Tämä on lupaava artikkeli.

Koskeljärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koskeljärvi
Koskeljärveä Eurassa heinäkuussa 2016.
Koskeljärveä Eurassa heinäkuussa 2016.
Valtiot SuomiView and modify data on Wikidata
Paikkakunta Eura ja LaitilaView and modify data on Wikidata
Koordinaatit 60°56′37″N, 22°07′23″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Laskujoki Hinnerjoki
Järvinumero 33.005.1.001
Mittaustietoja
Pinnankorkeus 41,3 m [1]
Rantaviiva 42,797 km [1]
Pinta-ala 7,80113 km² [1]
Tilavuus 0,00738 km³ [1]
Keskisyvyys 1,12 m [1]
Suurin syvyys 3,2 m [1]
Valuma-alue 73,8 km² [2]
Kartta
Koskeljärvi

Koskeljärvi on Satakunnassa Euran kunnan ja Laitilan kaupungin alueilla sijaitseva Lapinjoen vesistön järvi. Järvi on ravinteisuudeltaan luontaisesti rehevä, mutta se vaikuttaa kasvustonsa puolesta rehevämmältä kuin tällaiset matalat järvet yleensä. Se on Lounais-Suomen suurin mökitön järvi, ja sen vedenkorkeutta säännöstellään. Järvi on osa Koskeljärven Natura 2000 -aluetta. Alueen virkistys- ja luontoarvoja kehitetään edelleen.[2][3][4][5]

Vesistösuhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskeljärvi laskee pohjoiseen Hinnerjokea pitkin, joka muuttuu nimeltään Lapinjoeksi Rauman alueella ennen laskemistaan Selkämereen Eurajoella. Järven erottaa Pyhäjärvestä noin 5 kilometriä leveä kannas, joka on samalla Eurajoen vesistön ja Lapinjoen vesistön vedenjakaja. Läntinen Vaaljärvi sijaitsee noin 700 metrin päässä Koskeljärvestä, ja sen pinta on 40 senttimetriä alempana kuin Koskeljärven.[1][6]

Koskeljärven valuma-alue on 73,8 km², josta peltoa on 12 %, soita 20 % ja metsiä 58 %.[2] Valuma-alueella on kuusi muuta järveä: Vähäjärvi, Iso Palijärvi, Pikku Palijärvi, Peräjärvi, Suolammi ja Leejärvi.[1] Suurimmat suot ovat Isosuo, Vuohensuo, Kortesuo ja Lahdensuo. Veden viipymä järvessä on laskennallisesti noin 200 vuorokautta.[2]

Koskeljärvi, joka mahtuu 7 × 3 -kilometriseen suorakulmioon, on pääpiirteissään kolmiosainen. Pohjoisosassa aukeaa lähes saareton selkä, jonka yli kilometrin pituinen Pyhäniemi erottaa järven keskiosasta. Keskiosa muodostaa noin puolet järvestä, mutta sen yhtenäisyyttä rikkoo kolme suurta saarta: Isoluoto, Mustasaari ja Haapaluoto. Järven eteläistä osaa, joka jää suuren Soukkaluoto-nimisen niemen taakse, kutsutaan nimellä Suomenperänjärvi. Se on yhteydessä muuhun järveen kapean ja umpeen ruohottuneen Nuhjansuntin kautta. Suomenperänjärvi on matalaa, saarikkoista ja ruohottunutta, ja se on kärsinyt eniten järven pinnanlaskusta. Pääosan saarista muodostavat Kolmetkarit ja Sepänsaaret. Pieni lahti järven eteläosassa kuuluu vedennoston jälkeen Laitilan kuntaan.[2][6]

Etelässä järveen laskee pienestä Peräjärvestä kapea oja, johon kertyy vedet ojitetuista Saaren- ja Köminsuosta. Vuotavanoja laskee aivan eteläisimpään lahteen vedet suuresta Isosuosta.[1][6]

Suurin joki on Välijoki, joka kerää vetensä järven itäpuolelta pelto- ja suoalueilta. Vedet virtaavat kuivatetun Latvajärven kautta Koskeljärven pohjoispäähän Koskenkylän liepeille.[1][6] Vuoden 1991 vesistöjärjestelyissä rakennettiin järven ohituskanava, jota pitkin joen vedet johdetaan korkean veden aikana kanavaa myöten suoraan Honkilahdessa alkavaan Hinnerjokeen.

