poissa. Pielisjokiseutu, 23.07.2011, nro s. 6.
  6. ↑ a b Kaikkonen, Eino: Erkki Lappalaisen runous on uusinta uutta Kalevalan laulajien perinnettä. Uusi Pohjois-Karjala, 25.01.1991, s. s. 26.
  7. ↑ Stal-Laval Turbin AB sv.wikipedia.org. Viitattu 15.12.2016.
  8. ↑ a b c d Runoilija Erkki Lappalainen : kesät Majoinvaarassa välttämättömiä. Pielisjokiseutu, 10.06.1991, s. s. 10.
  9. ↑ a b c d Keränen, Timo: Ruotsalaiset runot ja niiden enolainen tekijä. Karjalainen, 04.01.1987, s. 8.
  10. ↑ a b c Erkki Lappalainen, kirjailija ja kesäenolainen. Pielisjokiseutu, 26.06.1986, s. s. 4.
  11. ↑ a b Hagman, Kaj: Sliparen som blev diktare. Vasabladet, 23.02.1977.
  12. ↑ a b c d e f g Pynnönen, Marja-Liisa: Siirtolaisuuden vanavedessä : tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956-1988, s. 134, 136, 137, 138. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1991.
  13. ↑ a b c d Mannerfelt, Karine: Boken om Kapsylen : 30 år av kamp, kultur & kärlek i ett rött tegelhus, s. 157. (Erkki Lappalainen : intervju) Kartago, 2008.
  14. ↑ a b c d Runeberg, Tutta: Hiojan läpimurto. Suomen kuvalehti, 1986:14, s. 45.
  15. ↑ Pynnönen, Marja-Liisa: Siirtolaisuuden vanavedessä : tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956-1988, s. 135. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1991. ISBN 951-717-653-8
  16. ↑ a b Erkki Lappalainen mukana radion runokilpailussa USA:ssa. Pielisjokiseutu, 06.07.1992, s. 2.
  17. ↑ a b Runoilija Erkki Lappalaisella riittää kiirettä. Elokuva, kiertueita ja runon olympialaiset. Pielisjokiseutu,, 09.09.1996, s. 4.
  18. ↑ Latvavesiltä – pohjoiskarjalaisia kirjailijoita (Erkki Lappalainen) Joensuun seutukirjasto. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 23.1.2017.
  19. ↑ Runoilija Erkki Lappalaisella riittää kiirettä. Elokuva, kiertueita ja runon olympialaiset. Pielisjokiseutu, 09.09.1996, s. 4.
  20. ↑ a b c Erkki Lappalainen tekee runon yhdestä kirjaimesta. Ilta-Sanomat, 12.9.1989.
  21. ↑ a b Myllymäki, Elina: Majoinvaaran muuttolinnulta uusi kirja. Pielisjokiseutu, 25.08.2008, s. 2.
  22. ↑ Arkiunia : enolaisia runon kirjoittajia, s. 1. (Saatteeksi) [Eno]: [Enon kansalaisopisto], [1992].

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erkki_Lappalainen&oldid=22757333”