Jari Niemelä (biologi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

  Jari Kalevi Niemelä (26. joulukuuta 1957 Vaasa5. heinäkuuta 2022) oli suomalainen biologi ja Helsingin yliopiston rehtori.

Niemelä opiskeli Uumajan yliopistossa biologiaa ja väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1988.[1] Väitöskirjan aiheena olivat Ahvenanmaan kovakuoriaiset. Hän työskenteli tutkijana Kanadan Edmontonissa, mistä palasi Helsingin yliopiston eläintieteen laitokselle.[2]

Niemelä toimi Helsingin yliopistossa bio- ja ympäristötieteiden laitoksen professorina vuodesta 2000[3] ja biotieteellisen tiedekunnan dekaanina vuodesta 2004.[2] Hän oli kaupunkiekologian lisäksi erityisesti kiinnostunut metsäluonnon monimuotoisuudesta ja trooppisesta ekologiasta.

Niemelä toimi WWF Suomen hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut kirjojen Urban ecology Patterns, processes and applications (2011) ja Ihminen ja ekologia (2011) päätoimittaja.[2]

Helsingin yliopiston hallitus valitsi Niemelän huhtikuussa 2018 yliopiston rehtoriksi viisivuotiskaudelle 2018–2023.[4][5] Hänen toimikautensa alkoi 1. elokuuta 2018.[6] Hän oli Helsingin yliopiston 138. rehtori.[7] Tammikuussa 2019 Niemelä sairastui syöpään, joka uusiutui keväällä 2020.[8] Niemelältä leikattiin aivokasvain syksyllä 2020, ja hän sai hoitoja munuaissyöpäänsä mutta joutui luopumaan rehtorin tehtävistä helmikuun 2022 alussa. Hän aikoi jatkaa vielä tutkimusta ja toimia johdon asiantuntijatehtävissä rehtorikautensa loppuajan heinäkuuhun 2023 asti.[4]

Niemelä kuoli 5. heinäkuuta 2022.[9]

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 474. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  2. a b c Tiainen, Antti: Vihreästä laaksosta näkee kauas. Helsingin Sanomat 9.9.2011, s. C 6.
  3. Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 685 (s.v. Niemelä, Jari). Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1
  4. a b Parikka, Valtteri: Yliopiston rehtori Niemelä luopuu tehtävästään. Helsingin Sanomat, 1.2.2022, s. A 20. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.2.2022.
  5. Helsingin yliopiston rehtoriksi kaupunkiekologian professori Jari Niemelä. Yle Uutiset 26.4.2018.
  6. Aalto, Saija: Hel­sin­gin yli­opis­ton reh­to­rik­si pro­fes­so­ri Jari Nie­me­lä 25.4.2018. Helsingin yliopisto. Viitattu 26.4.2018.
  7. Johto 18.6.2014. Helsingin yliopisto. Viitattu 1.8.2018.
  8. Syöpä uusiutui: Helsingin yliopiston rehtori jää osittaiselle sairauslomalle Iltalehti. Viitattu 23.3.2020.
  9. Yliopiston entinen rehtori Jari Niemelä on kuollut Helsingin yliopisto. Viitattu 7.7.2022.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.