Geologinen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitilan rapakivialue ulottuu koko Koskeljärven alueelle ja päättyy Pyhäjärven länsirantaan. Koskeljärven rapakivi on halkeillutta ja kulunutta. Se on vuosimiljoonien aikana painunut muuta kallioperää alemmaksi ja oli jääkauden päättymisen aikoihin syvemmällä Baltian jääjärven pohjassa kuin muu ympäristö. Kun maankohoaminen nosti myöhemmin lähialueiden kukkulanhuippuja merenpinnan yläpuolelle, jäi Koskeljärven allas pitkäksi lahdeksi Pyhäjärven muodostaman lahden viereen. Kun Pyhäjärvi lopulta kuroutui merestä erilleen noin 4500 eaa.,[7] säilyi Koskeljärvi merenlahtena vielä muutama sata vuotta. Maatuminen saattoi tapahtua järven pohjoisosassa, missä nykyinen uoma laskee Hinnerjokeen, tai se tapahtui idässä, missä aikaisempi lasku-uoma kulki Vaalijärven läpi. Sitä kutsutaan nykyään nimellä Ylinenjoki ja se on paikoin kuiva.[8][9][10]

Elävä luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvi on vesikasvillisuuden puolesta, lähinnä mataluutensa vuoksi keskirehevä eli mesotrofinen järvi. Matalassa vedessä viihtyvät kortteikot ja ruokoluhdat ovat yleisiä. Itärantojen karujen kalliorantojen kasvusto koostuu kellu- ja pohjalehtikasvustosta. Näiden lajistosta voidaan mainita yleisimmät lajit lahnaruohot, nuottaruoho, äimäruoho, hapsiluikka sekä erilaiset ulpukka- ja palpakkokasvit. Syvemmässä vedessä viihtyy järvikaislan lisäksi kellulehtikasvustoja kuten ulpukka, pohjanlumme, uistinvita, ahvenvita, rantapalpakko, siimapalpakko, pystykeiholehti ja vesirutto.[11]

Suojaisissa lahdissa ja varsinkin Suomenperäjärven eri osissa kasvavat sara- ja ruokoluhdat, jotka leviävät kuin yhtenäiset ruohomatot turvepohjaisissa lahdissa. Korteluhdat taas kasvavat matalassa vedessä. Jäiden keväisin auki repimät luhdat ovat suotuisia ympäristöjä sellaisille lajeille kuin pikkupalpakko, vesiherne, raate, vehka, leveäosmankäämi ja kurjenmiekka.[11]

Rantakasvillisuuden lajikirjo riippuu rantojen tyypistä. Järven itäpuolella on kivennäispohjaisia ja kallioisia rantoja, kun taas muualla vallitsevat suoreunaiset rannat. Rantojen lajeja ovat esimerkiksi myrkkykeiso, terttualpi, ranta-alpi, rantakukka ja rantamatara ja puista yleisimpiä ovat erilaiset pajut, lepät ja koivu. Lähimetsien puusto seuraa ympäristöään, jossa rapakivikallion luoma niin sanottu ”moronummi” suosii mäntyä ja kuusta.[11] Harvinaisia kasvilajeja ovat muun muassa kaislasara ja haavanarinakääpä.[12]

Kalat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2002 koekalastuksissa todettiin, että järvessä on biomassaltaan eniten särkeä ja ahventa. Pienempiä kantoja on haukea, lahnaa ja ruutanaa. Kiisken osuus on marginaalinen.[11]

Vedenpinnan nostolla on ollut voimakas vaikutus kalastoon. Vuosina 1992 ja 1995 tehtyjen koekalastusten perusteella aiemmin vahva ruutanakanta oli vähentynyt voimakkaasti vuoden 2002 koekalastuksessa. Sen sijaan etenkin särjen ja ahvenen biomassaosuudet olivat kasvaneet selvästi. Kalaston rakennetta pidetään terveenä, koska petokalojen suhde on suuri.[11]

Laulujoutsenpari Koskeljärvellä huhtikuussa 2006.

