Iridium
| |||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | iridium | ||||
| Tunnus | Ir | ||||
| Järjestysluku | 77 | ||||
| Luokka | siirtymämetalli | ||||
| Lohko | d | ||||
| Ryhmä | 9 | ||||
| Jakso | 6 | ||||
| Tiheys | 22,562 · 103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 6,5 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | hopeanharmaa | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1803, Smithson Tennant | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino (Ar) | 192,217(2)[1] | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 135 (180) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 137 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Xe] 4f14 5d7 6s2 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 32, 15, 2 | ||||
| Hapetusluvut | +II, +III, +IV, +VI | ||||
| Kiderakenne | pintakeskeinen kuutiollinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 2 719 K (2 446 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 4 701 K (4 428 °C) | ||||
| Moolitilavuus | 8,5 · 10−3 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | 231,8 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 41,12 kJ/mol | ||||
| Äänen nopeus | 4 825 m/s 20 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,2 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,131 kJ/(kg K) | ||||
| Sähkönjohtavuus | 21,2 · 106 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | 147 W/(m·K) | ||||
| CAS-numero | 7439-88-5 | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Iridium (lat. iridium, sanasta iris, ’sateenkaari’) on raskas, hauras valkoinen metalli, jonka kemiallinen merkki on Ir[2]. Iridium on huoneenlämpötilassa lähes yhtä tiheää kuin osmium; ne ovat tiheimpiä metalleja, kumpikin on lähes kaksi kertaa niin tiheää kuin lyijy.[3] Iridium on platinaa muistuttava jalometalli. Se kestää kaikista metalleista parhaiten korroosiota, eikä se liukene happoihin, ei edes kuningasveteen. Kemiallisesti se reagoi vain halogeenien ja eräiden sulien suolojen kanssa.
Iridiumia käytetään lejeerinkinä standardipainojen ja -mittojen sekä lämmönkestävien kappaleiden valmistamiseen ja platinan seostamiseen. Sitä käytetään jonkin verran myös elektroniikassa sekä autojen sytytystulppien kärkien päällysteenä.[4]
Brittiläinen Smithson Tennant löysi iridiumin vuonna 1803 ranskalaisten kemistien Antoine de Fourcroyn, Louis Nicolas Vauquelinin ja Hippolyte-Victor Collet-Descotilsin tutkimusten perusteella. Se on kaikista alkuaineista harvinaisimpia, ja sitä on maankuoressa keskimäärin vain 0,001 ppm. Sitä tuotetaan maailmassa noin 3 000 kg vuodessa.[4][5]
Tavallista suurempina pitoisuuksina iridiumia on kuitenkin niissä maaperän kerrostumissa, jotka ovat syntyneet liitu- ja tertiäärikauden vaihteessa noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Tätä on pidetty ratkaisevana todisteena sille, että tuohon aikaan Maahan törmäsi avaruudesta tullut asteroidi, joka sai aikaan laajaa tuhoa ja johti muun muassa dinosaurusten sukupuuttoon. Monissa meteoriiteissa iridiumpitoisuus on selvästi suurempi kuin maankuoressa. Samoin on ilmeisesti ollut tuon asteroidin laita ja sen iridiumpitoisten ainesten oletetaan levinneen hienojakoisena pölynä eri puolille maapalloa. On arveltu myös että Maan sisäosissa iridiumia olisi selvästi suurempana pitoisuutena kuin pintaosissa, sillä Maan muodostuessa se on suuren tiheytensä vuoksi päätynyt suurilta osin sinne.
Isotoopit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonnon iridium on seos kahdesta pysyvästä isotoopista: 191Ir (37,3 %) ja 193Ir (62,7 %).[5] Iridiumille tunnetaan yli 30 radioisotooppia, joiden massaluvut ovat välillä 165–203. Niistä pitkäikäisin on pysyvien isotooppien väliin jäävä, vuonna 1937 löydetty 192Ir, jonka puoliintumisaika on hieman alle 74 päivää. Isotoopit, joiden massat ovat alle 191, hajoavat β+-hajoamisella, α-hajoamisella ja harvoin protonin emissiolla, poikkeuksena 189Ir, joka hajoaa elektronisieppauksella. Raskaammat radioisotoopit massaluvun 191 jälkeen hajoavat pääasiallisesti β--hajoamisella.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Standard Atomic Weights of 14 Chemical Elements Revised. Chemistry International, 29.10.2018, 40. vsk, nro 4, s. 23–24. IUPAC. doi:10.1515/ci-2018-0409 ISSN 1365-2192 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Anja Haavisto, Marjatta Soininen, Kiuru Varho: Maol-taulukot – Kemia, s. 154. Otava, 1998.
- ↑ John W. Arblaster: Is Osmium Always the Densest Metal? Johnson Matthey Technology Review, 1.7.2014, 58. vsk, nro 3. Johnson Matthey Plc. doi:10.1595/147106714x682337 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.11.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Timo Paukku: Meteoriitin ikiaine ei ruostu (alkuainesarjan artikkeli iridiumista) Helsingin Sanomat. 31.1.2006. Arkistoitu 16.11.2012. Viitattu 12.7.2008.
- ↑ a b Iridium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Audi, G. ym.: The NUBASE2016 evaluation of nuclear properties. Chinese Physics C, 2017, 41. vsk, nro 3, s. 030001-1-030001-138. IOP Publishing. doi:10.1088/1674-1137/41/3/030001 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 8.4.2018. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Periodictable: Technical data for Iridium (englanniksi)
- Luettelo iridiumin isotoopeista The Isotopes Project Home Page (englanniksi)
- Americanelements: Iridium Technical and Safety Data (englanniksi)
- Argonne National Laboratory: Radiological and Chemical Fact Sheets to Support Health Risk Analyses for Contaminated Areas, Iridium s. 26–27 (englanniksi) (pdf)
- Mindat: Iridium (englanniksi)
- Webmineral: Iridium Mineral Data (englanniksi)
- The Royal Society of Chemistry (RSC): Iridium (englanniksi)
- PeriodicTable: Iridium (Ir) (englanniksi)
- PubChem: Iridium (englanniksi)
- Food Component Database (FooDB): Iridium (englanniksi)