Linnut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven ravintovaroja käyttää suuri joukko lintuja. Järvellä oli vuosien 1991–2003 linnustoselvityksissä vesilintupareja 222–568, ja lajeja 11–19. Vesilintuparien kannat taantuivat tarkastelujaksolla koko Suomessa kuten myös Koskeljärvellä, joten vedenpinnan nostoa ei pidetty syynä. Sen sijaan rantaluhtien linnuston vähenemiseen se vaikutti ainakin osittain, koska luhdat vähenivät järvellä voimakkaasti.[13]

Eniten pareja havaittiin Suomenperäjärvessä. Lajikirjo on runsas ja sisältää muualla yleisiä lajeja ja joitakin harvinaisuuksia. Pesimälinnustolaskentojen parimäärien mukaan yleisimmät lajit vuonna 2003 olivat: taivaanvuohi, metsäviklo, liro, rantasipi, niittykirvinen, västäräkki, rytikerttunen, ruokokerttunen, pajusirkku, nokikana, härkälintu, sinisorsa, haapana, tavi, tukkasotka, punasotka, telkkä, naurulokki, kalalokki, kalatiira ja kurki.[13]

Vähäisemmin, mutta säännöllisesti havaittiin pareja seuraavista lajeista: luhtakana, luhtahuitti, töyhtöhyyppä, keltavästäräkki, punavarpunen, kuikka, silkkiuikku, laulujoutsen, heinätavi, harmaalokki ja ruskosuohaukka. Näitä epäsäännöllisempiä olivat kaulushaikara, harmaahaikara, merikotka, isokuovi, pensastasku, pikkulepinkäinen, kaakkuri, mustakurkku-uikku, pikku-uikku, lapasorsa, pikkulokki ja punajalkaviklo sekä satunnaisia olivat kapustarinta, valkoviklo, rastaskerttunen, nuolihaukka, kyhmyjoutsen, metsähanhi, merihanhi, kanadanhanhi, jouhisorsa, harmaasorsa, uivelo, isokoskelo, tukkakoskelo ja pikkuhuitti.[13]

Rantametsissä pesiviä harvalukuisempia lajeja vuoden 2002 selvityksessä olivat tiltaltti, varpushaukka, kanahaukka, hiirihaukka, nuolihaukka, pyy, kehrääjä, viirupöllö, käenpiika, harmaapäätikka, palokärki, pikkutikka ja pyrstötiainen. Metsäntakaisilla soilla pesivät samat lajit kuin järven rantasoilla.[12]

Monet lajit käyvät Koskeljärvellä ruokailemassa, vaikka pesivät ympäröivillä soilla tai metsissä. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi kaakkuri ja sääksi. Myös kevät- ja syysmuuton aikana järveä käyttävät levähdys- ja ruokailualueenaan monet lajit. Tässä suhteessa Koskeljärven arvioidaan olevan Satakunnassa merkittävä levähdysalue.[12]

Muut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven pohjaeläimistöä on tutkittu vain kerran. Hyönteisten toukkia on runsaasti, ja se näkyy loppukesästä suurina lentävinä korentoparvina. Maininnan arvoisia harvinaisia hyönteisiä ovat jättisukeltaja, lummelampikorento ja sirolampikorento sekä metsälajina uurosysikiitäjäinen.[12]

Alueella viihtyvät suomalaisen metsän tyypilliset nisäkäslajit sekä myös harvinaisemmat liito-orava ja saukko. Järvellä oli aiemmin runsaasti piisameja, mutta 1990-luvun puolivälissä ne hävisivät järveltä.[12]

Kulttuurihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaiten tutkittu lähialueen muinainen asuinpaikka sijaitsee Hinnerjoen varrella Kolmhaarassa. Siellä tutkittiin 1930-luvun lopulta asti useaan otteeseen hyvin laajaa asuinpaikkaa. Se on ollut alkujaan kolmiosainen ja osa asumuksista olivat tuolloin lahden kapeikossa olleessa saaressa. Silloin Koskeljärven allas oli pitkän lahden pohjukkaa, jonka suulla asuivat Jäkärlän ryhmän ja tyypillisen kampakeramiikan asukkaita.[9][14]

Koskeljärven suurimman saaren Isoluodon pohjoisrannalla on noin 7,5 × 9 metriä suuri kiviröykkiö, jonka keskellä on kuoppa. Se sijaitsee 2,5–3,5 metriä vedenpinnan yläpuolella ja se on voitu rakentaa ennen vedenpinnan laskua. Röykkiön ikä ei ole tiedossa. Kirjallisuudessa sitä on pidetty pronssikautisena hiidenkiukaana. Myös järven koillisrannan Kolkankalliolla on pronssikautiseksi tulkittu hiidenkiuas. Toinen muinaisasutusta ilmentävä löytö on tehty Välijokea perattaessa. Joesta on löytynyt kivikirveitä, jotka on ajoitettu kivikaudelle.[15][16][17]

Rautakauden asutusta on tavattu vain läheisessä Kolmhaarassa, josta tiedetään Morbyn keramiikkaa, asumusten pohjakivityksiä ja paasiarkkuhautoja. Näiden ihmisten toiminta on ulottunut myös Koskeljärvelle. Myös erilaiset varhaiskristilliseen aikaan liittyvät paikannimet kertovat keskiaikaisesta asutuksesta. Kilometrin pituinen Pyhäniemi lienee ollut palvontapaikka, samoin pohjoinen pikkusaari Uhrattu. Uhrattu sijaitsee Euravalkaman lähellä, mikä viittaa euralaisten nautinta-alueeseen. Myös siirtolohkare Hiittenheittämä on voinut toimia uhrikivenä.[16]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinais-Suomen ja Satakunnan historiallisten maakuntien raja kulki Koskeljärven eteläpuolitse. Perävuoren huipulla on vanhat pystykivet keskiaikaisen rajan merkkinä. Paikalla on nykyäänkin kolmen kunnan, Mynämäen, Laitilan ja Euran yhteinen pyykki. Tähän viittaa myös Koskeljärven eteläisimmän osan nimi Suomenperänjärvi, millä viitataan Varsinais-Suomeen. Myös Sepänsaarilla on kivipyykit. Seudun kautta on myös kulkenut Kalatie, jota pitkin kuljetettiin kuivattua kalaa Hämeestä Vakka-Suomeen. Vielä vanhempi tie on Eura-Honkilahti-Yläne, jota kuljettiin rautakaudella mentäessä Varsinais-Suomen seudulle.[10][16]

Koskeljärvi on kuulunut pääosin entiseen Honkilahden kuntaan. Koskeljärveen rajoittuvia ja lähellä järveä sijaitsevia Honkilahden kyliä ovat Honkilahden kirkonkylä, Löyttilä, Komoinen ja Lellainen. Lisäksi järven rantaan ovat ulottuneet Pyhäjärven rannassa sijaitsevan Mannilan kylän maat Koskenkylässä. Järven eteläosa on kuulunut entiseen Hinnerjoen kuntaan, jonka kylistä järven rantaan ulottuu Vaaljoki. Aivan etelässä, lähellä kolmen kunnan rajapyykkiä pieni osa järvestä jää Laitilan Katinhännän kylän alueelle.[18][19][20][21]

Säännöstelyn ja suojelun vaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvenpinnan laskuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muualla tehdyt järvenlaskut herättivät honkilahtelaisten huomion varhain. Jo vuonna 1818 tarkastettiin Koskeljärven ja sen laskujoen, Patajärven ja Pitkäjärven ja näitä kahta yhdistävän ojan tilannetta. Ojien virtauksissa havaittiin heikkoutta ja toistuviin tulviin kiinnitettiin huomiota, joten niiden perkauksille näytti olevan tilausta.[22]

Vuonna 1845 kokoontui Honkilahden kappelissa kirkonkokous, jossa käsiteltiin Koskeljärven kuivatusta. Myönteisen vastaanoton saanut hanke kokoontui uudelleen vuonna 1846, johon osallistui runsaasti talollisia. Hankkeen yksityiskohtia soviteltiin ja vuonna 1849 pyydettiin maanmittari Filip von Schants pitämään järvialueella katselmus. Anomuksen jättäjiksi äännestettiin Heuru ja Pietilä, jotka toimittivat sen perille vuonna 1850. Kun hankkeen taakse saatiin vahvasti seutukunnan väkeä, vahvisti maaherra luvan toteuttaa hanke vuonna 1857.[23]

Nykyisen joenuoman paikalle kaivettiin Honkilahden kirkonkylän läpi uusi uoma läheiseen Patajärveen. Samalla perattiin Patajärven ja Pitkäjärven välinen uoma. Uusi uoma laski Koskeljärven vedenpintaa noin 1,2 metriä, joka on ollut ennen pinnanlaskuja 43,18 metriä merenpinnan nykytason yläpuolella. Pitkäjärven laskuoja yhtyi vanhaan uomaansa Vaaljoen haarassa, josta lähtien joki jatkoi nykyisenä Hinnerjokena. Tämän jälkeen on tehty muita vähäisempiä pinnanlaskuja, koska pintaa on alennettu kaiken kaikkiaan yli kaksi metriä.[3][8][24][25][26]

Pinnanlaskun seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pinnanlasku tavoitteena oli vähentää kevättulvien vaikutuksia eli niin sanotusti kuivattaa pellot. Toimenpide onnistui tässä tavoitteessaan, sillä kun Koskeljärven kunnostamista alettiin suunnitella, mitattiin vuosina 1980–1990 vedenpinnan vaihteluväliksi 41,06–42,36 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämä on ollut tulvien aikanakin alempana kuin silloinen keskivedenkorkeus. Vedenlasku kuivatti järven luontaisen uoman, joka laski Vaalijärven kautta. Vedenlaskun toisena tavoitteena oli ollut koko järven kuivattaminen viljelyalan kasvattamiseksi, mutta järven pohja oli kivinen ja siitä on luovuttu.[24]

Matalalista rannoista paljastui laajoja alueita, jolla kasvoi runsaasti vesiheinää ja kortetta. Sitä niitettiin ja kasattiin korkeiksi kasoiksi rannan tuntumaan. Rantoja myös laidunnettiin vielä 1970-luvulla. On laskettu, että järviruohon ruokkimana pystyttiin ylläpitämään noin 1 000 lypsävää lehmää, jolle syötettiin osin tai kokonaan vesiheinää rehuna. Järven kalakannat kärsivät matalan veden hapettomuudesta, mutta alueen linnusto hyötyi vedenlaskusta. Rannoilla kasvoi turvetta jopa 1,0 mm vuodessa erityisesti Suomenperäjärvessä, Hakolahdessa ja Kotolahdessa, joten järveen umpeenkasvu alkoi vedenlaskusta. Myös rantojen ruohottuminen lisääntyi ja osa järvestä tuli umpeen kasvanutta. Matalaan veteen kertyi kortetta ja mutaa, mikä vähensi järven virkistyskäyttöä. Tämän seurauksena järven rannat säilyivät pitkään täysin mökittöminä.[2][3]

Suojelun alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivatusyhtiö muutti vuonna 1910 nimensä Koskeljärven ja Vaalijärven Kuivatysyhtiö Oy:ksi. Se suoritti joitakin toimenpiteitä vielä ennen lopettamistaan. Niihin ajoi järven tulvaherkkyys, joka ei pinnanlaskusta lakannut kokonaan. Siksi järveä haluttiin säännöstellä, mutta laaditut suunnitelmat torjuttiin aina eri tahoilta. Suunnitelmia ovat tarjonneet esimerkiksi Rauma-Repola vuonna 1955, rantojen maanomistajat vuonna 1964 ja Vesihallitus. Viimeisessä hakemuksessa veden pintaa haluttiin nostaa 1,06 metriä, mutta asukkaat tyrmäsivät sen.[24]

Järven tulvien säännöstelysuunnitelmien rinnalle nousivat esille järven suojelua vaativat kannanotot 1960-luvulla. Kumpaakin suunnitelmaa kehitettiin rinnakkain, mutta vain toinen olisi voitu toteuttaa, sillä ne olisivat tuhonneet toisen suunnitelman tavoitteet. Toiminta kallistui suojelun kannalle vuonna 1979, kun Euran kunta hyväksyi Maailman luonnonsäätiön suojeluohjelman. Kun kuivatusyhtiö alkoi kaavoittaa rannoille mökkitontteja oman hankkeensa rahoittamiseksi, esti kunta sen rakennuskiellolla vuonna 1980. Lopullinen päätös omaehtoiselle säännöstelylle oli Koskeljärven suojelukaavan hyväksyminen vuonna 1982. Samana vuonna valtioneuvosto hyväksyi Koskeljärven ja Vaaljärven lintujensuojeluohjelman ja lopuksi Suomen valtio osti Koskel- ja Vaaljärven kuvatusyhtiön maat luonnonsuojelutarkoitukseen vuonna 1988. Vuoden 1988 suojelupäätöksen ensimmäinen vaihe sisälsi suunnitelman korottaa vedenpintaa.[24][25][27]

Järvenpinnan nostot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koskeljärven rantaa Eurassa vuonna 2006.

Valtioneuvoston päätöstä valmisteltiin nopeassa tahdissa ja vuonna 1991 rakennettiin järven pohjoisrannalle 2 kilometriä pitkä kanava, jolla ohjattiin Välijoen vedet suoraan Hinnerjokeen ohi järven oman luusuan. Kanavan kummassakin päässä on juoksutusaukot, joilla säännöstelyä on toteutettu. Välijoen vedellä täytetään Koskeljärveä aina, kun järven vedenpinta laskee liian alas, ja korkean veden aikana Välijoen tulviva vesi ohjataan suoraan alajuoksulle järven ohi. Nyt voitiin hallitusti nostaa järven vedenpintaa noin 30 senttimetriä, jolloin keskimääräinen vedenkorkeus on enää 1,9 metriä alempana kuin 1850-luvulla. Noston jälkeen järven vedenpinnan vaihteluväliksi tuli vuosina 1992–2003 tehdyissä mittauksissa 41,56–42,29 metriä merenpinnan yläpuolella. Vaihteluväli on onnistuttu pienentämään yli metristä alle metriin.[2][3]

Pinnannoston seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vedenpinnan nosto on parantanut järven happitilannetta niin, että kalakuolemilta on nykyään vältytty. Happitilanne on talvella edelleen huono, mutta samalla talvinen happamuus on vähentynyt. Fosforinja typen veteen liuenneet määrät ovat vähentyneet koko ajan. Tämä on Välijoen ohijuoksutuksen seurausta.[3]

Kasvillisuuden osalta järvi elää muutostilassa. Luhtien pinta-alat pienenevät ja kelluvalehtisten kasvien alueet kasvavat. Suurin häviäjä ovat olleet sarat. Suuntaus jatkuu vielä pitkään. Avoveden osuus on säilynyt samana.[11]

Selvin muutos kalastossa on ollut ruutanan selvä vähentyminen 80 %:sta 5 %:iin. Samalla särjen ja ahvenen osuudet kasvoivat 20 %:sta 70 %:iin. Myös hauki ja lahna runsastuivat. Koska ruutana vastasi pääasiassa kalaston biomassasta ennen pinnan nostoa, on kalaston biomassa pienentynyt selvästi ruutanan vähennettyä. Yksilöiden koko sen sijaan on kasvanut niin, että kalastusta harjoitetaan suurempisilmäisillä verkoilla kuin ennen.[11]

Luhtien lintulajisto on taantunut selvästi luhtien vähentyessä, mutta muuten lintukantojen muutokset seuraavat suomalaista yleistilannetta.[28]

Suojelun jatkuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskeljärvi liitettiin Koskeljärven Natura 2000 -alueeseen (kohde: FI0200097). Alueeseen kuuluu maita ja vesistöjä Euran, Laitilan ja Mynämäen kunnista. Se sisältää koko Koskeljärven, valtion sen ympäriltä omistamat maat, kaakkoisosan yksityisen maa-alueen, Vaaljärven ja sen lähialueita, Lahdensuon sekä alueen eteläpuolella olevan Kortesuon. Natura-alueen kokonaispinta-ala on 1 821 hehtaaria, joista Koskeljärvi ja sen ranta-alueet muodostavat 1 398 hehtaarin kokoisen alueen. Koskeljärvi on myös ehdolla Ramsarin sopimuksen alueeksi.[27]

Koskeljärven ympäristön ojitettuja soita on ennallistettu 71 hehtaaria 2002 jälkeen tukkimalla suo-ojia ja raivaamalla pois puustoa. Iso- ja Soukanluodossa on ennallistettu metsää 12 hehtaaria harventamalla havupuustoa ja vahingoittamalla puita lahopuiksi.[17]

Virkistyskäyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastus ei ole enää tärkeä elinkeinon jatke, mutta kotitarvekalastus on yleistä. Tärkeään asemaan on noussut myös virkistyskalastus. Vedenpinnan nosto on ollut onnistunut ratkaisu, sillä kalakanta on muuttunut lajistoltaan ja yksilöiden koko on kasvanut. Myös linnustaminen on ollut, ja on edelleen, järvellä suosittu harrastus. Järvellä saatiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alussa vuosittain noin 250 vesilinnun metsästyssaaliit.[17]

Luonnonystäville on Koskeljärvellä ollut paljon nähtävää. Mökittömyys ja sokkeloinen rakenne ovat korostaneet erämaisuutta. Järven länsirantaa seuraa Pyhäjärviseudun luontoretkeilyhankkeen laatima 11-kilometrinen retkipolku, joka lähtee pohjoisrannalta Välijoen suistosta ja päättyy etelässä Suomenperänjärvellä olevalle lintutornille. Polun varrella on laavuja ainakin Pyhäniemen kärjessä, Ämmänniitussa ja Latosaaressa. Myös Isoluodon pohjois- ja eteläpäässä, Mustasaaren pohjoispäässä ja Härkluomassa on laavut. Nuotiopaikkoja on 11 kohteessa. Toinen Natura-alueen lintutorni on pystytetty Vaaljärven länsirannalle. Luonnon hiljaisuudesta voi nauttia, sillä Koskeljärvi on ollut Satakuntaliiton kartoituksessa eräs Satakunnan hiljaisia alueita, jonne liikenteen tai muu jatkuva melu ei kuulu.[4][17][29]

Järven kapeus ja mataluus estävät aallokon liiallisen nousun. Järvi kelpaakin aloittelijalle melontakohteeksi, sillä sen kiertää päivässä. Laavulla yöpyen riittää kahdellekin päivälle hyvin katsomista. Muut veneilijät voivat käyttää kahdeksaa vesillelaskupaikkaa, mutta perämoottorin enimmäisteho saa olla vain 5 hevosvoimaa. Järven eteläosassa on liikkuminen rajoitettua lintujen pesimäaikaan ja järvialueella moottoriveneellä liikkuminen on kielletty yöllä kello 22–6 välisenä aikana.[17]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hurme, Tuomo & Lyysaari, Valtteri & Sarvala, Jouko & Räty, Jouko & Tyry, Ilmari & Yrjölä, Olavi: Pyhäjärvi ja Koskeljärvi Satakunnan helmet. Tuomo, Hurme, 1984. ISBN 951-99594-2-4
  • Sydänoja, Asko & Kirkkala, Teija & Lampolahti, Janne & Kalpa, Arto: Vedenpinnan noston vaikutukset Euran Koskeljärvessä. (sarjasta "Suomen ympäristö") Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2004. ISBN 952-11-1703-6 Verkkoversio (pdf) (viitattu 20.10.2014).
  • Aalto, Tapio: Koskeljärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. (sarjasta osa C 14) Helsinki: Metsähallitus, 2006. ISBN 952-446-506-X Verkkoversio (pdf) (viitattu 21.19.2014).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (Koskeljärvi ja Suomenperäjärvi) (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 19.10.2014.
  2. ↑ a b c d e f g Sydänoja & al. 2004, s. 5–8
  3. ↑ a b c d e Sydänoja & al. 2004, s. 12–20
  4. ↑ a b Luontoon.fi: Koskeljärven retkireitti ja laavut, päivitetty 26.2.2013
  5. ↑ Koskeljärvi 9.8.2013. Varsinais-Suomen ELY-keskus. Viitattu 20.11.2014.
  6. ↑ a b c d Koskeljärvi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 16.04.2019.
  7. ↑ Tikkanen, Matti: Long-term changes in lake and river systems in Finland. Fennia - International Journal of Geography, 2002, 180. vsk, nro 1–2, s. 31–42. Helsinki: Geographical Society of Finland. ISSN 0015-0010 Artikkelin verkkoversio. (pdf) (englanniksi)
  8. ↑ a b Sydänoja & al. 2004, s. 7–11
  9. ↑ a b Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, s. 11–20. Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5
  10. ↑ a b Hurme & al. 1984, s. 19–20
  11. ↑ a b c d e f g Sydänoja & al. 2004, s. 21–39
  12. ↑ a b c d e Aalto 2006, s. 17–24
  13. ↑ a b c Sydänoja & al. 2004, s. 39–51
  14. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Kolmhaara Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.11.2005. Museovirasto. Viitattu 29.6.2014.
  15. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Isoluoto Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 28.2.2006. Museovirasto. Viitattu 21.10.2014.
  16. ↑ a b c Hurme & al. 1984, s. 7–18
  17. ↑ a b c d e Aalto 2006, s. 25–30
  18. ↑ Peruskartta 1:20 000. 1133 05 Vaaljoki. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1968. Kartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 22.11.2014)
  19. ↑ Peruskartta 1:20 000. 1133 06 Hinnerjoki. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1968. Kartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 22.11.2014)
  20. ↑ Peruskartta 1:20 000. 1133 08 Lellainen. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1969. Kartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 22.11.2014)
  21. ↑ Peruskartta 1:20 000. 1133 09 Honkilahti. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1969. Kartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 22.11.2014)
  22. ↑ Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, s. 107−113. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
  23. ↑ Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, s. 123−125. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
  24. ↑ a b c d Hurme & al. 1984, s. 97–114
  25. ↑ a b Aalto 2006, s. 10–17
  26. ↑ Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive), Koskeljärvi
  27. ↑ a b Aalto 2006, s. 7–9
  28. ↑ Sydänoja & al. 2004, s. 52–53
  29. ↑ Savola, Anne: Katson maalaismaisemaa ja kuuntelen, s. 22, Satakuntaliitto, 2013

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapinjoen vesistö
Joki ja meri:

Lapinjoki • Eurajoensalmi • Selkämeri • Itämeri

Lähivesistöt:

Eurajoen vesistö • Sirppujoen vesistö • Laajoen vesistö

Sivujokia:

Vaaljoki • Välijoki

Järviä:
Lapinjoen alapuolisko Kaatmojärvi • Kauklaistenjärvi • Kourulammi • Lutanjärvi • Ojajärvi • Paskajärvi • Pirttijärvi • Rapajärvi • Saarnijärvi • Vahejärvi
Lapinjoen yläpuolisko Salajärvi • Mustajärvi • Kajajärvi • Narvijärvi • Kinnalanjärvi • Kaurajärvi • Katonajärvi
Hinnerjoen alue Vaaljärvi • Hänttijärvi • Kakkurlammi • Liesjärvi • Lieslammi • Mullasjärvi • Patajärvi • Pitkäjärvi • Urmijärvi • Auvoljärvi
Koskeljärven valuma-alue Koskeljärvi • Iso Palijärvi • Pikku Palijärvi • Leejärvi • Peräjärvi • Suolammi • Vähäjärvi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Koskeljärvi&oldid=22788174”